Rippijuhlien suunnittelun ABC miehiseen tapaan

kotityöt

A) Kanna pari päivää ennen rippijuhlia autotallissa muutaman vuoden viruneet jalkalistat olohuoneeseen. Kanna ne rippijuhla-aamuna parvekkeelle. Asenna jalkalistat kuuden vuoden kuluttua.

B) Leivo täytekakku ja vaadi ympäristöltäsi ylistystä tästä epäinhimillisestä ponnistuksestasi. Muut tarjottavat, kattamiset, siivoamiset ynnä muut kyyristelyt tapahtuvat ympärilläsi itsestään.

C) Seiso kalsareillasi keittiössäsi viisi minuuttia ennen kirkonmenojen alkua. Jos vaimosi hoputtaa sinua pukeutumaan, liiku verkkaisesti. Käytä kravattisolmun tekemiseen riittävästi aikaa. Saavu kirkkoon vartti myöhässä ja varasta ohjelmalehtinen lähtiessäsi.

Täytyy ihmetellä, että hengissä selvittiin tyttären pileistä.

mieskotityö

Mainokset

Vaikeimman kautta

Huomaan usein, että olen täysin eri aaltopituudella 8-vuotiaani kanssa. Erityisesti silloin, kun on puhe koulutehtävistä:

Aikuisen logiikalla laatikkoon olisi piirrelty ehkäpä rahoja. Vilkastuksen mukaan antaminen ja henkilöt olivat tärkeitä tapahtumia. Onpahan lasku kuitenkin oikein.

Aikuisen logiikalla laatikkoon olisi piirrelty ehkäpä rahoja. Vilkastuksen mukaan antaminen ja henkilöt olivat tärkeitä tapahtumia. Onpahan lasku kuitenkin oikein.

Tokaluokkalaiseni tuskailee jatkuvasti kirjoitustehtävien kanssa. Koulussa on kuulemma kivaa, mutta kirjoittaminen on ihan kamalaa. Mielenkiintoinen juttu, sillä Vilkastus on yllättäen aika näppärä lukija, vaikka takapuoli ei tuolissa pysykään.

Viime viikonloppuna tokaluokkalaiseni piti kirjoittaa tarina, jossa ohjeen mukaan piti olla päähenkilö, sivuhenkilö, ongelma, ongelman ratkaisu, huippukohta ja lopetus. Hampaitaan kiristellen Vilkastus raapusti tarinaansa reilut kaksi tuntia (käsilläseisonnat yms. heilumiset mukaan lukien):

Käsivaralla alleviivaaminen on sääntö myös matikassa, koska viivotinta käytetään  ihan muihin juttuihin, kuten autoratojen rakenteluun.

Käsivaralla alleviivaaminen on sääntö myös matikassa, koska viivotinta käytetään ihan muihin juttuihin, kuten autoratojen rakenteluun.

Haastattelin lastani:

– Missä on tarinan huippukohta?

– No se ”yhtäkkiä”, et sä tajuu?

– Mitenkä lopetus?

– Se lukee siinä, että LOPPU!

– Entäpä ongelma ja ongelman ratkaisu?

Vilkastuksen mukaan koko tehtävä kirjoittamisineen oli yhtä ongelmaa alusta loppuun.

Kerroin lapselleni, että tämä ei ihan riitä. Lapseni mukaan olen ilkeä hirviöäiti ja vaadin ehdottomasti likaa. Hirviöäiti-natsimutsi ilmoitti lapselleen, että kaikki viihdetoiminta ja elektroniikka saavat odottaa tarinan valmistumista vaikka maailman loppuun asti. Sotatila tai vastaava ilmentänee kotimme viikonlopun ilmapiiriä.

writing

Mikähän siinä on, että rakkauskirjeitä lapsi kirjoittaisi entiselle opettajalleen, mutta läksyistä kehitetään elämää suurempi tragedia?

