Uusavuton kasvattaja ilmoittautuu

Päivittäinen vatvominen: ”Mitä tänään syödään” on ärsyttävää. Joka päivälle pitäisi keksiä jotakin ravitsevaa (ja mielellään terveellistäkin) apetta kasvaville lapsille ja luuviulumiehelle. Asiaa toki helpottaa se, että KAIKKI syötäväksi luokiteltava  katoaa nälkäisiin suihin. Olen yrittänyt suunnitella ruokalistoja etukäteen ja varannut kotiin viikon ruokatarpeet. Ei onnistu.

blogix 003

Nälkäinen heinäsirkkaparvi on asioinut paketilla. Kolmesta levystä ei saa aikaiseksi  lasagnea viidelle hengelle. Sitä paitsi meillä pitää laskea 10 hengen mukaan, kun  Rimaskoon katoaa 4 ihmisen annos.

Mitähän mahtaisi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tuumata, kun näkisi lasteni  koulun jälkeisen ”ruokailun”? Jos lihapullien pakkauksesta syöminen on syntiä ja uusavuttomuutta, niin mitä tämä sitten on?

Haluaisin palkata osa-aikaisen sijaismurehtijan huolehtimaan ruokahuollon  suunnittelusta. Varsinkin, kun avoimeen virkaan ei ole ilmoittautunut hakijoita  loistavasta palkkausjärjestelmästä huolimatta.

Sijaismurehtija voisi samalla hoitaa yövalvomiset. Kuvittelin, että kouluikäisten huoltaja  voisi jo nukkua yönsä. Ei voi! Ensin heräät lapsen yskimiseen. Kuuntelet hakkaavaa ja kimeää yskimistä yön pimeydessä, kunnes nouset pikkutunneilla lääkitsemään lastasi. Lisälääkityksellä lapsi hiljenee, jonka jälkeen ravaat tarkistamassa, että lapsi on elossa. Näppärää.

Onneksi nestemäinen työlounaani on pitänyt myös päivisin hereillä nämä viimeiset  viikot. Kertooko kuva tulevasta mahahaavasta vai tolkuttomasta univelasta?

Mainokset

Uusavuttomat kasvattajat

ope-vanhempi

IS:n mukaan Olli Luukkainen kirjoitti blogissaan, että ”yhä useampi vanhempi tuntuu olevan uusavuton ja tarvitsisi itse apua kodin arkirutiineiden suorittamiseen”.

Luukkaisen mukaan ”isä ja äiti ovat töissä, mutta ruokailu tapahtuu niin, että ostetaan valmiita lihapullia, eikä niitä laiteta mitenkään, vaan ne syödään suoraan pakkauksesta. Minä tulkitsen, että tämä on uusavuttomuutta.”

Millähän taikakeinolla äiti tai isä sieltä töistä käyvät ne lihapullat valmistamassa pesueelleen? Meillä ainakin teinit riipivät jääkaapista kaiken kitaansa, kun silmä välttää. Olisivatkin syöneet lihapullia pakkauksesta. Ehei. Siirappi on kumottu kitusiin suoraan purkista ja korppujauhot on syöty meetvurstiin käärittyinä, kun heinäsirkkaparvi on päässyt koulusta kotiin. Jääkaapissa olisi ollut kalakeittoakin lämmitettäväksi.

Sen sijaan, että minua syytetään uusavuttomaksi, toivoisin hieman laajempaa näkökulmaa työssäkäyvien vanhempien elämän ruotimiseen. Ja onpa joskus ammattikasvattajillakin syytä itsetutkiskeluun. Tässä pari esimerkkiä.

Jokunen vuosi sitten hain keskimmäisen lapseni esikoulusta kotiin. Lastentarhanopettaja vakavana selitti, kuinka lapseni oli hieronut rystysiään mattoon, josta oli jäänyt ihan jälki käteen. Kerroin, että olimme puhuneet kitkasta kotona ja kuinka kitka aiheuttaa lämpöä, että siitä varmaan tuollainen päähänpisto. ”Niin, mutta lapsesi oli innostanut pienempiäkin samaan puhaan, sun kuule pitää puhua sille, ettei tämmöistä enää tapahdu”, ammattikasvattaja tuumasi happamana.

Ei tullut tädille mieleen, että puhuisi myös niille muille lapsille. Että jos joku hyppää kaivoon, niin ei tarvitse mennä perässä?

Tai esimerkki koulumaailmasta. Tokaluokkalaisen opettaja viestitti, että lapsella pitää olla säänmukainen varustus. Ihmettelin opelle, että onhan sillä, itse katsoin aamulla, että puki oikeat tamineet niskaansa. ”Niin, mutta ei pukenut niitä välitunnille”, vastasi opettaja. Aha. Tulenko töistäni vahtimaan, että mitä se ipana laittaa päälleen välitunnille? Esikoisen tuntien tiedän, että opettajan kehotus olisi riittänyt takin päälle pukemiseen.

Ehkäpä koko yhteiskuntamme on muuttunut liian paapovaksi ja ruokkii uusavuttomuutta? Millä muulla voi selittää sen, että opettajat edes viestittävät ammattijärjestölleen, että vanhemmat toivovat opettajan puuttuvan lasten hampaiden pesuun? Yhdenlaista uusavuttomuutta tuokin on. Kaikenlaisia ihmisiä on sekä opettajissa että vanhemmissa ääliömäisine kommentteineen, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eikö?

Muutoin totean edelleen, että lähiökoulumme opet ovat ihmeellisiä yli-ihmisen kärsivällisyydellään ja hermoillaan. Opettajat eivät kuulemma edes korota ääntään siinä vaiheessa, kun itse olisin jo kiipeillyt pitkin seiniä lasten edesottamusten vuoksi. Uskomattoman hienoja tyyppejä, ihan kaikki.

Syyllistämättä opettajia ja vanhempia, voisi nuorten toivojen kasvatukseen suhtautua seuraavasti. Lainaan villikkomme opettajan ihanaa Wilmaviestiä: ” niin, eipä meille kenellekään kasvattajalle ole helppoa tietä luvattu”.

Olli, meillä on äidin virka auki. Kiinnostaako? Vaikutat sangen pätevältä.