Ruokaa ja seksiä – terveisiä rippileiriltä

Minkä kokoinen mahtaa olla teinipojan mahalaukku? Esikoisemme voi tunkea sinne yhdeltä istumalta läjän perunamuusia, 4 isoa suolakurkkua, 22 lihapullaa ja litran maitoa. Päälle vielä mutakakku (tarkoitettu 6-8 hengelle). Se on kuulkaa muovikassillinen sapuskaa!

fooood

Onhan poika kasvanutkin, tosin vain vertikaalisuunnassa. Vuodessa pituutta on tullut 15 cm ja painoa korkeintaan kilo. Ja kasvu näyttää vain jatkuvan.

Rimasko palasi rippileiriltä varsin hyvävointisen oloisena. Leirillä oli ollut täysihoito: aamupala + lounas+päivällinen+iltapala. Majapaikan ruoka oli kuulemma hyvää, mutta sitä oli usein liian vähän. Siksi lapseni kertoi ostaneensa päivittäin välipalaksi pitsaa, mutakakkua, limpparia ja jätskiä. Ettei raukka nääntyisi.

Oli leirillä tarjoiltu hengenravintoakin. Kun laitetaan lauma miespuolisia pubertantteja keskenään häröilemään, voi helposti päätellä hengellisten keskustelujen aiheet. Oli kuulemma helikoptereita ja ties mitä vähemmän kristillistä toimintaa harrastettu teinien kämpässä. No, eipä ole ainut tuo meidän ekaluokkalainen, joka on pippelillään päässyt puheenaiheeksi.

Teinit olivat kuulemma paluumatkalla bussissa laulaneet hartaasi Kalajoen naisia. Pornojenkka on kesyä settiä sen rinnalla.

Lapsellani kuulosti olleen varsin harras ja kristillinen viikko rippileirillä.

Mainokset