Vastaus lienee tässä. Kysymys kuului: ”Mistä sinä erityisesti pidät?”

bloki 010

Levotonta

Otsikko on identtinen Vilkastuksen opettajan lähettämän Wilmaviestin kanssa. Loistava aloitus viikolle! Pitäisi taas vaihteeksi puhua lapseni kanssa, että olisi hiljaa paikoillaan. Ja millähän keinoin viestini menisi perille tällä kerralla? Tästä Vilkastuksen pörräämisestä on puhuttu meillä päivittäin. Huokaus.

Tässä muutama todiste siitä, että viesteilläni ei ole vastaanottajia:

Olen velvoittanut lapseni petaamaan sänkynsä aina esikouluikäisestä alkaen. Viimeksi tänä aamuna muistutin, että petaavat sänkynsä ennen kouluun lähtemistä. Liian monimutkainen viesti? Tai vakavia näkemyseroja, että mikä on pedattu sänky. Tällainen näky odotti kotona:

Armeijan petaus

Märkä pyyhe ja housut näppärästi integroituna tähän armeijamallin petaukseen.

 

Pikkuveli hoiti homman yhtä tyylikkäästi.

Olen myös vaatinut, että treenikamat laitetaan paikoilleen.

Pelipaidan kuivuminen kestää ilmeisesti viikon. Pelikoneen näyttöä voi käyttää näinkin.

Pelipaidan kuivuminen kestää ilmeisesti viikon. Pelikoneen näyttöä voi käyttää näinkin.

Vilkastuksen kävelyreiteistä on ollut puhetta. Paljon. Olen kertonut lapselleni, että kouluun kuljetaan suorinta mahdollista reittiä. Pyysin Vilkastusta kulkemaan täsmälleen sen reitin, jolla hukkasi avaimensa, kun lähdimme avainten etsintäreissulle. Kuvassa opetettu kulkureitti vihreällä ja punaisella katkoviivalla luovan lapseni näkemys ”suorimmasta mahdollisesta reitistä”.

koulumatka

Pääsin kiipeilemään aitojen yli, kahlaamaan ojissa, ryömimään pensaissa ja hyppimään lätäköissä. En enää ihmettele, miten vartin koulumatkaan saa tuhrattua tunnin tai miksi avaimet katosivat. Eivät löytyneet kiipeilyistä huolimatta.

Ainakin se on todistettu, että hetken hiljaiselon (koulun suunnalta) jälkeen sopii odottaa jotain tapahtuvaksi. Mitähän seuraavaksi? En haluaisi tietää.

Normaalin tuolla puolen

Upea ja rentouttava viikonloppu? Ei ollut. Tekisi mieli itkeä ja sulkeutua pimeään tilaan huojuttamaan itseään edestakaisin.

Kysynpä vaan, että mihinkä kohtaan vedetään normaalin raja? Tai paljonko kasvattajan pitää sietää älyttömyyksiä?

Rimasko laittoi jääpallovehkeensä kuivumaan. Miehisellä logiikalla tunkion hajuiset releet kasataan vessan ovensuuhun. ”Hyvihän siitä mahtuu kulkemaan”, tuumasi teini, kun esitin eriävän mielipiteen röykkiön sijainnista. Rimaskon mielestä dramatisoin, kun vaadin toimittamaan hikiset pelivehkeet pesukoneeseen.

Huomaa pitkät kalsarit, jotka ryömimässä parhaillaan suihkuun. Saadaksesi autenttisen tunnelman, voit pitää biojäteastiaa nenäsi alla katsoessasi kuvaa.

Huomaa pitkät kalsarit, jotka ryömimässä parhaillaan suihkuun. Virittäytyäksesi autenttiseen tunnelmaan pidä biojäteastiaa nenäsi alla katsoessasi kuvaa.

Vilkastus hukkasi avaimensa miljoonannen kerran. AVAIMET! TAAS! Arvatkaa paljonko minulta on palanut rahaa avainten teettämiseen? Noin kuukauden palkan verran. Läheisten esittämät hyvätahtoiset neuvot ”Kiinnitä lapsen avaimet takkiin / reppuun niin, etteivät irtoa”, herättävät lähinnä ahdistusta. Että tosissanneko kuvittelitte, etten ole kaikkea kokeillut?

