Testosteroni on kehityksen jarru

Nyt se on todistettu. Testosteroni on kehityksen jarru. Luin eilen uusimmasta Tiedelehdestä (Tiedelehti 9/2014). Henkilökohtaisesti en koe uutista yllättävänä. Kyllä täällä kotona kyseinen seikka on tullut ilmi moneen otteeseen.

Eilen Vilkastuksen vanhempainillassakin poikalapsen huoltajan kannatti pitää matalaa profiilia. Tuli puhetta luokan vilkkaista oppilaista ja jatkuvista välituntihässäköistä. Yksi vanhempi kysyi, että onko opettaja ollut yhteydessä koteihin, jos lapsi on ollut usein osallisena näissä kärhämissä. ”Olen ollut yhteydessä parin pojan kotiin”, vastasi opettaja. Huomio, siis POJAN, ei lapsen.

Vilkastuksen toimista ei toistaiseksi ole tullut puheluita koulun suunnalta – vielä. Sen sijaan poikani katkaisi etuhampaansa elämänsä kolmansissa balettiharjoituksissa. Voisi kuvitella, että baletin kaltainen harrastus ei heti johda hammaslääkärin vastaanotolle, toisin on esimerkiksi jalkapallossa, jossa pojat ottavat kovaakin ”kontaktia” toisiinsa pelin tiimellyksessä. Sana ”kontakti” on miesten keksintö, joka tarkoittaa tönimistä, ryysimistä ja tyrkkimistä. Kaikki edellä mainittu on jopa jalkapallon sääntöjen mukaan sallittua ja joskus jopa suotavaa.

Vilkastuksen balettiopettaja oli kauhuissaan ja ihmetteli, kuinka Vilkastus oli jatkanut touhujaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Valaisin opettajaa luonnehtimalla miesvaltaisen perheen elämää: ”Meillä kolisee usein, että tämähän on vasta kolmas kerta, kun Vilkastusta hammaslääkärin kuskataan katkenneiden legojen (tai murtuneen leuan) tähden.”

Toisaalta, osaavat naisetkin hämmästyttää ajatuksen juoksullaan. Tyttäreni luokalla aloitettiin hpv-rokotukset viime keväänä. Tarkan harkinnan ja syvällisten seksikeskustelujen jälkeen päädyin tyttäreni kanssa odottamaan. Mielestäni 13-vuotiaani voi ottaa rokotteen myöhemmin, kun rokotteen seurauksista tiedetään enemmän. Eikä seksiteitse tarttuva hpv ole vielä uhkaamassa tytärtäni. Tämän kerroin myös koulun terveydenhoitajalle, joka totesi, että rokotteen voi ottaa myöhemminkin. Jostain syystä terkkari oli nyt syksyllä painostanut tytärtäni rokotteen ottamisella. Lapsi oli muistuttanut mitä äidin (minun) kanssa oli sovittu. Terkkarin sanoin: ”Tämä on sinun oma päätöksesi.”

Ja mistähän lähtien alaikäisille on suotu tämmöinen päätäntävalta? Kyllä 13-vuotias on mielestäni edelleen aikuisen vastuulla. Ihme hiostamista.

Palatakseni vielä miehisiin ratkaisuihin esitän lopuksi pari arvoitusta: Mistä tietää, että söimme punajuuri-vuohenjuustopaistosta eilen?

V: Löydät aamulla iloisen punaisia täpliä vessan renkaaltamme.

 

Kuva-arvoitus: Miehen vai naisen työmatkapyöräilyhiki paidan selässä?

musteläiskätesti

V: Miehen. Naisella tuo sama jutska on otsassa.

