Kuvitelmat vs todellisuus osa 2

Sitä yleensä kuvittelee tai ainakin odottaa suoriutuvansa kohtalaisesti, kun oikein pinnistelee. Tässä vähän realismia kuluneelta viikolta.

Aloitetaan vaikka lasten syntymäpäivistä. Nuorin toivoi Minion-kakkua. Tuli tunnistettava hahmo, mutta iltapäivän kuluessa keltainen ukkeli painui kasaan ja näytti nyrkillä päähän lyödyltä.

 

odotuksetvstodellisuus1

Tavoite vasemmalla, tulos oikealla.

 

Ylijääneestä kakkupohjasta voi näppärästi askarrella kakkutikkareita. Tuli epämääräisiä pökäleitä.

odotuksetvstodellisuus2

Odotukset vs todellisuus

 

Jatketaan harrastuksilla. Kuvittelin ja odotin, että balettitossut kestävät kulutusta enemmän kuin kuukauden. Harhaluulo. Tässä kuukauden vanhat tossut. Ope kehoitti hankkimaan uudet esityksiä varten.

 omat 071

Kuvittelin, että Rimaskon yletön nälkä olisi jo laantunut. Eilinen iltapala osoitti tämänkin harhaluuloksi.

omat 006

Keilapallon kokoinen kakkumöhkäle upposi teiniin.

Eikä kannata kuvitella, että vanhempien sanomisilla on kuulevia korvia. Jostain kumman syystä herra Vilkastus on aina halunnut liu’uttaa kenkäänsä pitkin liukuportaiden harjaksia. Vaikka olen asiasta lähes päivittäin huomauttanut ja varoittanut, että huonolla tuurilla voi lähteä ruumiinosia irti. Paitsi eilen en ehtinyt.

Rautatieaseman pitkissä liukuportaissa kolmasluokkalainen ryhtyi tuskaisesti huutamaan, että jalka jäi jumiin. Liukuportaissa edellä seisova mieshenkilö oli saada sydänkohtauksen.

omat 001

Jalka voi todellakin jäädä sinne jumiin. Huolehdin prioriteeteista ja otin valokuvan. Vanhemmuuden sädekehää voin kiillottaa sillä ajatuksella, että vedin kuitenkin ensin hätäjarrusta.

 

Tarvittiin melkoinen selkkaus, että kenkä saatiin irti.

omat 002

Irrotustoimiin kului vartti ja paljon ällistelyä erityisesti vierailta ihmisiltä.

 

omat 003

Olisi varmaan pitänyt kävelyttää lapsi kotiin ilman toista kenkää. Olisikohan oppi uponnut syvemmälle?

 

Lapsi säästyi irtoavilta ruumiinosilta, mutta sen verran jalka vääntyi, että lapsi lupasi ottaa opikseen.

Kirsikaksi kakun päälle: Liukuporrasansasta selvittyään Vilkastus ilmoitti hukanneensa puhelimensa.

Nuori mies tuumasi, että hermostuin turhaan. Aina niin täydellinen ope olisi kuulemma kommentoinut: ”Kaikkea sattuu lasten kanssa”.

Erilainen lapsi

Tokaluokkalaiseni on rakastanut esiintymistä ja huomion keskipisteenä oloa. Ihan aina. Eikä tämä ominaisuus ole todellakaan esimerkin tai kasvatuksen tulosta. Meidät tuntevat tietävät, että kuulun mieheni kanssa niihin punasteleviin ihmisiin, jotka yrittävät piiloutua toistensa selän taakse kaikissa julkisissa tilanteissa.

Kolmas lapseni otti yleisön haltuunsa jo synnytyssalissa. Jalkopäähäni kerääntyi kaksi synnytyslääkäriä, lasten lääkäri, kätilö ja lasten hoitaja hämmästelemään yllätysperätilasynnytystä. Sanoisin, että vähemmän hilpeä tilanne tällaiselle ujolle ihmiselle.

ujo

Vilkastus pääsi tänään parrasvaloihin koulun kevätesityksessä. Tokaluokkalainen liihotteli 8. luokkalaisten tyttöjen keskellä tyllihameessa heitellen kukkasia. Rimasko röyhelöhameiselta veljeltään:

– Etkö sä pelkää, että kaverit nauraa sulle?

– Ei ne naura.

– Mistä tiedät?

– Koska mulla on kaikki naiset.