Todellisuudessakin tapahtunutta. Tosin vesipysyllä ammuskelua SISÄLLÄ ja poikien ikä 14 ja 7 vuotta.

Näin meilläkin, mutta vesipyssyllä ammuskelua sisätiloissa ja poikien ikä 14 ja 7 vuotta.

Avainepisodin jälkeen Vilkastus kiikutti minulle rypistyneen kirjekuoren koulurepustaan: ”Ai niin, tää oli sulle”. Sain täytettäväkseni ADHD-kartoituslomakkeen.

Voisiko joku tarjoutua puolestani koululääkärin vastaanotolle? Riittää, kun menee sinne naama peruslukemilla sanomaan, että ihan hyvin menee. Edellinen kerta vastaanotolla sujui niin loistavissa merkeissä, että koululääkäri itse ehdotti ADHD-paperin täyttämistä. Tokaluokkalaisen ope oli luullut, että ylihuolehtiva äiti oli pyytänyt oireiden kartoittamista. ”Ei, kun lääkäri veti sen lapun esiin siinä vaiheessa, kun oli neljännen kerran minuutin sisällä kieltänyt Vilkastusta koskemasta verenpainemittariin”. Tämä huvitti opettajaa. Itseäni ei.

ADHD kartoituslomake

Nyt lappua ruksiessani arvioin, että Vilkastus on lähempänä ”normaalia” (mitä ikinä tarkoittaakaan) kuin vuosi sitten, mutta tavaroiden hukkaaminen ja paikallaan pysyminen ovat todellakin normaalin tuolla puolen. Ei riitä kartoituslomakkeen äärilaita ”hyvin paljon” – sarake ilmaisemaan todellisuutta.

Tokaluokkalainen huolehtii tavaroistaan: Takki ja kengät aseteltu vesisateeseen fudiskentän laidalle.

Tokaluokkalainen huolehtii tavaroistaan: Takki ja kengät aseteltu vesisateeseen fudiskentän laidalle.

Varsinaisia oppimisvaikeuksia lapsellani ei ole, mutta kirjoittaminen tuottaa jonkin asteista tuskaa. Erityisesti rivillä pysyminen. Tai tehtävien tekeminen järjestyksessä. Toki voi olla hankalaa, jos tehtävien välissä tekee kärrynpyöriä tai piruetteja.

Kärrynpyörät ja muu härdääminen hieman häiritsevät riveillä pysymistä. Kuuden lauseen kirjoittamiseen saa vierähtämään oheistoimineen yli tunnin.

Kärrynpyörät ja muu härdääminen hieman häiritsevät riveillä pysymistä. Kuuden lauseen kirjoittamiseen kuluu yksi pyyhekumi ja aikaa vierähtää oheisliikuntoineen yli tunti.

Yksi pyyntö vielä loppuun. Säästäkää minut avuliailta neuvoilta, kuten : ”Käske lasta pysymään paikallaan.” En liikutu ilosta kyyneliin ja ajattele, että siinäpä kullanarvoinen neuvo, kas kun ei ole tullut mieleeni!

Pedagogiikan perusteet pissimiseen

Olen jo jonkin aikaa opiskellut pedagogiikan ihmeitä. On kuulkaa luonnontieteilijän hirmu vaikea ymmärtää, että yhden asian tai teorian esittämiseen tarvitaan sivutolkulla tekstiä. Ja miksi ihmeessä jokaiseen lauseeseen pitää sulloa hankalankuuloisia termejä? Reflektio- konstruktiivinen linjakkuus-metakognitio! Miksi maalaisjärjellä ymmärrettävästä asiasta halutaan tehdä niin monimutkaista? Voisi luulla, että helposti ymmärrettävä teksti olisi kaikkien etu.

No, itse asiaan. Miesvaltaisessa perheyhteisössä elävät tietävät, että tietyt arkipäiväiset asiat ovat ylivoimaisia. Kuten vessanpönttöön osuminen.

