Henkistä kasvua odotellessa

Herra Rimasko on taas pyrähtämässä. Teinipoika kasvaa kasvamistaan. Komensin Rimaskon laittamaan jotain verkkareita asiallisempaa päälleen, kun oli menossa TET-jaksolleen. Poika yritti sulloutua farkkuihinsa ja vaikeroi: ”Kyllä nää vielä kuukausi sitten mahtuivat”. Eivät mahtuneet enää. Eivätkä mitkään järkevät paidatkaan.

ruokaa

Vaatekaupoilla asioidessamme törmäsimme myös puhelinliittymiä kaupittelevaan tyyppiin. Verenpaineeni nousi välittömästi parilla pykälällä, kun kaupustelija väkisin pyrki juttusille. Kerroin operaattorimannekiinille, että liittymäasiat ovat koko perheen osalta nyt kunnossa ja päivitettyjä. Nuorimmaiseni on pitänyt huolen, että asioin usein hankkimassa uusia liittymiä, jolloin vanhojen päivitykset samalla onnistuvat. Herra myyjä totesi lopuksi ystävällisesti, että ”hienoa, mutta jos sulle tulee mitä tahansa mieleen, mikä ärsyttää, niin tule käymään liikkeessämme”. Osoitin vieressäni sojottavaa Rimaskoa ja vastasin: ”Nyt kun tuli puheeksi, niin nämä teinit usein ärsyttävät”. Harmi, etten älynnyt ottaa kuvaa myyjän naamasta.

Vaatekauppakäynti jätti ammottavan loven kukkarooni. Onneksi teinit kuitenkin huolehtivat  hyvinvoinnistani. Erityisesti Rimasko huolehtii, etten kerää ylimääräisiä kiloja kehooni.

Tässä aamupalani, jonka raavin huolellisesti kasaan puurokattilasta.

aamupala

Kysyin kattilaa kyhnyttäessäni, että saanko ottaa loput. Sarkasmiani ymmärtämätön Rimasko ilmoitti, että kyllä hänen lautaselleen vielä mahtuisi. Vilkaisin herran lautasta. Ei olisi mahtunut.

Tässäpä pyrähtävän pojan esimerkkiateria viime viikolta.

small snack for teenager

Koska läjästä on hankala havaita aterian koostumusta, niin selvennettäköön se tässä: Yksi kokonainen ja puolikas siikafilee, reilu puolikiloa lohkoperunoita, joka huudottiin pohjattomaan mahalaukkuun litralla maitoa. Salaattiosasto tietysti erikseen, kun lautasessa sattui olemaan reunat.

food

Ovat perheemme teinit olleet muutenkin avuksi. Esimerkiksi kyhäämällä upean hedelmäasetelman vieraiden silmäniloksi, kun järjestimme Vilkastuksen syntymäpäiväjuhlia.

upea hedelmäasetelma

Se on kuulkaa hienoa asioida opettajien, sukulaisten ja muiden tuttujen kanssa pippeliteeman merkeissä. En tohdi ajatella minkälaisen mielikuvan kotiväestämme ihmiset ovat saaneet. Ei kovin tervettä.

Mainokset

Kasvatuspaineita osa3

Ankkuriepisodin jälkeen on ollut ”hiljaista” kolttosrintamalla. Liian hiljaista. Siksipä oikeastaan jo odotin, että pian sattuu tai tapahtuu. Osaisinpa ennustaa yhtä hyvin vaikka lotossa.

Viime perjantaina meillä oli töissä kevätkauden avajaiset terassilla. Juhlistimme työkaverin saavutuksia ja kevättä. Sain puhelun vieraasta numerosta kaiken möykän keskelle (Oi kiitos vain, rakkaat ADHD-työkaverini) puoli viiden aikaan iltapäivällä.

Yläkerran naapurimme soitti ja tiedusteli, että missähän kaikki perheenjäsenemme luuhaavat, kun Vilkastus on siellä hänen hoivissaan, yksinäinen ja kovasti huolissaan.

Vilkastus oli räplinyt puhelimestaan PUK-koodin kyselyn näytölle, eikä voinut itse soittaa. Siksi lapsi oli mennyt naapuriin huolensa kanssa. Ekaluokkalaiselle on toki pitkä aika odottaa iskää kotiin saapuvaksi 16.30, kun itse on päässyt koulusta jo keskipäivällä kotiin. Eikä Vilkastus tietenkään ollut korvaansa lotkauttanut, kun olin kertonut hänelle aamulla moneen kertaan, että viivyn töissä poikkeuksellisesti iltamyöhään…

Oivia kasvatusniksejä meille toistaitoisille.