Menipä isoveli hiljaiseksi. Kerrankin.

baletti

Teini-suomi sanastoa

teens

Sanotaan, että vanhemmuus kasvattaa ja viimeistään teinien kanssa vanhemmat löytävät heikkoutensa. Ja jos eivät löydä, niin teinit kyllä kertovat.

Totta. Viimeisin saavutukseni on teinikielen koodin murtaminen. Ainakin osittain.

 

”Ihan kohta” = ei tapahdu nyt eikä huomenna

”Mä käyn ensin äkkiä vessassa” = lukittaudun kännykän tai tabletin kanssa kylpyhuoneeseen pelaamaan vähintään tunniksi

”Itke lisää” = tiedän, että olet oikeassa, joten ole hiljaa.

”Luin fysiikan kokeeseen” = katsoin fudista netistä samalla pelaten kännykällä. Fysiikan kirja oli vieressäni pöydällä.

”Tartten varmaan uudet housut kevätjuhliin” = kasvoin viime viikolla ulos kaikista vaatteistani ja kasvan ainakin 15 cm lisää seuraavan kuukauden aikana

”Mä teen sen huomenna” = En tee sitä ikinä

”Kyllä mä jätin muillekin keksejä” = Pikkuveli sai yhden keksin paketista.

”Miks mun pitää aina tehdä kaikki?” = Vein viikko sitten likaiset kalsarini pyykkikoriin.

”Mä kävelen kouluun” = hukkasin bussilippuni

”Mitä me syödään?” = Haluan Paljon ruokaa.

”Koska me syödään?” = Haluan ruokaa HETI.

”Kyllä mä kuuntelin, mä olin vaan ajatuksissani” = Ajattelin seksiä. Ei hajuakaan mitä sanoit

KVG

Isoveli valvoo

Tytär katseli epäuskoisena Rimaskon fudiskavereiden koheltamista: ”Pelottavaa, että noi saa ajaa autolla parin vuoden kuluttua”. Niinpä.

Viikko sitten langetin Rimaskolle pikkuveljen kirjoitusläksyn valvontatehtävän, kun tiesin kökkiväni töissä normaalia myöhempään. Kuningasajatukseni oli, ettei Vilkastuksen olisi tarvinnut illalla väsyneenä puurtaa vihatun askareen parissa. Musta-aukko tarinan tiimoilta käyty rähinä mielessäni ohjeistin esikoista, että vaatii pikkuveljeään suullisesti kertomaan tarina-aikeensa ennen varsinaista kirjoittamista.

Saavuin töistäni tyhjään kotiin ja tarinavihko oli jätetty pöydälle arvioitavakseni. Tarina näytti juuri siltä kuin olin pelännyt: ”Vartin sutaisu ja äkkiä palloa potkimaan”.

bloki 018

Herrojen palatessa urheilemasta illallispöytään, luetutin tokaluokkalaisen hengentuotteen Rimaskolla. Teini näytti hölmistyneeltä.

– Ei tämä ole se tarina, jonka Vilkastus sanoi kirjoittavansa.

– Et sitten tarkistanut ennen kuin lähditte palloa potkimaan?

– En, kun et pyytänyt.

Valmiin tarinan sijasta sain kuitenkin nähtäväkseni vammoja, joita isoveli oli pienemmälleen fudiskentällä kolhinut. ”Vilkastus on niin taitava, että sitä pitää rikkoa saadakseen pallon”.

bloki 001

Totisesti odotan  henkistä kasvua saapuvaksi kotiimme. Sitä ruumiillista olen ällistellyt viimeisen vuoden aikana.

"Saanks mä ottaa toisenkin kerran lisää?” Ymmärrän, että sienipasta on kevyttä, mutta tämä on kolmas lautasellinen. Ei riitä tämäkään ruokamäärä ilmeisesti aivojen kehitykseen. Ohueen varteen on tosin tullut 14 cm lisää pituutta vuoden aikana.

”Saanks mä ottaa toisenkin kerran lisää?” Ymmärrän, että sienipasta on kevyttä, mutta tämä on kolmas lautasellinen. Ei riitä tämäkään ruokamäärä ilmeisesti aivojen kehitykseen. Ohueen varteen on tosin tullut 14 cm lisää pituutta vuoden aikana.

Ei tarvitse ihmetellä miksi sosiaalinen elämämme rajoittuu kodin seinien sisäpuolelle. Eihän näiden kanssa kehtaa lähteä mihinkään syömään.