Teoriatasolla miesväkeni oppimistaso on tässä aiheessa korkea, kun verrataan esimerkiksi humanistien luokittelemiin oppimistasoihin (nk. Bloomin taksonomia):

Tietäminen: osataan ulkoa lause, ”Älä pissi pöntön ohi”

Ymmärtäminen: ymmärretään, mistä syystä vessaa siivotaan jatkuvasti

Soveltaminen: osataan laskea, miten paljon voidaan pissiä lattialle, ennen kuin äiti sekoaa.

Analysointi: voidaan opitun perusteella itse päätellä, miksi samanaikainen konsolin pelaaminen ja pissalla käynti johtavat huonompaan tähtäystulokseen.

Syntetisointi: oivalletaan itsenäisesti kaikenlaisen sotkemisen seurauksia (esim. kannattaa ensisijassa syyttää muita = ”ensemäollu” välttyäkseen siivouspuuhilta).

Arviointi: osataan arvioida, että taloudessa asuva naisihminen saa raivarin, jos roiskeita ei siivota vuorokauden kuluessa niiden ilmaantumisesta.

 

Käytännössä oppimistasot eivät näy. En todellakaan tiedä pippelin käsittelyn vaikeudesta, mutta työlästä näyttäisi olevan. Ehkä tähtäysongelma voi olla silkkaa luonnontiedettä, alitajuista reviirin merkitsemistä? Tai sitten miehet ovat vain sen luontoisia ja pissiminen on miesten hauska tarkkuusleikki ja pönttöön osuminen kuuluu no-can-do kategoriaan.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Kasvatuksen puutteessa

Mikähän kirous piilee pedagogiikan opinnoissa? Mitä enemmän olen sitä opiskellut sitä huonommin ohjeistukseni ja kasvatukseni tarttuvat lapsiini.

Tämä viikko on ainakin alkanut varsinaisten vanhemmuuden tähtihetkien merkeissä. Olen saanut ammattikasvattajilta palautetta koko katraasta. Seuraavassa yhteenveto koulupalautteesta ikäjärjestyksessä. Aika hyvin, kun viikko on hädin tuskin alkanut.

1) Wilmaviesti matikanopelta: ”Läksy tekemättä. Yritti epärehellisesti näyttää aiemmin tekemäänsä eri tehtävää kotitehtävän tilalla (oli vaihtanut aiemmin tekemänsä tehtävän numeron kotitehtävän numeroksi).”

2) Huolestunut kuraattori haluaa tavata ylisuorittaja yläkoululaiseni.

3) Teemana vaihteeksi tokaluokkalaisen äidinkielentaidot ja tavaroista huolehtiminen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Tärkeiden papereiden kansio.

Tärkeiden papereiden kansiota on kohdannut selittämätön onnettomuus.

Kirjoitusvälineet. Onkohan lapseni nälkäinen?

Kirjoitusvälineet.

Tehtävänä  kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan. Luovaa.

Tehtävänä kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan.

"Isä sulkee verihanan" Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

”Isä sulkee verihanan” Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

Viikon stressiannoksen kruunaa Leville lähtevä mies. Raskaan työviikon päätteeksi yksinhuoltajan rooliin sukeltaminen on vähemmän upeaa.

teinikuiskaaja

Vanhemmuus on sielunvihollisen aikaansaannosta

Hetken elättelin jo toivoa, että Vilkastus olisi ryhdistäytymässä = laskeutumassa tälle planeetalle. Saan jatkaa toivomista ja Rennien syömistä.

Vuosi sitten lapseni ei tajunnut käsitteitä ”huominen” tai ”eilinen”, saati kellonajoista yhtään mitään. Edelleen ajasta mitään tajuamaton lapseni avasi keskustelun:

– Mun pitää mennä siviiliin.

– Mitä tarkoitat? Mihin siviiliin?

– No sinne mihin joutuu, jos ei voi mennä armeijaan.

– Ai siviilipalvelukseen? Miksi niin?

– No kun mä tanssin isona joka päivä ja esitän rooleja, niin mä en ehdi enkä voi mennä armeijaan.

