Tutkija-ainesta

Veljensä jäätyä liukuporrasansaan, piti lukion ekaluokkalaisenkin kokeilla. Rimasko oli oikein yrittänyt ehdoin tahdoin työntää jalkaansa liukuportaan rakoon. Ei ollut onnistunut. Sikäli lohduttava tieto, että oli kokeillut vanhoilla kengillään. Eikä niillä uusilla ja kalliilla.

omat 013

Miksi, oi miksi?

 

 Nyt kun tutkijuus tuli puheeksi, niin tässä esimerkkiä kollegaltani: ”Kuinka otan kommentit tutkimusartikkelistani vastaan”

omat 011

Kollega äärimmäisen vastaanottavaisena.

Tieteen vastapainoksi perheessämme on yksi taiteilijakin. Ensimmäisen kerran elämässään herra Vilkastus itse vaati hiljaisuutta – ihmeiden aika ei ole ohi.

omat 068

Mainokset

Huonoa seuraa

takaisin kouluun2

Onkohan meissä kasvattajina jotain vikaa, kun loman aikana:

  1. Vilkastus unohti paikallaan ja hiljaa olemisen jalon taidon
  2. Kolmatta luokkaa aloittavan kirjoitustaidot ja keskittymiskyky katosivat
  3. Samaisen nuoren miehen puhelin, avaimet ja bussilippu katosivat jo ennen koulun aloitusta
  4. Lapsen vähäinenkin ymmärrys kellonajoista hävisi

Johtunee huonosta seurasta. Kuukauden perheloman jälkeen tytärkin tuumasi, että eihän me enää voida ihmisten ilmoille mennä. Jotain olemme sentään onnistuneet kasvattamaan. Herra Rimasko on totisesti kasvanut. Jalat jo pidemmät kuin isällään.

Kasvupyrähdys

Teini-suomi sanastoa

teens

Sanotaan, että vanhemmuus kasvattaa ja viimeistään teinien kanssa vanhemmat löytävät heikkoutensa. Ja jos eivät löydä, niin teinit kyllä kertovat.

Totta. Viimeisin saavutukseni on teinikielen koodin murtaminen. Ainakin osittain.

 

”Ihan kohta” = ei tapahdu nyt eikä huomenna

”Mä käyn ensin äkkiä vessassa” = lukittaudun kännykän tai tabletin kanssa kylpyhuoneeseen pelaamaan vähintään tunniksi

”Itke lisää” = tiedän, että olet oikeassa, joten ole hiljaa.

”Luin fysiikan kokeeseen” = katsoin fudista netistä samalla pelaten kännykällä. Fysiikan kirja oli vieressäni pöydällä.

”Tartten varmaan uudet housut kevätjuhliin” = kasvoin viime viikolla ulos kaikista vaatteistani ja kasvan ainakin 15 cm lisää seuraavan kuukauden aikana

”Mä teen sen huomenna” = En tee sitä ikinä

”Kyllä mä jätin muillekin keksejä” = Pikkuveli sai yhden keksin paketista.

”Miks mun pitää aina tehdä kaikki?” = Vein viikko sitten likaiset kalsarini pyykkikoriin.

”Mä kävelen kouluun” = hukkasin bussilippuni

”Mitä me syödään?” = Haluan Paljon ruokaa.

”Koska me syödään?” = Haluan ruokaa HETI.

”Kyllä mä kuuntelin, mä olin vaan ajatuksissani” = Ajattelin seksiä. Ei hajuakaan mitä sanoit

KVG

Isoveli valvoo

Tytär katseli epäuskoisena Rimaskon fudiskavereiden koheltamista: ”Pelottavaa, että noi saa ajaa autolla parin vuoden kuluttua”. Niinpä.

Viikko sitten langetin Rimaskolle pikkuveljen kirjoitusläksyn valvontatehtävän, kun tiesin kökkiväni töissä normaalia myöhempään. Kuningasajatukseni oli, ettei Vilkastuksen olisi tarvinnut illalla väsyneenä puurtaa vihatun askareen parissa. Musta-aukko tarinan tiimoilta käyty rähinä mielessäni ohjeistin esikoista, että vaatii pikkuveljeään suullisesti kertomaan tarina-aikeensa ennen varsinaista kirjoittamista.