 

Kosto ujoudesta

Aamutee purskahti nenästäni, kun Rimasko kertoi veljensä jälleen niittäneen kyseenalaista mainetta. Tukka pystyssä, vielä unesta pohmeloinen teini veljelleen aamupalapöydässä: ”Mun kaverit kertoi, että sä olet ihan pimee. Niillä oli näyttää videokin.” Perheen reaktio oli seuraava:

Minä: Haluanko kuulla tämän?

Rimasko: Et halua.

Vilkastus: Mitä mä taas oon tehny?

Tytär: Voi ei!

Mies: Ei mitään uutta.

Älyhoi

Ysiluokkalaiseni kaverit olivat bussissa kiinnittäneet huomionsa itsekseen höpöttelevään tokaluokkalaiseen. Miehen alut olivat naureskelleet Vilkastuksen yksinpuhelulle ja ottaneet siitä videon. Ylpeä isoveli oli saanut nauttia mielenkiintoisesta videopätkästä koulussa.

Videolta kuulemma näki, kuinka muut matkustajat olivat ihmetelleet pikkumiehen monologia ja vähän taaemmiltakin penkkiriveiltä alkaneet kurkkia, että mitä ihmettä siellä tapahtuu. Nolointa katsottavaa oli vilkastuksen ”ampumisleikki”. Lapsi oli laahannut jonkun kepin mukanaan ja tähtäili sillä bussin ikkunasta, samalla tussahdellen ja  muutakin miehekästä sotamölyä pitäen. Video päättyy, kun Vilkastuksen vieressä istunut mies repeää nauramaan.

Tokaluokkalaisen mielenmaisemaa. Tiedoksi, että piirtäminen ei ole hiljaista puuhaa, vaan se myös ääninäytellään piirtämisen lomassa.

Tokaluokkalaisen mielenmaisemaa. Tiedoksi, että piirtäminen ei ole hiljaista puuhaa, vaan kaikki räjähdykset ja ties mitkä posahdukset ääninäytellään piirtämisen ohessa.

Vilkastuksella oli käytökseensä selitys valmiina. Tokaluokkalainen oli tajunnut, että isoveljen kaverit huomasivat ja hihittivät hänen yksinpuheluilleen. Niinpä hän oli halunnut naurattaa isoja poikia vielä enemmän. Jostain täysin käsittämättömästä syystä tokaluokkalaiseni on rakastanut esiintymistä aina. Siksi huomionosoitukset pelleilystä vastaavat bensan kaatamista liekkeihin. Videolla taisi ”roihuta” oikein tosissaan. Muut matkustajat tuskin tajusivat, että Vilkastus esiintyi ysiluokkalaisille. En voi muuta kuin vain toivoa, ettei kovin moni tuttu istunut samassa kuljetusvälineessä.

outo

Rimasko huomautti pikkuveljelleen, että ihmiset eivät puhu busseissa itsekseen. Paitsi hullut.

Olen aina pitänyt matalan profiilin ylläpitämistä hyveenä. Ei onnistu tokaluokkalaiseni kanssa. Ikinä. Onko tämä jokin ylemmän voiman kosto omasta ujoudestani?

Kaaosteoriaa käytännössä

Lasten kasvatusoppaista tai pedagogiikan opinnoista en ole äitinä pahemmin hyötynyt. Sen sijaan käytäntö ja ”Siperia” ovat opettaneet.

Siperia on mm. opettanut, että älä hajauta vastuuta. Vikkeläliikkeisen lapsen vahtiminen ei toteudu, jos pyydät lähiomaisiasi pitämään silmällä ikiliikkujaasi ja olet itse samalla paikan päällä.

Olimme äitini kanssa tukussa ruokaostoksilla. Mies kasasi ostoksia kassahihnan alkupäähän ja minä lastasin hihnan toisesta päästä ostoksia autolle kuljetettaviksi. Ostosten lastaamista hankaloitti polven korkuinen herra Vilkastus, joka oli hyvinkin liikkuvainen vihreässä talvihaalarissaan. Äitini lupasi katsoa viikarin perään. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että herkeämättömän lapsen vartioinnin sijaan äiti tunki reviirilleni auttamaan tavaroiden lastaamisessa. Samassa hetkessä vasen silmäni rekisteröi huojuvaa liikettä: Vilkastus oli sännännyt tarkastelemaan tukkuhallin kattoon asti pinottua kylmälaukkurakennelmaa. Silmänräpäyksessä kylmälaukkutorni kaatui rytisten pitkin poikin pakasteosastoa. Mitään henkilö- tai tavaravahinkoja ei sentään koitunut, mutta pahaa silmää ja happamia tuhahduksia jaettiin kosolti joka suunnalta. Olisin mieluusti kadonnut paikalta kuin tokaluokkalaisen avaimet.