Tokaluokkalaisella on selkeät suunnitelmat tulevaisuudestaan, vaikka vain hatara aavistus huomisesta, kellonajoista tai ajan kulumisesta.

Matematiikassa suhteellisen näppärä lapseni vajosi tänään epätoivon suohon yrittäessään ratkaista kellonaikalaskuja matematiikassa. ”Mahdotonta! Mä vihaan kelloa!” Jaksoin tunnin neuvoa kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti ohjeistaa tokaluokkalaistani läksyissä, vaikka Vilkastus oli heittäytynyt no-can-do-tilaan. Lopulta otsasuoneni alkoi sykkiä uhkaavasti.

Onneksi en tiennyt, että tämä oli vasta kärsivällisyyteni koettelun alkusoittoa. Muutoin olisin paennut pimeään tilaan ja huojuttanut itseäni edestakaisin silmät ummessa.

Matematiikan läksytaistelun jälkeen Vilkastus kaivoi aapisen esiin kahdessa osassa lukeakseen lukuläksynsä: ensin aapisen vesivahinkoa kohdanneet sisuslehdet ja repun tonkimisen jälkeen myös ydinräjähdyksen kokeneet kannet. Vilkastus huomasi julmistuneen ilmeeni ja kiirehti huomauttamaan: ”Ope on jo nähny tän.”

Vuoropuheluni tokaluokkalaisen kanssa eteni jotenkin tätä rataa:

– Mitä tälle kirjalle on tapahtunut? Sinähän sait tämän uutena!

– Heikkoa tekoa.

– Miten tämä on hajonnut?

– En tiedä. Hajosi vaan.

Ja niin edelleen. Vilkastuksen mukaan aapisen sidonta on hauras ja se on hajonnut itsekseen hänen repussaan. Kirjan hajoamista ei ole voinut mitenkään estää.

Pääsin harrastamaan kirjansidontaa. Siihen vierähti muutama arvokas tovi. Jo valmiiksi äreää mielentilaani maustoi vielä Rimaskon mielenosoitus, kun olin estänyt Netflixin käytön. Huomasin nimittäin viikonloppuna, että isäni Netflix-tunnukset ovat olleet perheemme teinistön ahkerassa ja salaisessa käytössä. Tietenkin ilmoitin isälleni, että vaihtaa salasanansa. Tästä eivät pubertantit juuri ilahtuneet.

Viimeinen pisara ärtymyksen maljani ylivuodattamiseen oli havainto, että Vilkastus hukkasi tänään upouuden hupparinsa ja piponsa. Totean tähän, että eipä ole huolellisuuden polun ruoho lapseni paljosta kulkemisesta litteäksi tamppautunut.

Tämän päivän jälkeen olen suhteellisen varma, että vanhemmuus ja lasten kasvatus ovat pirun keksintöjä.

teinimutsi

Vaiston varassa

Vaistoon kannattaa luottaa. Istuin kaikessa rauhassa mikroskoopin ääressä ihmettelemässä illiäisiä, kun kaksi miespuolista kollegaani ilmaantuivat paikalle. Jo herrojen saapuessa, oikein kaksin kappalein, tunsin pakoreaktion sisimmässäni. Sähköinen tunnelma levisi kuin vesirokko.

Sananvaihto miesten kanssa alkoi säästä siirtyen tavanomaisiin työasioihin. Ihokarvani olivat pystyssä, mutta ulkoisesti tyynenä odotin mitä tuleman pitää.

– ”Niinku me öö… aateltiin tässä X:n kanssa, että jos sä ajaisit sitä firman pakettiautoa, kun lähdetään Hirvensalmelle.”

nainen ratissa

Haa! Tiesin. Olivat oikein kahteen mieheen ”ajatelleet”, kun tiesivät suhteestani autolla ajamiseen.

Toinen esimerkki vaistoon luottamisen hyödyllisyydestä on tältä aamulta. Räpläsin hikikarpalot otsalla juosten pikaliiman korkkia auki, joka tuntui kiinni hitsatulta. Sisäinen ääneni kirkui mikrosekunnin liian myöhään, ettei korkkia pitäisi ainakaan hampailla yrittää vääntää auki.

