Huonoa seuraa

takaisin kouluun2

Onkohan meissä kasvattajina jotain vikaa, kun loman aikana:

  1. Vilkastus unohti paikallaan ja hiljaa olemisen jalon taidon
  2. Kolmatta luokkaa aloittavan kirjoitustaidot ja keskittymiskyky katosivat
  3. Samaisen nuoren miehen puhelin, avaimet ja bussilippu katosivat jo ennen koulun aloitusta
  4. Lapsen vähäinenkin ymmärrys kellonajoista hävisi

Johtunee huonosta seurasta. Kuukauden perheloman jälkeen tytärkin tuumasi, että eihän me enää voida ihmisten ilmoille mennä. Jotain olemme sentään onnistuneet kasvattamaan. Herra Rimasko on totisesti kasvanut. Jalat jo pidemmät kuin isällään.

Kasvupyrähdys

Erilainen lapsi

Tokaluokkalaiseni on rakastanut esiintymistä ja huomion keskipisteenä oloa. Ihan aina. Eikä tämä ominaisuus ole todellakaan esimerkin tai kasvatuksen tulosta. Meidät tuntevat tietävät, että kuulun mieheni kanssa niihin punasteleviin ihmisiin, jotka yrittävät piiloutua toistensa selän taakse kaikissa julkisissa tilanteissa.

Kolmas lapseni otti yleisön haltuunsa jo synnytyssalissa. Jalkopäähäni kerääntyi kaksi synnytyslääkäriä, lasten lääkäri, kätilö ja lasten hoitaja hämmästelemään yllätysperätilasynnytystä. Sanoisin, että vähemmän hilpeä tilanne tällaiselle ujolle ihmiselle.

ujo

Vilkastus pääsi tänään parrasvaloihin koulun kevätesityksessä. Tokaluokkalainen liihotteli 8. luokkalaisten tyttöjen keskellä tyllihameessa heitellen kukkasia. Rimasko röyhelöhameiselta veljeltään:

– Etkö sä pelkää, että kaverit nauraa sulle?

– Ei ne naura.

– Mistä tiedät?

– Koska mulla on kaikki naiset.

Menipä isoveli hiljaiseksi. Kerrankin.

baletti

Kasvatuksen puutteessa

Mikähän kirous piilee pedagogiikan opinnoissa? Mitä enemmän olen sitä opiskellut sitä huonommin ohjeistukseni ja kasvatukseni tarttuvat lapsiini.

Tämä viikko on ainakin alkanut varsinaisten vanhemmuuden tähtihetkien merkeissä. Olen saanut ammattikasvattajilta palautetta koko katraasta. Seuraavassa yhteenveto koulupalautteesta ikäjärjestyksessä. Aika hyvin, kun viikko on hädin tuskin alkanut.

1) Wilmaviesti matikanopelta: ”Läksy tekemättä. Yritti epärehellisesti näyttää aiemmin tekemäänsä eri tehtävää kotitehtävän tilalla (oli vaihtanut aiemmin tekemänsä tehtävän numeron kotitehtävän numeroksi).”

2) Huolestunut kuraattori haluaa tavata ylisuorittaja yläkoululaiseni.

3) Teemana vaihteeksi tokaluokkalaisen äidinkielentaidot ja tavaroista huolehtiminen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Tärkeiden papereiden kansio.

Tärkeiden papereiden kansiota on kohdannut selittämätön onnettomuus.

Kirjoitusvälineet. Onkohan lapseni nälkäinen?

Kirjoitusvälineet.

Tehtävänä  kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan. Luovaa.

Tehtävänä kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan.

"Isä sulkee verihanan" Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

”Isä sulkee verihanan” Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

Viikon stressiannoksen kruunaa Leville lähtevä mies. Raskaan työviikon päätteeksi yksinhuoltajan rooliin sukeltaminen on vähemmän upeaa.

teinikuiskaaja

Totuus on julkisuutta ihmeellisempää

Miksi asioista tulee vasta sitten todellisia, kun ne julkaistaan lehtien lööpeissä? ”Helsingissä on tänä vuonna ilmennyt vain kaksi tapausta, joissa lapsi olisi vahingoittanut toista fyysisesti” (Helsingin Sanomat 27.10.2014). Ilmeisesti vain lööppeihin vuodetut tapaukset tilastoidaan. Väitän, että fyysiset kahnaukset ovat enemmänkin arkipäivää niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Valitettavasti.