 

Viitisenkymmentä tämmöistä kapinetta sai kyytiä vuoden ikäiseltä.

Viitisenkymmentä tämmöistä kapinetta sai kyytiä vuoden ikäiseltä.

Lapsiperheen arki on myös osoittanut, että näkymättömyysviitan tulisi sisältyä äitiyspakkaukseen. Sen suojiin voisi piiloutua, kun jälkikasvu aiheuttaa noloja tilanteita. Viitaten vaikka edelliseen kylmälaukkuepisodiin, julkiseen kondomikeskusteluun tai pippeliteemaan.

näkymättömyysviitta

 

Käytäntö on osoittanut, WC-istuimen supistaja kuuluu lapsiperheiden vaarallisiin esineisiin. Juuri kävelemään oppinut tyttäreni oli ilmeisesti veljensä avustuksella saanut ängettyä WC-istuimen supistajan kaulaansa. En vieläkään ymmärrä miten se oli mahdollista, sillä renkaan poistaminen tytön kaulasta vaikutti mahdottomalta. Kokeilin ruokaöljyä ja ties mitä, mutta rengas ei liikkunut lapsen nenän yli mitenkään. Enkä voinut enää irrottaa lapsestakaan, ettei rengas olisi taittanut horjahtavan lapsen niskaa.

Tästä kriisitilanteesta selvisin rautasahalla. Jouduin kuitenkin irrottamaan rautasahan terän, sillä kirotun polypropyleenirenkaan ja lapsen kaulan välissä oli vain pari senttiä tilaa sahailulle. Muistaakseni kulutin elämästäni tunnin tähän riemumieliseen kitkuttamiseen, ennen kuin lapsi vapautui WC-istuimen supistaja-ansasta. On kuulkaa kovaa muovia se!

Siitä lähtien on pärjätty ilmankin supistajaa, eikä Vilkastuskaan pudonnut pönttöön kuin pari kertaa ollessaan pienempi.

Älä laita avattuja konvehtirasioita tarjolle, jos sinulle tulee vieraita! Vain muutama vuosi sitten riihipirumme olivat salaa asioineet suklaarasioilla ja napsineet suihinsa parhaat konvehdit. Maistamisvaiheessa huonoiksi valinnoiksi osoittautuneet konvehdit oli sijoitettu takaisin omiin koloihinsa. Kiikutin rasiat (4 kpl) pois ihmisten silmistä vähin äänin huomatessani esisyödyt suklaat.

puoliksi syöty

Loppuun vielä sekä anopin perimätietona että kokemuksella sisäistetty tosiasia, että (terve) poikalapsi rikkoo keskimäärin 50 euron edestä tavaroita yhden päivän aikana.

Myönnän, kalliiksi on tullut. Vilkastus ei vielä osannut edes kävellä, kun pudotti imurin yläkerrasta alakertaan ja seuraavana päivänä hapsutti upouuden Marimekon pöytäliinan siskonsa askartelusaksilla. Ihailtavaa saksien käyttöä alle vuoden ikäiseltä. Ennusti ehkä tulevaa?

Pedagogiikan perusteet pissimiseen

Olen jo jonkin aikaa opiskellut pedagogiikan ihmeitä. On kuulkaa luonnontieteilijän hirmu vaikea ymmärtää, että yhden asian tai teorian esittämiseen tarvitaan sivutolkulla tekstiä. Ja miksi ihmeessä jokaiseen lauseeseen pitää sulloa hankalankuuloisia termejä? Reflektio- konstruktiivinen linjakkuus-metakognitio! Miksi maalaisjärjellä ymmärrettävästä asiasta halutaan tehdä niin monimutkaista? Voisi luulla, että helposti ymmärrettävä teksti olisi kaikkien etu.

No, itse asiaan. Miesvaltaisessa perheyhteisössä elävät tietävät, että tietyt arkipäiväiset asiat ovat ylivoimaisia. Kuten vessanpönttöön osuminen.