On kyllä voittajafiilis lähteä töihin pikaliimaputkilo suun pielessä roikkuen.

pikaliima

Äiti antoi luvan!

Tokaluokkalainen osaa yllättää. Olin juuri aamulla lähdössä työpaikalleni, kun lapseni ilmaantui eteeni ilmoittaen: ”Kato äiti, mä leikkasin tukkani!” Tokaluokkalaisellani oli kädessään vihannessakset. Kampaus oli puistosetä-lookia: Lyhyt päältä ja sivuilla sojotti pidempiä haivenia.

tukka

Kauhistuneena totesin jotain sen suuntaista, että ”ei oo todellista” ja ”hienoa, jatketaan samaan malliin!”

Jatkossa osaan pitää suuni kiinni. Bussimatkalla töihini sain herra Rimaskolta kuvaviestin. Vilkastuksen päälaella oli kalju. Kuvan saatteena vielä teksti, että kaljuja laikkuja on muuallakin. Soitin teinilleni:

tukka4

Minä: ”Mitä siellä on tapahtunut?”

Rimasko: ”Vilkastus leikkasi tukkaansa, kun olin suihkussa. Kertoi, että sillä on sun lupa.”

Minä: ”Mun lupa?!”

Sarkastinen, ”Jatketaan samaan malliin”, oli mennyt perille, kirjaimellisesti. Mikähän siinä on, että muita sanomisiani ei oteta kuuleviin korviin. Kuten ”siivoa huoneesi” tai ”älä pissaa pöntön ohi”.

eiymmärrä

Ope saattaa koulussa ihmetellä holtitonta kasvatustani, kun lapsi taatusti kertoo äitinsä siunanneen omatoimiparturoinnin. Tukan mulimisen ajoituskin osui kerrassaan nappiin. Saakohan lapseni pitää hatun päässään, kun menee tänään oopperan lavalle esiintymään? No, ainakin tiedämme, miltä Vilkastus näyttää viisikymppisenä.

Tutkijat kannustavat kellimään

Tutkijana ährään syksyisin apuraha- ja hankehakemuksia ties minne säätiöihin, jotta saisin pitää työpaikkani ja pystyisin lyhentämään asuntolainaani jatkossakin. Useimmista säätiöistä tai rahastoista ei vaivauduta edes vastaamaan, eikä ympäristötutkimuksiin meinaa millään herua rahoitusta. Sen sijaan rahoittajat ovat lämmenneet mm. metsäkellinnälle. Kaikki joukolla kellimään! Jatkokurssi maksaa vain 20 €.

Vetää sanattomaksi. Miten terveet voivat kilpailla tämmöisten kanssa?

Toinen, kellimistä läheltä liippaava ajankohtainen tutkimus, on myös puhuttanut kuluvalla viikolla: ”Nuorten kouluaamut myöhemmiksi”.

Ylen uutisessa kerrottiin, että teinien pitäisi saada nukkua pidempään kouluaamuisin, kun he menevät niin myöhään nukkumaan. Unitutkija Markku Partisen sanoin: ”Muutos on biologinen. Kun alakouluikäinen lapsi menee ongelmitta nukkumaan kello kahdeksan tai yhdeksän, murrosikäiselle ei välttämättä tule uni silmään kuin vasta yhdentoista jälkeen.”  Partinen siteerasi amerikkalaistutkimusta ja rohkaisi opetushallitusta myöhentämään kouluaamuja, sillä jenkit huomasivat myöhäisempien kouluaamujen parantaneen opintomenestystä.

Uutisessa ilmaistiin myös huoli, että koulupäivän venyminen toisesta päästä haittaisi nuorten urheilutreenejä. ”Valtaosallahan ei ole mitään treenejä koulun jälkeen. Aktiiviurheilijoita on vain pieni osa koululaisista”, herra Partinen huomautti. Tähän tulokseen Professori Partinen on päätynyt mitä ilmeisimmin nk. hv-menetelmällä*.