Mainokset

Sairasta kilpailuhenkeä ilmassa

Kilpaurheilutaustani tai joku vastaava persoonallisuushäiriö aiheuttaa lisäkuumotusta työmatkapyöräilyyni. En mitenkään pysty siihen, että polkisin fillarillani työmatkat maisemista nauttien. En, jos samalle reitille osuu muita pyöräilijöitä. On kilpailtava. Sille ei voi mitään. Enkä usko, että vain minä olen ainokainen hullu reitilläni. Sen verran kiivasta polkemista olen todistanut myös muiden pyöräilijöiden taholta. Sama homma myös lenkkipoluilla: ”Menen vain omaa vauhtiani”, tarkoittaa oikeasti: ”Kunhan takanani läähättävä kalsarityyppi ei pääse ohitseni”.
competitive_yep
Erään kerran halusin hiukan näyttää ”kaapin paikkaa”  möhömahaiselle trikoohousumiehelle. Viilettelin pyörälläni miehen ohi, muka rennosti. Äijäpä jäikin sitkeästi roikkumaan takarenkaani tuntumaan. Lisäsin vauhtia, kunnes lopulta poljin jo niin raivoisasti kuin kykenin. Taakseni en kehdannut vilkuilla, mutta liikennevalot pakottivat pysähtymään. Jouduin pidättelemään hengitystäni, jottei kiusankappalepeesailija  olisi huomannut, että olin läkähtymäisilläni. Möhömaha kommentoi liikennevaloissa, epäsuomalaisesti, iloisesti huikkaamalla: ”Sulla on kiva matkavauhti. Saanhan vielä peesailla muutaman kilsan?”

Valheellisen hymyn saattelema, ”ilman muuta”-vastaukseni, vaati huikeaa ponnistelua, sillä hengitykseni ei suinkaan ollut tasaantunut ja sydänkin vielä läpätti äskeisen miljoonaa polkemisen jälkimaininkeina.
Reilu sata metriä liikennevalojen jälkeen tein muina naisina yllätyskäännöksen pienelle hiekkapolulle. Kun perässäroikkuja oli polkenut riittävän etäälle ohitseni, palasin takaisin pyörätielle entistä nöyrempänä. Siitä lähtien olen jättänyt kondomiasuiset betonireidet rauhaan, enkä provosoidu heidän härnäilyistään.

Tuoreempi nöyryytys tapahtui viime viikolla. Olin töistä lähtiessäni päättänyt pyöräillä hissukseen, kun orastava päänsärky lupaavasti kolkutteli silmieni takana. Pyörätien pitkällä suoralla jumiudun jonkun jopottelijan hanuriin kiinni. Täti-ihmisen tahti oli niin reipas, etten olisi voinut ohittaa ilman selkeää vauhdin lisäystä, mutta toisaalta niin verkkainen, että jouduin jarruttelemaan.

Niinpä päätin polkaista seuraavan ylämäen hiukan kiihkeämmin karistaakseni mokoman amatööripyöräilijän. Ja että saisin taas körötellä päänsäryissäni kaikessa synkkyydessäni ihan rauhassa. Vaan mitä huomasinkaan ylämäen jälkeen bussipysäkin seinän heijastuksesta? Jopottelija roikkui kannoillani tiukasti kuin iilimato! Lisäsin vauhtia, vaikka olo tuntui karmealta. Ja silti seuraavankin bussipysäkin heijastus paljasti naisen kuvatuksen seuraavan. Arvelin, että tyyppihän suorastaan vittuilee.

Arviolta viisi kilometriä ohitusepisodin jälkeen, kun suunnittelin jo oksentavani salaa takkini sisään, nöyrryin ja käännyin lopulta katsomaan taakseni. Siellä ei ollutkaan ketään. Seuraavan bussipysäkin kohdalla viimein älysin, että olinkin ajanut karkuun omaa peilikuvaani.

kisa3

Ja kun tässä nyt oikein itsesäälissä ryvetään, niin laitetaan vielä kuva pääsiäisen berlininmunkeista. Tämä sopii tänne antiströmsöön sivuille kuin nyrkki silmään.

nailed it_pinterest fail

Vasemmalla tavoite, oikealla tulos. Voittajafiilis.