Teoriatasolla miesväkeni oppimistaso on tässä aiheessa korkea, kun verrataan esimerkiksi humanistien luokittelemiin oppimistasoihin (nk. Bloomin taksonomia):

Tietäminen: osataan ulkoa lause, ”Älä pissi pöntön ohi”

Ymmärtäminen: ymmärretään, mistä syystä vessaa siivotaan jatkuvasti

Soveltaminen: osataan laskea, miten paljon voidaan pissiä lattialle, ennen kuin äiti sekoaa.

Analysointi: voidaan opitun perusteella itse päätellä, miksi samanaikainen konsolin pelaaminen ja pissalla käynti johtavat huonompaan tähtäystulokseen.

Syntetisointi: oivalletaan itsenäisesti kaikenlaisen sotkemisen seurauksia (esim. kannattaa ensisijassa syyttää muita = ”ensemäollu” välttyäkseen siivouspuuhilta).

Arviointi: osataan arvioida, että taloudessa asuva naisihminen saa raivarin, jos roiskeita ei siivota vuorokauden kuluessa niiden ilmaantumisesta.

 

Käytännössä oppimistasot eivät näy. En todellakaan tiedä pippelin käsittelyn vaikeudesta, mutta työlästä näyttäisi olevan. Ehkä tähtäysongelma voi olla silkkaa luonnontiedettä, alitajuista reviirin merkitsemistä? Tai sitten miehet ovat vain sen luontoisia ja pissiminen on miesten hauska tarkkuusleikki ja pönttöön osuminen kuuluu no-can-do kategoriaan.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Miehekästä tunteilua

Monesti tyttäreni kanssa ällistelemme miesväen ratkaisuja. Teineistä kun on kyse, niin rakkausasiat ja tunnepuolen jutut ovat puhuttaneet viime aikoina. Tässäpä muutama esimerkki miehisestä romantiikasta.

Esimerkki 1:

Vilkastui istui aamupalapöydässä ja huokaili, kuinka hän rakastaa ja kaipaa entistä opettajaansa. Tähän jo pian vuoden kestäneeseen huokailuun ja open ylistämiseen kyllästynyt Rimasko pikkuveljelleen:

– Mikä siinä opessa on niin ihmeellistä?

– Se on paras ja aina hymyilee ihanasti.

– Lopeta jo! Opehan on jo naimisissa.

Vilkastus oli hetken aikaa hiljaa, mutta tuumasi lopulta uhmakkaasti: ”Voi mulla silti olla mahdollisuuksia.”

todellisuus vs kuvitelmat

Esimerkki 2:

Tytär oli iskenyt silmänsä erääseen veljensä fudisjoukkueessa pelaavaan nuoreen mieheen ja pyysi Rimaskoa viemään terveisiä kyseiselle herralle. Rimasko toimi kiltisti sanansaattajana:

– Mun sisko taitaa olla vähän kiinnostunut susta.

-Miks! Mähän oon ihan kauhee! Sano sille, että mä oon ihan tyhmä.

 

Esimerkki 3:

Onpa oma mieskin varsinainen romantikko. Sain vihkisormukseni ruuhkaisen ostoskeskuksen pankkiautomaattijonossa. Olin jo sojottanut jonossa tovin, kun mies yhtäkkiä töni selkääni. Käännyin mieheni puoleen kysyvästi ja mies pudotti käteeni vihkisormuksen: ”Tässä”.

Lyhyestä virsi kaunis.
romantiikkaa

Kasvatuksen puutteessa

Mikähän kirous piilee pedagogiikan opinnoissa? Mitä enemmän olen sitä opiskellut sitä huonommin ohjeistukseni ja kasvatukseni tarttuvat lapsiini.

Tämä viikko on ainakin alkanut varsinaisten vanhemmuuden tähtihetkien merkeissä. Olen saanut ammattikasvattajilta palautetta koko katraasta. Seuraavassa yhteenveto koulupalautteesta ikäjärjestyksessä. Aika hyvin, kun viikko on hädin tuskin alkanut.

1) Wilmaviesti matikanopelta: ”Läksy tekemättä. Yritti epärehellisesti näyttää aiemmin tekemäänsä eri tehtävää kotitehtävän tilalla (oli vaihtanut aiemmin tekemänsä tehtävän numeron kotitehtävän numeroksi).”

2) Huolestunut kuraattori haluaa tavata ylisuorittaja yläkoululaiseni.