Saavuin töistäni tyhjään kotiin ja tarinavihko oli jätetty pöydälle arvioitavakseni. Tarina näytti juuri siltä kuin olin pelännyt: ”Vartin sutaisu ja äkkiä palloa potkimaan”.

bloki 018

Herrojen palatessa urheilemasta illallispöytään, luetutin tokaluokkalaisen hengentuotteen Rimaskolla. Teini näytti hölmistyneeltä.

– Ei tämä ole se tarina, jonka Vilkastus sanoi kirjoittavansa.

– Et sitten tarkistanut ennen kuin lähditte palloa potkimaan?

– En, kun et pyytänyt.

Valmiin tarinan sijasta sain kuitenkin nähtäväkseni vammoja, joita isoveli oli pienemmälleen fudiskentällä kolhinut. ”Vilkastus on niin taitava, että sitä pitää rikkoa saadakseen pallon”.

bloki 001

Totisesti odotan  henkistä kasvua saapuvaksi kotiimme. Sitä ruumiillista olen ällistellyt viimeisen vuoden aikana.

"Saanks mä ottaa toisenkin kerran lisää?” Ymmärrän, että sienipasta on kevyttä, mutta tämä on kolmas lautasellinen. Ei riitä tämäkään ruokamäärä ilmeisesti aivojen kehitykseen. Ohueen varteen on tosin tullut 14 cm lisää pituutta vuoden aikana.

”Saanks mä ottaa toisenkin kerran lisää?” Ymmärrän, että sienipasta on kevyttä, mutta tämä on kolmas lautasellinen. Ei riitä tämäkään ruokamäärä ilmeisesti aivojen kehitykseen. Ohueen varteen on tosin tullut 14 cm lisää pituutta vuoden aikana.

Ei tarvitse ihmetellä miksi sosiaalinen elämämme rajoittuu kodin seinien sisäpuolelle. Eihän näiden kanssa kehtaa lähteä mihinkään syömään.

 

Kosto ujoudesta

Aamutee purskahti nenästäni, kun Rimasko kertoi veljensä jälleen niittäneen kyseenalaista mainetta. Tukka pystyssä, vielä unesta pohmeloinen teini veljelleen aamupalapöydässä: ”Mun kaverit kertoi, että sä olet ihan pimee. Niillä oli näyttää videokin.” Perheen reaktio oli seuraava:

Minä: Haluanko kuulla tämän?

Rimasko: Et halua.

Vilkastus: Mitä mä taas oon tehny?

Tytär: Voi ei!

Mies: Ei mitään uutta.

Älyhoi

Ysiluokkalaiseni kaverit olivat bussissa kiinnittäneet huomionsa itsekseen höpöttelevään tokaluokkalaiseen. Miehen alut olivat naureskelleet Vilkastuksen yksinpuhelulle ja ottaneet siitä videon. Ylpeä isoveli oli saanut nauttia mielenkiintoisesta videopätkästä koulussa.

Videolta kuulemma näki, kuinka muut matkustajat olivat ihmetelleet pikkumiehen monologia ja vähän taaemmiltakin penkkiriveiltä alkaneet kurkkia, että mitä ihmettä siellä tapahtuu. Nolointa katsottavaa oli vilkastuksen ”ampumisleikki”. Lapsi oli laahannut jonkun kepin mukanaan ja tähtäili sillä bussin ikkunasta, samalla tussahdellen ja  muutakin miehekästä sotamölyä pitäen. Video päättyy, kun Vilkastuksen vieressä istunut mies repeää nauramaan.

Tokaluokkalaisen mielenmaisemaa. Tiedoksi, että piirtäminen ei ole hiljaista puuhaa, vaan se myös ääninäytellään piirtämisen lomassa.

Tokaluokkalaisen mielenmaisemaa. Tiedoksi, että piirtäminen ei ole hiljaista puuhaa, vaan kaikki räjähdykset ja ties mitkä posahdukset ääninäytellään piirtämisen ohessa.

