Ovelta ovelle palvelu

liikenne

Rehtori lähetti eilen tiedotteen, jossa kehotti lapsiaan kouluun kuskaavia vanhempia kiinnittämään huomiota liikenneturvallisuuteen. Jotkut valopäät ajavat JALKAKÄYTÄVÄÄ pitkin bussipysäkkien takaa ja katveesta alakoulun ovelle aamuruuhkan aikaan.

Rehtori vaati viestissään, että vanhemmat varaisivat riittävästi aikaa lastensa kuskaamiseen, sillä kiire ei oikeuta liikennesääntöjen rikkomiseen. Kysyn vaan, että mikseivät piltit tule itse kouluun? Ei kai jälkikasvua tarvitse palvella ovelta ovelle kuljetuksin?

Liikenneturvallisuus on ollut usein puheenaiheena perheessämme. Erityisesti nyt, kun herra vilkastus aloitti ekaluokan. Taannoin perheystävämme kertoi järkyttyneenä, että oli alakoulun läheisyydessä meinannut ajaa pienen pojan päälle. Kun hän oli tarkemmin katsonut, niin oli tunnistanut herra vilkastuksemme. Poika oli kuulemma juossut tien yli, takki auki ja reppuaan perässä hilaten. Eikä ollut edes suojatietä käyttänyt. ”Kai te olette puhuneet pojallenne, miten tie tulisi ylittää?”, kysyi ystävämme huolestuneena. Keskustelun herättämä tunne sisimmässäni ei yllä äitiyden tähtihetkien top-10 listalle.

Aiheellinen huoli. Tietenkin olemme puhuneet, harjoitelleet ja vaikka mitä. Jostain syystä opit toisinaan haihtuvat vilkastuksen pääkopasta. Ja onhan tuo jo kerran aiheuttanut melkein sydänkohtauksen ajamalla fillarillaan suoraan auton alle.

Näistä aiemmista tapahtuneista johtuen sana ”liikenneturvallisuus” lapseni nimen yhteydessä saa sydämeni jättämään lyöntejä väliin. Siksipä eilen vilkaistessani sähköpostiani kiireen keskellä, olin pudota tuoliltani, ennen kuin luin rehtorin lähettämän viestin tarkemmin.

Ehkäpä vilkastuskin pitäisi kuljettaa ovelta ovelle, paitsi että autotrauma Hollannin reissusta vielä vaivaa. Vähemmän keksisi kolttosia koulumatkallaan. Pojan yhden lukukauden koulumatkaseikkailuista saisi jo nyt kirjoitettua kirjan. Taidan ottaa taas Rennien.