Tässä pari esimerkkiä, jotka eivät ylittäneet uutiskynnystä:

Siskoni neljäsluokkalaista oli uhkailtu koulumatkalla puukolla. Puukkojunkkari oli kolmasluokkalainen. Koulun lopullinen kannanotto tapaukseen: ”Uhkailija oli nuorempi, eikä puukko ollut edes kovin suuri. Sitä paitsi siskoni lapsi oli pääsyyllinen, kun oli puheillaan härnännyt pienempäänsä”. Pitääkö tämä nyt tulkita niin, että on hyväksyttävää, jos lapsi kantaa pientä puukkoa mukanaan ja ärtyessään saa sohia sillä isompiaan?

kouluväkivalta

Myönnän ja tiedän, että Vilkastus on aina siellä missä sattuu ja tapahtuu. Tällä kerralla hän sai nyrkistä leukaan, kun yritti estää kuudesluokkalaista kuristamasta tokaluokkalaista kaveriaan. Kuudesluokkalainen oli vielä potkaissut lastani vatsaan, kun oli sitkeästi puolustanut kaveriaan. Olin jokseenkin tyrmistynyt, kun lapseni tuli kotiin mustelmilla, leuka turvoksissa, päänsärkyä valittaen. Soitin rehtorille. Lopullinen kannanotto tähän tapaukseen: ”Erityisluokkalaiselta voi mennä hermot ja kyseistä sälliä tulee vältellä.”

Kyseinen kuudesluokkalainen on ennenkin käyttäytynyt väkivaltaisesti. Tieto ei juuri lohduta.

Puututaanko tähän järjettömyyteen vasta sitten, kun joku vammautuu tai kuolee? Olen sanaton.

kouluväkivalta2

Tasapainoista perhe-elämää

Vilkastuksen luokkakaveri kävi kyläilemässä. Tulos: Esikoisen 600 €:n läppärin näyttö hajalla. Tapahtumien kulku täysi mysteeri. Pidän todennäköisimpänä, että toinen riihipiruista on kiivennyt pöydälle ja astunut läppärin kannen päälle.

Rimaskon läppärin uusi näytönsäästäjä.

Rimaskon läppärin uusi näytönsäästäjä.

Tokaluokkalainen antoi kaverinsa näpliä kännykkäänsä. Tulos: Prepaidin 20 € saldo haihtui parissa päivässä nettisurffailuun. Ei auttanut, vaikka olin säätänyt puhelimeen surffailun eston. Näppäräsorminen pikkuerkki laittoi säädöt uusiksi.

Vilkastus otti eväät mukaan balettitunnille. Tulos: upouudet valkoiset balettitossut ovat ruskeankirjavat. Ja niissä on happaman omenan aromi.

Vilkastus lainasi isoveljelleen avainta. Tulos: Hysteerinen itkupuhelu aamulla minulle töihin, että reppu on kadonnut. Omaa verenpainettani nosti tieto, että Vilkastuksen avaimet on OMMELTU reppuun kiinni, ettei hukkaisi niitä jatkuvasti. Reppu kuitenkin löytyi itkupuhelun aikana ja lapsi ehti kouluun.

Tokaluokkalaisen vanhempainvartti. Tulos: Lapseni on vilkas ja sillä on vaikeuksia pysyä paikallaan. Vilkastus tosin osasi pelata korttinsa, kun kävi halimassa ensin opettajaansa ja sitten äitiään.

Rimasko laittoi pyynnöstäni pyykit illalla kuivumaan. Tulos: Aamulla sukat pieninä koppuraisina myttyinä, mutta kuivina.

Kuivuu ne pyykit ilman ripustamistakin.

Kuivuu ne pyykit ilman ripustamistakin.

Kasiluokkalaisen kokeeseen kuulustelu. Tulos: Lapseni on hilleri ja minä olen paviaani.