Vilkastuksella oli käytökseensä selitys valmiina. Tokaluokkalainen oli tajunnut, että isoveljen kaverit huomasivat ja hihittivät hänen yksinpuheluilleen. Niinpä hän oli halunnut naurattaa isoja poikia vielä enemmän. Jostain täysin käsittämättömästä syystä tokaluokkalaiseni on rakastanut esiintymistä aina. Siksi huomionosoitukset pelleilystä vastaavat bensan kaatamista liekkeihin. Videolla taisi ”roihuta” oikein tosissaan. Muut matkustajat tuskin tajusivat, että Vilkastus esiintyi ysiluokkalaisille. En voi muuta kuin vain toivoa, ettei kovin moni tuttu istunut samassa kuljetusvälineessä.

outo

Rimasko huomautti pikkuveljelleen, että ihmiset eivät puhu busseissa itsekseen. Paitsi hullut.

Olen aina pitänyt matalan profiilin ylläpitämistä hyveenä. Ei onnistu tokaluokkalaiseni kanssa. Ikinä. Onko tämä jokin ylemmän voiman kosto omasta ujoudestani?

Miehekästä tunteilua

Monesti tyttäreni kanssa ällistelemme miesväen ratkaisuja. Teineistä kun on kyse, niin rakkausasiat ja tunnepuolen jutut ovat puhuttaneet viime aikoina. Tässäpä muutama esimerkki miehisestä romantiikasta.

Esimerkki 1:

Vilkastui istui aamupalapöydässä ja huokaili, kuinka hän rakastaa ja kaipaa entistä opettajaansa. Tähän jo pian vuoden kestäneeseen huokailuun ja open ylistämiseen kyllästynyt Rimasko pikkuveljelleen:

– Mikä siinä opessa on niin ihmeellistä?

– Se on paras ja aina hymyilee ihanasti.

– Lopeta jo! Opehan on jo naimisissa.

Vilkastus oli hetken aikaa hiljaa, mutta tuumasi lopulta uhmakkaasti: ”Voi mulla silti olla mahdollisuuksia.”

todellisuus vs kuvitelmat

Esimerkki 2:

Tytär oli iskenyt silmänsä erääseen veljensä fudisjoukkueessa pelaavaan nuoreen mieheen ja pyysi Rimaskoa viemään terveisiä kyseiselle herralle. Rimasko toimi kiltisti sanansaattajana:

– Mun sisko taitaa olla vähän kiinnostunut susta.

-Miks! Mähän oon ihan kauhee! Sano sille, että mä oon ihan tyhmä.

 

Esimerkki 3:

Onpa oma mieskin varsinainen romantikko. Sain vihkisormukseni ruuhkaisen ostoskeskuksen pankkiautomaattijonossa. Olin jo sojottanut jonossa tovin, kun mies yhtäkkiä töni selkääni. Käännyin mieheni puoleen kysyvästi ja mies pudotti käteeni vihkisormuksen: ”Tässä”.

Lyhyestä virsi kaunis.
romantiikkaa

Kasvatuksen puutteessa

Mikähän kirous piilee pedagogiikan opinnoissa? Mitä enemmän olen sitä opiskellut sitä huonommin ohjeistukseni ja kasvatukseni tarttuvat lapsiini.

Tämä viikko on ainakin alkanut varsinaisten vanhemmuuden tähtihetkien merkeissä. Olen saanut ammattikasvattajilta palautetta koko katraasta. Seuraavassa yhteenveto koulupalautteesta ikäjärjestyksessä. Aika hyvin, kun viikko on hädin tuskin alkanut.

1) Wilmaviesti matikanopelta: ”Läksy tekemättä. Yritti epärehellisesti näyttää aiemmin tekemäänsä eri tehtävää kotitehtävän tilalla (oli vaihtanut aiemmin tekemänsä tehtävän numeron kotitehtävän numeroksi).”

2) Huolestunut kuraattori haluaa tavata ylisuorittaja yläkoululaiseni.

3) Teemana vaihteeksi tokaluokkalaisen äidinkielentaidot ja tavaroista huolehtiminen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Tärkeiden papereiden kansio.

Tärkeiden papereiden kansiota on kohdannut selittämätön onnettomuus.

Kirjoitusvälineet. Onkohan lapseni nälkäinen?

Kirjoitusvälineet.

Tehtävänä  kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan. Luovaa.

Tehtävänä kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan.

"Isä sulkee verihanan" Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

”Isä sulkee verihanan” Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

Viikon stressiannoksen kruunaa Leville lähtevä mies. Raskaan työviikon päätteeksi yksinhuoltajan rooliin sukeltaminen on vähemmän upeaa.

teinikuiskaaja

Vanhemmuus on sielunvihollisen aikaansaannosta

Hetken elättelin jo toivoa, että Vilkastus olisi ryhdistäytymässä = laskeutumassa tälle planeetalle. Saan jatkaa toivomista ja Rennien syömistä.