Oiva kasvatusniksi meille toistaitoisille.

 

Kerroin naapurille ja Vilkastukselle, että y-kromosomillinen huoltaja on näillä minuuteilla kotona. Ei hätää. En tiedä naapurin mielikuvista, mutta puhelun taustalla mölyävät nousuhumalaiset työtoverini  tuskin kiillottivat vanhemmuuden kilpeäni.

Vilkastus osaa järjestää asiansa niin, että tarina sai tänään jatko-osan. Ekaluokkalainen palautti kouluun myymiensä Kevätpörriäisten rahat. Opettaja tilitti lapselleni 3 euroa.

Vilkastus soitti minulle intoa piukassa välittömästi koulusta päästyään, että saisiko hän ostaa karkkia. Minä siihen, että osta nyt sitten, omatpa ovat rahasi.

Noin tunnin kuluttua yläkerran naapurin puhelimesta soitettiin taas. Tällä kertaa äänessä oli Vilkastus: ”Kun mä olin siellä kaupassa, niin mun puhelin katosi.”

– Siis hukkasit puhelimesi? Onko mitään tietoa tai havaintoa, että mihin?

– Ei ole. Putosi kai mun taskusta. Ehkä. Tai sitten se jäi sinne bussiin. En tiedä. Voitko soittaa sinne bussiin? Tai sinne, mihin aina soitat niistä bussilipuistakin?

En yrittänyt tavoittaa bussia. Mutta lapseni numeroon yritin soittaa monta kertaa. Numero oli suljettu. Ilmoitin miehelleni, että sulkee liittymän, joka on hänen vastuullaan. Mies lupasi hoitaa asian, kunhan pääsee kotiin.

Oma työpäiväni venyi ja olin reilusti miestä myöhemmin kotona. Tiedustelin puhelimen kohtaloa pojaltani ja mieheltäni liittymäasiaa. Ihan kuin olisin puhunut vierasta kieltä tai maininnut asiasta ensimmäistä kertaa: ”Puhelin? Mikä puhelin? Mikä liittymä?”

Lopulta mies sai aikaiseksi liittymän sulkemisen. Puheluerittely tosin paljasti, että Vilkastuksen liittymästä oli jo ehditty soittamaan… ta-ta-daa: Kongoon! Tiedoksi, että suuntanumero sinne on 243, jos jollakulla sattuu olemaan akuuttia asiaa Kinshasaan, esimerkiksi Suomen kunniakonsulille,Nicholas B. Davenportille.

Kongopuhelu

Puhelinoperaattorin vaihtamisen riemua

Suomeen muuttamisen jälkeen kaikenlainen asiainhoito on sujunut nihkeästi. Esimerkiksi  sopii vaikka puhelinliittymän vaihto, joka ”ei todellakaan menny niinku Strömsössä”.  Lipevä myyjä hyökkäsi kauppakeskuksessa perheeni kimppuun ja kyseli puhelinliittymätilannetta. Kerroin, että tarvittaisiin oikeastaan yksi, tuolle meidän pienimmälle, joka aloittaa koulun.

Myyjähän innostui ja hieroi käsiään kuin kärpänen. Pätevä myyjä, kaikille kolmelle lapselle vaihdettiin myyntimiehen toimesta liittymä. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että myyjä tarjosi super-hyper-etupakettia huikean nopealla nettiliittymällä, kunhan myös minunkin liittymäni vaihdetaan heidän operaattorilleen.

Kerroin, etten muista minkälainen sopimus minulla on puhelimessani ja luurini on kytkykauppana ja sim-lukittuna nykyisessä liittymässäni. ”Minä hoidan! Sun tarvitsee vain vaihtaa tämä uusi sim-kortti, kun saat tekstiviestin nykyisen liittymäsi sulkemisesta.” Aha.

Pari päivää myyntiepisodin jälkeen myyjä soitti ja kertoi lähettävänsä uuden sim-kortin. Oli kuulemma jotain ongelmaa liittymäni siirrossa, mutta nyt kaikki olisi hoidossa. Yhden lapseni liittymää piti myös käydä säätämässä asiakaspalvelupisteessä, kun uusi superhyperhalpamegaliittymä ei toiminut.