Teini taitteli maitopurkin. Tulos: Hirnuntaa ja hörötystä. No, kaikkihan sen tietävät minkä juttujen parissa 15-vuotiaiden miespuolisten ajatukset askartelevat.

Teinijätkän origami sai aikaan hilpeyttä.

Teinijätkän origami sai aikaan hilpeyttä.

Testosteroni on kehityksen jarru

Nyt se on todistettu. Testosteroni on kehityksen jarru. Luin eilen uusimmasta Tiedelehdestä (Tiedelehti 9/2014). Henkilökohtaisesti en koe uutista yllättävänä. Kyllä täällä kotona kyseinen seikka on tullut ilmi moneen otteeseen.

Eilen Vilkastuksen vanhempainillassakin poikalapsen huoltajan kannatti pitää matalaa profiilia. Tuli puhetta luokan vilkkaista oppilaista ja jatkuvista välituntihässäköistä. Yksi vanhempi kysyi, että onko opettaja ollut yhteydessä koteihin, jos lapsi on ollut usein osallisena näissä kärhämissä. ”Olen ollut yhteydessä parin pojan kotiin”, vastasi opettaja. Huomio, siis POJAN, ei lapsen.

Vilkastuksen toimista ei toistaiseksi ole tullut puheluita koulun suunnalta – vielä. Sen sijaan poikani katkaisi etuhampaansa elämänsä kolmansissa balettiharjoituksissa. Voisi kuvitella, että baletin kaltainen harrastus ei heti johda hammaslääkärin vastaanotolle, toisin on esimerkiksi jalkapallossa, jossa pojat ottavat kovaakin ”kontaktia” toisiinsa pelin tiimellyksessä. Sana ”kontakti” on miesten keksintö, joka tarkoittaa tönimistä, ryysimistä ja tyrkkimistä. Kaikki edellä mainittu on jopa jalkapallon sääntöjen mukaan sallittua ja joskus jopa suotavaa.

Vilkastuksen balettiopettaja oli kauhuissaan ja ihmetteli, kuinka Vilkastus oli jatkanut touhujaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Valaisin opettajaa luonnehtimalla miesvaltaisen perheen elämää: ”Meillä kolisee usein, että tämähän on vasta kolmas kerta, kun Vilkastusta hammaslääkärin kuskataan katkenneiden legojen (tai murtuneen leuan) tähden.”

Toisaalta, osaavat naisetkin hämmästyttää ajatuksen juoksullaan. Tyttäreni luokalla aloitettiin hpv-rokotukset viime keväänä. Tarkan harkinnan ja syvällisten seksikeskustelujen jälkeen päädyin tyttäreni kanssa odottamaan. Mielestäni 13-vuotiaani voi ottaa rokotteen myöhemmin, kun rokotteen seurauksista tiedetään enemmän. Eikä seksiteitse tarttuva hpv ole vielä uhkaamassa tytärtäni. Tämän kerroin myös koulun terveydenhoitajalle, joka totesi, että rokotteen voi ottaa myöhemminkin. Jostain syystä terkkari oli nyt syksyllä painostanut tytärtäni rokotteen ottamisella. Lapsi oli muistuttanut mitä äidin (minun) kanssa oli sovittu. Terkkarin sanoin: ”Tämä on sinun oma päätöksesi.”

Ja mistähän lähtien alaikäisille on suotu tämmöinen päätäntävalta? Kyllä 13-vuotias on mielestäni edelleen aikuisen vastuulla. Ihme hiostamista.

Palatakseni vielä miehisiin ratkaisuihin esitän lopuksi pari arvoitusta: Mistä tietää, että söimme punajuuri-vuohenjuustopaistosta eilen?

V: Löydät aamulla iloisen punaisia täpliä vessan renkaaltamme.

 

Kuva-arvoitus: Miehen vai naisen työmatkapyöräilyhiki paidan selässä?

musteläiskätesti

V: Miehen. Naisella tuo sama jutska on otsassa.