Vuosi sitten lapseni ei tajunnut käsitteitä ”huominen” tai ”eilinen”, saati kellonajoista yhtään mitään. Edelleen ajasta mitään tajuamaton lapseni avasi keskustelun:

– Mun pitää mennä siviiliin.

– Mitä tarkoitat? Mihin siviiliin?

– No sinne mihin joutuu, jos ei voi mennä armeijaan.

– Ai siviilipalvelukseen? Miksi niin?

– No kun mä tanssin isona joka päivä ja esitän rooleja, niin mä en ehdi enkä voi mennä armeijaan.

Tokaluokkalaisella on selkeät suunnitelmat tulevaisuudestaan, vaikka vain hatara aavistus huomisesta, kellonajoista tai ajan kulumisesta.

Matematiikassa suhteellisen näppärä lapseni vajosi tänään epätoivon suohon yrittäessään ratkaista kellonaikalaskuja matematiikassa. ”Mahdotonta! Mä vihaan kelloa!” Jaksoin tunnin neuvoa kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti ohjeistaa tokaluokkalaistani läksyissä, vaikka Vilkastus oli heittäytynyt no-can-do-tilaan. Lopulta otsasuoneni alkoi sykkiä uhkaavasti.

Onneksi en tiennyt, että tämä oli vasta kärsivällisyyteni koettelun alkusoittoa. Muutoin olisin paennut pimeään tilaan ja huojuttanut itseäni edestakaisin silmät ummessa.

Matematiikan läksytaistelun jälkeen Vilkastus kaivoi aapisen esiin kahdessa osassa lukeakseen lukuläksynsä: ensin aapisen vesivahinkoa kohdanneet sisuslehdet ja repun tonkimisen jälkeen myös ydinräjähdyksen kokeneet kannet. Vilkastus huomasi julmistuneen ilmeeni ja kiirehti huomauttamaan: ”Ope on jo nähny tän.”

Vuoropuheluni tokaluokkalaisen kanssa eteni jotenkin tätä rataa:

– Mitä tälle kirjalle on tapahtunut? Sinähän sait tämän uutena!

– Heikkoa tekoa.

– Miten tämä on hajonnut?

– En tiedä. Hajosi vaan.

Ja niin edelleen. Vilkastuksen mukaan aapisen sidonta on hauras ja se on hajonnut itsekseen hänen repussaan. Kirjan hajoamista ei ole voinut mitenkään estää.

Pääsin harrastamaan kirjansidontaa. Siihen vierähti muutama arvokas tovi. Jo valmiiksi äreää mielentilaani maustoi vielä Rimaskon mielenosoitus, kun olin estänyt Netflixin käytön. Huomasin nimittäin viikonloppuna, että isäni Netflix-tunnukset ovat olleet perheemme teinistön ahkerassa ja salaisessa käytössä. Tietenkin ilmoitin isälleni, että vaihtaa salasanansa. Tästä eivät pubertantit juuri ilahtuneet.

Viimeinen pisara ärtymyksen maljani ylivuodattamiseen oli havainto, että Vilkastus hukkasi tänään upouuden hupparinsa ja piponsa. Totean tähän, että eipä ole huolellisuuden polun ruoho lapseni paljosta kulkemisesta litteäksi tamppautunut.

Tämän päivän jälkeen olen suhteellisen varma, että vanhemmuus ja lasten kasvatus ovat pirun keksintöjä.

teinimutsi

Kuvitelmat vs todellisuus

Kuvitelmien ja reaalimaailman välillä tuntuu olevan ammottava kuilu. Tässä pari esimerkkiä.

Voisi kuvitella, että useamman päivän kestänyt joulusyöminen sammuttaisi myös kasvavan teinin nälän. Ei sammuta.

Alla kuva Rimaskon seisovasta pöydästä rohmuamasta lounaasta vuoden vaihteessa. Ravintolan henkilökunta katseli kauhuissaan lasteni aiheuttamaa hävitystä, joka kohtasi notkuvia noutopöytiä. Ihme, etteivät huudelleet sieltä ravintolasta perään ja vaatineet maksamaan lisää.