Ainakin kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan 47 % pojista ja 40 % tytöistä harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Siihen sitten kulttuuriharrasteet yms. päälle. Mielestäni aika suuri ”vähemmistö”, joka unitutkijan mielestä on yhdentekevää sakkia.

Miten tähän on tultu?  Ihan tutkija tarvittiin tähänkin sanomaan, että teinit ovat väsyneitä aamuisin, kun kukkuvat yömyöhään! Tälle tutkijalle Nobel heti.

unikeko2Uteliaisuuttani kävin perehtymässä näihin ylistettyihin amerikkalaisiin tutkimuksiin. Kaikissa niissä oltiin yksimielisiä yhdestä asiasta: Liian vähäinen uni tekee väsyneeksi (Heureka!) ja pitkässä juoksussa univaje huonontaa pilttien oppimistuloksia.

Pari mielenkiintoista seikkaa voisin mainita näistä tutkimuksista:

  • Kyseisessä tutkimuksessa koulujen aloitus oli kello 07:10-07:30 välillä.
  • Tutkituilla vain 5 %:lla oli kotona nukkumaanmenoaika (=säännöt kotona).
  • Tutkittujen nuorten perheistä 80 % oli sellaisia, joissa molemmat vanhemmat olivat työttöminä.
  • Nuoret valvoivat tolkuttoman myöhään ja nukkuivat vastaavasti puoleen päivään viikonloppuisin.

Aika nopeastihan tästä voisi vetäistä yhteenvedon, eli diskun, niin kuin tutkimusmaailmassa on tapana sanoa: ”Nuoret, joiden perheissä ei ollut mitään säännöllistä rytmiä, menivät nukkumaan arkisin liian myöhään ollakseen aamulla koulun alkaessa virkeitä. Viikonlopun rilluttelu sekoitti vielä lisää rytmitöntä elämää.” Siinä alkuperäisessä paperissa diskun pituus tosin oli reilut 4 sivua. Ihme selittelyä.

Itse varsinaiseen ongelmaan, eli liian myöhään nukkumaan menoon näissä tutkimuksissa ei oikeastaan puututtu. Todettiin, että erilaiset aktiviteetit ja stressi viivästyttivät nuorten nukkumaan menemistä. En löytänyt tutkimusta, jossa osoitettaisiin, että teinien viivästynyt nukkumaanmenoaika olisi pelkästään biologinen. Itse tutkijana (hv-menetelmällä) sanoisin, että teinitkin oppivat ja sopeutuvat aikaiseen nukkumaan menoon, kun siihen kannustetaan ( tai pakotetaan). Kyllä nämä omanikin hilluisivat yömyöhään esimerkiksi tietokoneitaan tai kännyköitään räpläten, jos siihen annettaisiin lupa. Ovatpa teinini myös kokeilleet  nukkumaanmenoajan jälkeen  sitä räplyytä kotimme sääntöjä uhmaten. Lopetin  kokeilun karusti takavarikoimalla ko. hupilaitteet.

Ei se teinien univelka sillä kuittaannu, että koulut alkaisivat myöhempään. Ongelman ytimessä ovat kyvyttömät aikuiset, jotka eivät laita lapsiaan ajoissa nukkumaan. Eikä se näytä nykyaikuisillakaan helppoa olevan. Aika moni aikuinenkin kökkii tietokoneen tai telkkarin ääressä vuorokauden vaihteessa, vaikka mieli ja keho olisivat huutaneet unta monta tuntia sitten.

Ihme mouhottamista kouluaamujen myöhentämisestä. Että pitäisi kelliä aamuisinkin? Otetaanpa pari askelta takaperin, niin saadaan tähän uutta näkökulmaa. AARGH!

Tietenkään ei aloiteta myöhemmin, sanoohan sen jo järki. Ja toivottavasti myös opetushallitus.

 

*hv-menetelmä = hihasta vedetty, sama kuin stetsonmenetelmä eli hatusta vedetty.