Tutkijat kannustavat kellimään

Tutkijana ährään syksyisin apuraha- ja hankehakemuksia ties minne säätiöihin, jotta saisin pitää työpaikkani ja pystyisin lyhentämään asuntolainaani jatkossakin. Useimmista säätiöistä tai rahastoista ei vaivauduta edes vastaamaan, eikä ympäristötutkimuksiin meinaa millään herua rahoitusta. Sen sijaan rahoittajat ovat lämmenneet mm. metsäkellinnälle. Kaikki joukolla kellimään! Jatkokurssi maksaa vain 20 €.

Vetää sanattomaksi. Miten terveet voivat kilpailla tämmöisten kanssa?

Toinen, kellimistä läheltä liippaava ajankohtainen tutkimus, on myös puhuttanut kuluvalla viikolla: ”Nuorten kouluaamut myöhemmiksi”.

Ylen uutisessa kerrottiin, että teinien pitäisi saada nukkua pidempään kouluaamuisin, kun he menevät niin myöhään nukkumaan. Unitutkija Markku Partisen sanoin: ”Muutos on biologinen. Kun alakouluikäinen lapsi menee ongelmitta nukkumaan kello kahdeksan tai yhdeksän, murrosikäiselle ei välttämättä tule uni silmään kuin vasta yhdentoista jälkeen.”  Partinen siteerasi amerikkalaistutkimusta ja rohkaisi opetushallitusta myöhentämään kouluaamuja, sillä jenkit huomasivat myöhäisempien kouluaamujen parantaneen opintomenestystä.

Uutisessa ilmaistiin myös huoli, että koulupäivän venyminen toisesta päästä haittaisi nuorten urheilutreenejä. ”Valtaosallahan ei ole mitään treenejä koulun jälkeen. Aktiiviurheilijoita on vain pieni osa koululaisista”, herra Partinen huomautti. Tähän tulokseen Professori Partinen on päätynyt mitä ilmeisimmin nk. hv-menetelmällä*.

Ainakin kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan 47 % pojista ja 40 % tytöistä harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Siihen sitten kulttuuriharrasteet yms. päälle. Mielestäni aika suuri ”vähemmistö”, joka unitutkijan mielestä on yhdentekevää sakkia.

Miten tähän on tultu?  Ihan tutkija tarvittiin tähänkin sanomaan, että teinit ovat väsyneitä aamuisin, kun kukkuvat yömyöhään! Tälle tutkijalle Nobel heti.

unikeko2Uteliaisuuttani kävin perehtymässä näihin ylistettyihin amerikkalaisiin tutkimuksiin. Kaikissa niissä oltiin yksimielisiä yhdestä asiasta: Liian vähäinen uni tekee väsyneeksi (Heureka!) ja pitkässä juoksussa univaje huonontaa pilttien oppimistuloksia.

Pari mielenkiintoista seikkaa voisin mainita näistä tutkimuksista:

  • Kyseisessä tutkimuksessa koulujen aloitus oli kello 07:10-07:30 välillä.
  • Tutkituilla vain 5 %:lla oli kotona nukkumaanmenoaika (=säännöt kotona).
  • Tutkittujen nuorten perheistä 80 % oli sellaisia, joissa molemmat vanhemmat olivat työttöminä.
  • Nuoret valvoivat tolkuttoman myöhään ja nukkuivat vastaavasti puoleen päivään viikonloppuisin.

Aika nopeastihan tästä voisi vetäistä yhteenvedon, eli diskun, niin kuin tutkimusmaailmassa on tapana sanoa: ”Nuoret, joiden perheissä ei ollut mitään säännöllistä rytmiä, menivät nukkumaan arkisin liian myöhään ollakseen aamulla koulun alkaessa virkeitä. Viikonlopun rilluttelu sekoitti vielä lisää rytmitöntä elämää.” Siinä alkuperäisessä paperissa diskun pituus tosin oli reilut 4 sivua. Ihme selittelyä.