3) Teemana vaihteeksi tokaluokkalaisen äidinkielentaidot ja tavaroista huolehtiminen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Tärkeiden papereiden kansio.

Tärkeiden papereiden kansiota on kohdannut selittämätön onnettomuus.

Kirjoitusvälineet. Onkohan lapseni nälkäinen?

Kirjoitusvälineet.

Tehtävänä  kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan. Luovaa.

Tehtävänä kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan.

"Isä sulkee verihanan" Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

”Isä sulkee verihanan” Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

Viikon stressiannoksen kruunaa Leville lähtevä mies. Raskaan työviikon päätteeksi yksinhuoltajan rooliin sukeltaminen on vähemmän upeaa.

teinikuiskaaja

Vanhemmuus on sielunvihollisen aikaansaannosta

Hetken elättelin jo toivoa, että Vilkastus olisi ryhdistäytymässä = laskeutumassa tälle planeetalle. Saan jatkaa toivomista ja Rennien syömistä.

Vuosi sitten lapseni ei tajunnut käsitteitä ”huominen” tai ”eilinen”, saati kellonajoista yhtään mitään. Edelleen ajasta mitään tajuamaton lapseni avasi keskustelun:

– Mun pitää mennä siviiliin.

– Mitä tarkoitat? Mihin siviiliin?

– No sinne mihin joutuu, jos ei voi mennä armeijaan.

– Ai siviilipalvelukseen? Miksi niin?

– No kun mä tanssin isona joka päivä ja esitän rooleja, niin mä en ehdi enkä voi mennä armeijaan.

Tokaluokkalaisella on selkeät suunnitelmat tulevaisuudestaan, vaikka vain hatara aavistus huomisesta, kellonajoista tai ajan kulumisesta.

Matematiikassa suhteellisen näppärä lapseni vajosi tänään epätoivon suohon yrittäessään ratkaista kellonaikalaskuja matematiikassa. ”Mahdotonta! Mä vihaan kelloa!” Jaksoin tunnin neuvoa kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti ohjeistaa tokaluokkalaistani läksyissä, vaikka Vilkastus oli heittäytynyt no-can-do-tilaan. Lopulta otsasuoneni alkoi sykkiä uhkaavasti.

Onneksi en tiennyt, että tämä oli vasta kärsivällisyyteni koettelun alkusoittoa. Muutoin olisin paennut pimeään tilaan ja huojuttanut itseäni edestakaisin silmät ummessa.

Matematiikan läksytaistelun jälkeen Vilkastus kaivoi aapisen esiin kahdessa osassa lukeakseen lukuläksynsä: ensin aapisen vesivahinkoa kohdanneet sisuslehdet ja repun tonkimisen jälkeen myös ydinräjähdyksen kokeneet kannet. Vilkastus huomasi julmistuneen ilmeeni ja kiirehti huomauttamaan: ”Ope on jo nähny tän.”

Vuoropuheluni tokaluokkalaisen kanssa eteni jotenkin tätä rataa:

– Mitä tälle kirjalle on tapahtunut? Sinähän sait tämän uutena!

– Heikkoa tekoa.

– Miten tämä on hajonnut?

– En tiedä. Hajosi vaan.

Ja niin edelleen. Vilkastuksen mukaan aapisen sidonta on hauras ja se on hajonnut itsekseen hänen repussaan. Kirjan hajoamista ei ole voinut mitenkään estää.

Pääsin harrastamaan kirjansidontaa. Siihen vierähti muutama arvokas tovi. Jo valmiiksi äreää mielentilaani maustoi vielä Rimaskon mielenosoitus, kun olin estänyt Netflixin käytön. Huomasin nimittäin viikonloppuna, että isäni Netflix-tunnukset ovat olleet perheemme teinistön ahkerassa ja salaisessa käytössä. Tietenkin ilmoitin isälleni, että vaihtaa salasanansa. Tästä eivät pubertantit juuri ilahtuneet.

Viimeinen pisara ärtymyksen maljani ylivuodattamiseen oli havainto, että Vilkastus hukkasi tänään upouuden hupparinsa ja piponsa. Totean tähän, että eipä ole huolellisuuden polun ruoho lapseni paljosta kulkemisesta litteäksi tamppautunut.

Tämän päivän jälkeen olen suhteellisen varma, että vanhemmuus ja lasten kasvatus ovat pirun keksintöjä.

teinimutsi