Terveitä harrastuksia tai sitten ei (osa 2)

Pääsiäisen maalaamisoperaatioon liittyy eräs verenpainetta nostattava juttu. Sulaketaulu.

Sulaketaulu sojottaa nakuna eteisemme seinällä. Varsinainen rumaahinen.

Tällainen harmaa (ei meidän taulu, mutta tästä saa näkemystä)

Tällainen harmaa (ei meidän taulu, mutta tästä saa näkemystä)

Eteisen seinää pestessäni ennen maalaamista silmäilin sulaketaulua. Tiedän, että ne voi piilottaa sulakekaappiin. Ajattelin, että sellainen valkoinen kotelo on oikeastaan yhtä ärsyttävä, että Feng shuit taatusti menee pilalle, jos se kotelo ruuvataan siihen törröttämään.

Sain jostain (ehkä olkapäälläni istuvalta punaiselta sarvipäiseltä tyypiltä, jolla on hiilihanko kädessään) idean, että minäpä maalaan sulaketaulun etulevyn paloauton punaiseksi. ”Jos se kerran on näkyvissä, niin näkyköön kunnolla” –näkemyksellä. Mies siihen, että maalaa, idea hyväksytty.

Irrotin sulaketaulun etulevyn ja hioin sen huolellisesti. Kiersin etsimässä spraymaalia huoltoasemilta pääsiäispyhinä. Ei löytynyt. Totesin, että huoltoasemilla myydään sukkia, kaljaa ja karkkia. Autojen varaosia tai autojen huoltoon liittyviä kapistuksia sen sijaan ei.

Onneksi kaupat aukenivat tiistaina ja sain punaisen maalini. Riensin töiden jälkeen askarteluhuoneeseen maalauspuuhiin.

Maali ei tarttunut typerään sulaketaulun etulevyyn tasaisesti. Siihen jäi reikiä. Sain spraymaalista kuitenkin mojovan päänsäryn.

Vastaava maalaustulos, tosin jonkun poloisen anti-michelangelon jäljiltä ja auton konepelillä.

Vastaava maalaustulos, tosin jonkun poloisen anti-michelangelon jäljiltä ja auton konepelillä.

Keskiviikkona hinkutin levyä uudestaan hiekkapaperilla ja maalasin taas. Maali ei edelleenkään levittynyt kuin Strömsössä. Tätä rataa jatkoin sitkeästi perjantaihin asti. Tuloksena ainoastaan yhä kamalampi päänsärky. Lopulta ronkin internetistä tiedon, että vasaralakan päälle ei voi maalata, jos siinä on silikonia. Kiva tietää.

Ostin tänään hiekkapuhaltimen ja kompressorin. Käsi ylös, että kuinka moni naisihminen osti tänään kompressorin?

blogi 007

Vaikka taloyhtiössämme on hiljaisuus vasta illalla kymmeneltä, en iljennyt rytyyttää kompressoria askarteluhuoneessa enää yhdeksän aikaan. Niinpä paholaisen suunnittelema sulkataulun etulevy jäi ”vaiheeseen”. Päänsäryn sijasta sain hiekkaa silmämuniani hiertämään suojalaseista huolimatta.

Etulevyä on "laitettu" pian pari viikkoa.

Etulevyä on ”laitettu” pian pari viikkoa.

Pääsen huomenna jatkamaan tätä uutta rentouttavaa harrastusta. Voi auvoa ja iloa!

Miehinen aikataulutus

Ihanat miehet

Viisihenkisen perheen aikatauluja pitää yleensä suunnitella hieman etukäteen, tai pakka menee pahemman kerran sekaisin.  Anna miesten puuttua asiainhoitoon ja aikataulutukseen, niin taatusti menee reisille.

Koska remontointi on rentouttavaa puuhastelua ja raksan keskellä asuminen upeaa, niin halusimme vaihtaa keittiön rupiset työtasot uusiin. Mies kertoi, että kivitasojen asentajat saapuvat tällä viikolla ”joku päivä”, että olethan tarvittaessa kotona. Kyllä onnistuu (miinus Vilkastuksen fudisjoukkueen vanhempainilta, esikoisen fudisjoukkueen vanhempainilta ja omat jousiammuntaharjoitukset). Kun viikkoaikataulu näytti noinkin väljältä, niin lupauduin leipomaan keskiviikoksi myytävää esikoisen luokalle. Nuoret nimittäin keräävät rahaa leirikouluunsa mm. myymällä koulunsa opekokouksissa kahvipullaa.

Kuinka ollakaan, kivitasojen asentajat kuulemma saapuisivat tiistaina illalla kuuden jälkeen. Siis samana iltana, kun pitäisi leipoa karjalanpiirakoita ja omenapiirakkaa. Eipä siinä mitään. Järjestelin hommat niin, että pääsin lähtemään töistä aikaisemmin ehtiäkseni hoitamaan leipomiset ennen asentajien saapumista.

Seisoin kotonani eteisessä vielä kurahousut jalassa (työmatkapyöräilyn etuja), kun opettaja soitti kuopuksen edesottamuksista. Ope oli yllättänyt sankarin pussailemasta luokkalaistaan tyttöä suulle. Ollaanhan me ihan normaali perhe, ollaanhan? Ekaluokkalainen juoksentelee housut kintuissa näyttelemässä vehkeitään ja suutelee tyttöjä koulun käytävillä.

Puhelu kesti tovin, kun lapseni muistakin toimista riitti jutun juurta. Aikaa säästääkseni täytin puhelun aikana astianpesukoneen ja laitoin sen käyntiin.