Itse varsinaiseen ongelmaan, eli liian myöhään nukkumaan menoon näissä tutkimuksissa ei oikeastaan puututtu. Todettiin, että erilaiset aktiviteetit ja stressi viivästyttivät nuorten nukkumaan menemistä. En löytänyt tutkimusta, jossa osoitettaisiin, että teinien viivästynyt nukkumaanmenoaika olisi pelkästään biologinen. Itse tutkijana (hv-menetelmällä) sanoisin, että teinitkin oppivat ja sopeutuvat aikaiseen nukkumaan menoon, kun siihen kannustetaan ( tai pakotetaan). Kyllä nämä omanikin hilluisivat yömyöhään esimerkiksi tietokoneitaan tai kännyköitään räpläten, jos siihen annettaisiin lupa. Ovatpa teinini myös kokeilleet  nukkumaanmenoajan jälkeen  sitä räplyytä kotimme sääntöjä uhmaten. Lopetin  kokeilun karusti takavarikoimalla ko. hupilaitteet.

Ei se teinien univelka sillä kuittaannu, että koulut alkaisivat myöhempään. Ongelman ytimessä ovat kyvyttömät aikuiset, jotka eivät laita lapsiaan ajoissa nukkumaan. Eikä se näytä nykyaikuisillakaan helppoa olevan. Aika moni aikuinenkin kökkii tietokoneen tai telkkarin ääressä vuorokauden vaihteessa, vaikka mieli ja keho olisivat huutaneet unta monta tuntia sitten.

Ihme mouhottamista kouluaamujen myöhentämisestä. Että pitäisi kelliä aamuisinkin? Otetaanpa pari askelta takaperin, niin saadaan tähän uutta näkökulmaa. AARGH!

Tietenkään ei aloiteta myöhemmin, sanoohan sen jo järki. Ja toivottavasti myös opetushallitus.

 

*hv-menetelmä = hihasta vedetty, sama kuin stetsonmenetelmä eli hatusta vedetty.

Uusi lukuvuosi ja uudet kujeet

Koulut alkoivat ja loma loppui. Sikäli kun lomaa ehti viettää fudisturnauksien, häiden, mökkiremonttien ja ties minkä sepeämisten välissä. Parit metkut koululaisilta tähän alkuun:

Sateenvarjoteline (entinen)

Jossain vakavassa mielenhäiriöhetkessäni olin päätynyt lasiseen vaasiin, johonka laitoin perheemme sateenvarjot sojottamaan. Nyt vaasi on korvattu huitomisen kestävällä ruukulla. Siitä metka juttu, että suosimani kuramatot, jotka mainiosti liimaavat itseensä ne fudiskentän ärsyttävät kumipurut, imevät kuin musta-aukko myös kaikki lasinsirut. Pari viikkoa jouduin kyyristelemään välilevy kireänä hinkkaamassa mattoa imurilla.

Bussilippupidike (entinen)

Tällaiseen ratkaisuun päätyi tokaluokkainen, kun bussilippujojo jumiutui. Aika hyvä muodonmuutos (vrt. alempi kuva). Ihan äkkiseltään ei tunnistaisi samaksi kapineeksi.

Tässä uusi. Huomaa sukkateipillä teipattu matkakortti.

Osaavat nuo teinitkin, mutta kameraa en ole joka käänteessä älynnyt kaivaa esiin. Täytyy ryhdistäytyä ja huolehtia prioriteeteista. Yksi sentään löytyy.

Rimaskon eksynyt jalkine. blogi 001

Ei ole ysiluokkalainen vielä(kään) löytänyt kenkätelinettä. Tämän kokoluokan kenkiä on onneksi vaikea haihduttaa jäljettömiin.

Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleva lukukausi tuo tullessaan. Ainakin tokaluokkalainen on toistaiseksi pitänyt housut jalassaan. Kuulemma.

peeäs: Joku kaunosielu on googlannut hakusanalla ”pippelin kuvia” ja päätynyt tänne blogiin. Tiedoksi, että sellaisia kuvia ei täältä löydy, sorry vaan. Toinen mielenkiintoinen hakusana on ollut ”adhd kahvipöydässä istuminen”. Valitan, siihenkään ei löydy täältä ratkaisua.

Pari ilmaista vinkkiä kuitenkin: ”pärjäile” ja ”ilmastointiteippi”.