Koulujen aloituspäivän aattona sain tekstiviestin vanhalta operaattoriltani, että liittymäni sulkeutuu. Ja uudelta operaattorilta, että vaihda sim. Vaihdoin. Mitään ei tapahtunut. Puhelimeni ei löytänyt verkkoa. Ei vanhalla eikä uudella sim-kortilla. Loistava tilanne. Väittäisin, että ekaluokkalaisen aloittaessa koulunsa, puhelin VOISI olla hyödyllinenkin kapine, kun olen töissä.

Soitin uudelle operaattorilleni ikivanhasta puhelimenraadosta. Siinä uusi sim-korttini toimi. Kuten tiedätte, asiakaspalvelussa on aina ruuhkaa ja jonossa saa kökkiä kauan. Selitin asiani A:lle, joka yhdisti B:lle, jolle selitin taas saman asian. B yhdisti minut vielä C:lle, jolle selitin kolmannen kerran asiani. Joka väliin tarjottiin tietenkin pimpelipompeli-jonotusmusiikin kuuntelua.

Viimein C osasi auttaa ja kertoi, ettei voi auttaa. Hän ohjeisti ystävällisesti soittamaan entiselle operaattorilleni, sillä puhelimeni on sim-lukittu. PRKL. Tässä vaiheessa halusin vääntää lipevän myyjän niskat nurin, johon olin luottanut.  Olin kertonut, että vanha operaattorini on lukinnut puhelimeni, mutta intomielen mukaan se ei ollut vähäisinkään ongelma. Eipä.

Soitin siis vanhan operaattorini asiakaspalveluun. Samat systeemit sielläkin: ruuhkautunut asiakaspalvelu, typerä jonotusmusiikki ja asian selittely alusta asti eri henkilöille. Lopulta ihan asiallinen asiakaspalvelija vastasi kuivasti, ettei hän voi tehdä mitään. Sopimuksessani kuulemma lukee, että sim-lukituksen voi purkaa aikaisintaan vasta kuukauden kuluttua.

”Mutta liittymän pystyitte sulkemaan. Mitäs tällä puhelimella nyt tehdään, kun sillä ei voi soittaa?” Kysyin jo jokseenkin hiiltyneenä. Voisin kuulemma ostaa vanhalta operaattorilta prepaidin.  Aha. Ja maksan uudesta sim-kortista jotain kuukausimaksua netin käytöstä samalla. Hienoa. Sain yli kolme tuntia hukkaantumaan nolla-tiedon odotteluun. Tiesinhän  jo soittaessani, että puhelimeni on lukittu.

En jaksanut vääntää. Ajattelin, että kuukausi menee jollain rupisella puhelimen raadollakin. Huonona puolena tietysti se, ettei silläkään voi soittaa, kun akku simahtaa välittömästi. Onneksi sillä pystyy vastaanottamaan pari puhelua ilman latausjohtoa. Ja uudella superhypermeganopealla nettiliittymällähän en tee mitään, kun puhelin on vuodelta miekka ja kivi.

Vähän jäi kaivelemaan. Ulkomailla asuessani eräs toinen vanhan operaattorini asiakaspalvelija nimittäin paljasti, että sim-lukitus voidaan purkaa välittömästi, kun osoitteeni on yli vuoden ulkomailla. Että teknistä estettä tuskin oli nytkään.

puhelin

Jos ylimääräistä aikaa olisi jäänyt kaikelta ryntäilyltä, jota Suomeen muuttaminen aiheutti, olisin etsinyt  käsiini ”kaiken hoitavan” äijän, joka uuden liittymän minulle kaupitteli. Jotain henkistä tyydytystä olisin saattanut saada myyjän liiskaamisesta.

Kuukausi kului umpeen ja sain viimein sim-lukituksen purettua. Edelleenkään en usko, että teknistä estettä olisi todellisuudessa ollut sim-lukituksen purkamiseen. Purku tapahtui yhdellä soitolla alle minuutissa. Räyh.

Vanha puhelinkin toimi jotenkin kuukauden ja kuoli ainoastaan yhden kerran kiusallisella hetkellä. Lukukauden ensimmäisellä viikolla ekaluokkalaisen opettaja soitti, kun olin matkalla töistä kotiin. Lapseni oli esitellyt pippeliään koulussa. Ehdin muistaakseni vastaamaan tähän hilpeään tietoon ”just”, ennen kuin puhelin mykistyi. Ei ehkä ihan täyspäisiltä vaikuteta open silmissä.