Mieltä ylentävän opettaja-nolovanhempi-keskustelun jälkeen komensin teinin auttamaan leipomispuuhassa. Ehdin juuri levittämään kaikki leipomisvehkeet pöydälle, kun mieheni soitti: ”Ne tasojen asentajat tulevatkin jo aikaisemmin, taitavat olla jo siellä”. No niinpä näkyi ikkunasta, että raksasedät olivat juuri hurauttaneet pihaan.

When timing totally goes wrong.

Ajoitus voi olla tärkeää.

Siirsin nopeasti kaiken irtaimen pois keittiön tasojen päältä sekä levittämäni leipomistarvikkeet olohuoneeseen ja sammutin astianpesukoneen (lue: tein höyrykäsittelyn viiluoville). Tasojen asentajat toimittivat asiansa suhteellisen ripeästi. Homma oli hoidettu viiteen mennessä. Kivitasojen silikonisaumauksien kuivumista piti tosin odotella viitisen tuntia. Niin, ja keittiön hanaa ei voitu asentaa paikalleen, kun uudesta tiskialtaasta puuttui sopiva reikä hanalle. Ja tiskit tietenkin jäivät siitä syystä astianpesukoneeseen lillumaan likavesiinsä.

Miesväki haihtui asentajien perässä fudistreeneihinsä, joten jäin yksin leipomaan kaaoksen keskelle. Onneksi pöydänkulmalla riitti tilaa karjalanpiirakoiden pyörittelyyn. Ja omenapiirakanhan pystyy näppärästi pyöräyttämään ilman minkäänlaista laskutilaa. Leipomisurakka olisi ollut valmis jo illalla kymmeneltä, jos a) ei olisi tarvinnut väistellä kaikkia lattialla lojuvia remonttiromuja ja b) teinilauma ei olisi keskeyttänyt treeneistä tullessaan ”heti ruokaa”- vaatimuksin.

Leipomisesta tulee tunnetusti tiskiä. Siksipä kökin illalla vielä yhdentoista jälkeen selkä kyyryssä pesemässä tiskejä kylpyammeessa. Tietenkin edelleen ne riivatun kurahousut jalassa. Missäs välissä olisin ne kerinnyt riisumaan?

Sain palautettakin seuraavana päivänä, kun leipomuksistani puuttui tuoteseloste: ”Tarkkana seuraavalla kerralla!” Teki mieli purra pesuvamppua ja juosta kiljuen päätä seinään. Melkein meni kuin strömsöössä tämäkin homma.

Täytyy kokeilla.

Täytyy kokeilla.

Remonttihuolia

Muutimme uuteen kotiin elokuussa. Pesuhuoneesta paljastui kosteusvaurio. Raksan keskellä ollaan elelty siitä lähtien.  Pesuhuoneen kanssa sepeämiseen on uhrattu nyt 5 kk aikaa ja hermoja.  Jottei todellakaan menisi kuin strömsöössä, niin tietenkin on ilmaantunut kaikenlaista hankaluutta.

Yli-innokkaat raksamiehet voivat olla pahasta. Sovimme, että raksasetä soittaa, kun tulee laatoittamaan. Ei soittanut. Tuli muutama päivä etuajassa ja sovitteli suorakaiteen muotoiset kaakelit pystyyn, vaikka olisimme halunneet ne vakaan. Siellähän ovat.

Sähkömiehelle kerrottiin, että pesuhuoneeseen mahtuu vain 50 cm leveä peilikaappi. Oli kuitenkin touhukkaana käynyt poraamassa uuteen kaakeliin reikiä ja kiinnittänyt 60 cm leveän. Sen seurauksena soitto työnjohtajalle ja ilmoitus epäkohdasta.  Jouduimme perustelemaan uudestaan, että miksei isompi käy! tarjosimme kahta vaihtoehtoa tilanteen korjaamiseksi: Reiälliset kaakelit ja peilikaappi täytyy vaihtaa uusiin tai pesuhuoneen seinää pitää siirtää 10 cm naapurin puolelle. Raksafirma valitsi ensimmäisen vaihtoehdon.

Rautakaupasta piti hakea tulppa pesuhuoneen käsienpesualtaan hanan bidee-liitännälle. Ei löytynyt sopivaa tulppaa, mutta alelaarista kelpo hana pilkkahintaan. Myyjältä varmistettiin, että tässä ei ole bidee-liitäntää. Ei kuulemma.  Polvillaan pesuhuoneen lattialla myyjää noituva mies oli eri mieltä. Tulppa piti lopulta tilata. Sitä  odotellessa kädet ja hampaat voi näppärästi pestä suihkussa.

stressi

Pesuhuoneen tarvikekaapin asennuksessa huomasimme, että pari prikkaa puuttuu pakkauksesta. Takaisin rautakauppaan. Prikat piti tilata. Odottelua.

Pakko mainita vielä wc-pöntöstä. Tilasimme netistä, jonka posti toi kotiin asti. Tai ei ihan. Postimies soitti ovikelloa ja menin avaamaan. Mies tökkäsi käteeni sähköisen taulun, johonka piti allekirjoittaa lähetyksen vastaanottaminen. Kysyin tietenkin, että missä se lähetys on. ”Tossa alhaalla” –avulias herrasmies viittasi kädellään kerrostalon ulko-ovelle.

Minulla oli tasan kaksi vaihtoa: kantaa pytty yläkertaan ja saada välilevytyrä tai jättää kallis posliini tienvarsitermiittien armoille. Valitsin tyrävaihtoehdon. Olisikohan postimies ollut yhtä höveli silkohapsimummollekin?