Illalla nääntymystään valittanut Rimasko lappoi mahaansa vielä punajuuripaistosta, ruisleipää ja laatikollisen suklaata.

Voisi myös kuvitella, että akvaarioharrastus ei aiheuta ruumiinvammoja tai hepuleita.

Akvaariostamme livistäneet rantahämähäkit ovat nostattaneet joissakin vieraissamme alkukantaista ahdistusta. Kerrottakoon tähän väliin, että rantahämähäkki (Dolomedes fimbriatus) on Suomen suurimpia hämähäkkejä.

Rantahämyri

Nämä karvaiset vikkeläliikkeiset veikot voivat olla 7 cm pitkiä jalkoineen ja niiden kipeä puraisu vastaa ampiaisen pistoa. Jostain syystä muutamat meillä kyläilleet ovat saaneet hepulin, kun olen kertonut hämppyjen yhä lymyilevän karkuteillään ja kehottanut tutkimaan kengät ennen jalkaan laittamista. Naapureille en ole kertonut. Joku voisi ylireagoida (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418605505223.html).

hämppy

Ruumiinvamman sain  pari päivää sitten. Vaihdoin akvaarion vesiä ja lappoletku luiskahti kädestäni lattialle. Hyökkäsin letkun perään pelastaakseni parketin tulvalta ja iskin nenäni akvaarion reunaan. Tuloksena siisti viilto silmien välissä, josta nenäluuni kurkisteli iloisesti. Mies hukutti minut empaattisuuden tulvallaan: ”Miks sä noin teit?”

On kyllä mahtavaa palata työpaikalleen lomien jälkeen turpaan saaneen näköisenä ja selitellä, että akvaarion vesiä vain vaihdoin.

Miehisiä ratkaisuja osa 3

Vilkastus ilmoitti (taas vaihteeksi) hukanneensa bussilippunsa, kun hain hänet tanssiharjoituksistansa. ”Mutta se on on kotona”, kiirehti lapsi huomauttamaan, kun näki kiivastuneen ilmeeni. Minä siihen, että mitenkäs sinä tänne olet päässyt ilman lippua?

”Mä sanoin, että mä olen kuus”, tuumasi miehen alku ylpeänä ratkaisustaan.

Kotiutuessani haistoin välittömästi, että biojätteessä muhi edellisen illan kalanperkeet. Jostain syystä kaamea mädän löyhkä hälveni, kun lähestyin keittiötä. Kurkkasin biojäteastiaan vain havaitakseni, että mies oli älynnyt jo viedä sen menneessään aamulla töihin. Pisteet siitä.

Peruutin takaisin eteiseen ja kummastelin pilaantuneen kalan hajua. Kyykistyin haistelemaan mattoa, jos vaikka biojätepussi olisi vuotanut mätää kalamehua mattoon. Matto oli viaton.

Seurasin nenääni. Ikkunat härmistävä löyhkä tulikin Rimaskon huoneesta. Kääntelin tavaroita ja ihmettelin silmät vetistellen kammottavaa hajua. Lopulta silmäni osuivat fudiskassiin. Olisin tarvinnut kassin avaamisessa hengityssuojainta. Fudissukat ne vain ”haisivat voimalle”, kuten miespuoliset yleensä mainostavat pukuhuoneidensakin katkua.

Nuoren miehen logiikalla ilmeisesti odotetaan, että sukat kirjaimellisesti ryömivät itsekseen pyykkiin.

En edes odottanut, että Rimasko tulisi kotiin ja kiikuttaisi itse sukkansa pyykkikoriin. Tungin keinokuituiset sukat ja kaiken muunkin herran urheilukassista suoraan pesukoneeseen. Enkä todellakaan noudattanut 40 asteen hienopesumerkintää.

Tästä päästäänkin tämän aamuiseen. Pesitkö sä mun sukat? Missä ne on? Missä mun paita on? Entä mun säärisuojat? Ja sitä rataa. Lopulta ärsyynnyin kysymystulvasta ja viittasin mieheen, että kysykää välillä isältänne  ja kiiruhdin vessaan. Vähän ajan kuluttua kuulin, kuinka Vilkastus toteutti pyyntöni ja kysyi isältään: Missä äiti on?

sukat haisee