Koululukuvuoden saldo

Lapsilauma jäi kesälomille, mikä tarkoittaa erityisjärjestelyitä. Voisi kuvitella, että aikamiehen kokoinen Rimasko huolehtisi mm. pikkuveljestään. Mitäs tähän muuta, kuin että kuvitelmat ja reaalimaailma eivät kohtaa.

Ensi lukuvuotta innolla (just not!) odotellen ja tätä viimeisintä saldoa taivastellen:

  • 9 hukattua matkakorttia + 12 asiointikertaa HSL:n toimistolla (Eivät sitten ole huumorintajuisia siellä. Kerroin tarvitsevani mikrosirun, jonka voin asentaa lapseeni. Asiakaspalvelija ei hymyillyt. Toisaalta, tuntevat jo minut henkilökohtaisesti)
  • 3 kadotettua / rikottua puhelinta (sekä Kongon puheluita 16 euron edestä *Edit: lähemmäs 60 euron edestä. Tieto mieheltä ohimennen, että oli myös puheluita Angolaan ja muualle)
  • 2 hajonnutta reppua
  • Lukematon määrä kadonneita kyniä ja pyyhekumeja
  • Häpäisy hammaslääkärissä: Lekuri kysyi lapselta, että minkä värinen kynä hänellä mahtaa olla käytössään, että onko kenties tällainen (näytti omaansa)? Lapsen hampaiden purupinnat olivat täynnä lyijykynän maalia, jota innokas lekuri putsaili hyvän tovin.
  • Uusia sisustuselementtejä: 1 kpl ruosteisia ankkureita ketjuineen, 12 kpl rasvaisia ruuveja, useita sähköjohdon pätkiä, lukuisia muttereita, käsivarren paksuisia oksia ja runsaasti eri kokoisia kiviä sekä sammaleella että ilman
  • 4 kpl kastuneita koulukirjoja, joita silitysraudalla koetettu pelastaa
  • repaleisia vihkoja + yleisvihkoja, joissa sekä historiaa, matikkaa, biologiaa ja terveystietoa
  • 6 hukkaantuneet hanskat + 2 haihtunutta pipoa
  • toistuvat ”pippelikeskustelut”
  • yhdet raskaat hyvästit opettajalle (ei ollut meidän syy, ehkä)
  • 2 stipendiä ja 2 loistavaa todistusta + 1 todistus

Vilkastuskin sai tunnustusta: Nyt keväällä lapsen takapuoli jo pysyi paremmin tuolissa kuin syksyllä, jolloin lapsi usein putosi penkiltään. Tästä on hyvä jatkaa.

Kasvatusta

Talkootöiden ihmistyypit

Jokainen ihminen törmää riemastuttavaan talkootyöhön tavalla tai toisella elämänsä varrella. On taloyhtiön, urheiluseurojen, joukkueiden, vanhempainyhdistysten ja ties minkä luokkatoimikuntien talkoita tai vapaaehtoistoimintaa. Talkootyön parhaina puolina ovat tietenkin vapaaehtoisuus ja yhdessä tekemisen aikaansaapuus.

Käytäntöä hieman tuntevat tietävät, että talkoot = aktiivisen vähemmistöryhmän selkänahoista riistetty työpanos, jonka aikaansaannokset jaetaan loisivan enemmistön kanssa sosialistisin periaattein.

sossu

Tunnollisille sieluille edellä mainittu ”vapaaehtoisuus”- lause ei tosin toteudu. Kokeilkaapas ilmoittaa seuraavalla kerralla, kun on puhe talkootyöstä tai vastaavasta, että ”minä en osallistu työhön, mutta tulen mielelläni poimimaan työnne hedelmiä”. Sosiaalinen paine on melkoinen ja varsinkin, jos kyseessä on lasten harrastus. Monilapsisten perheiden vanhemmat, vuorotyöläiset ja yksinhuoltajat sitten tuskailevat, että ”mitä ihmettä menin lupaamaan”, kun vuorokauden tunnit eivät riitä lasten tervehenkisten harrastusten pakkonakkeihin.

Talkooporukka koostuu seuraavanlaisista ihmistyypeistä, jotka mielestäni jakautuvat edelleen alaryhmikseen:

1) Toimeliaat intomielet
Erittäin pieni vähemmistö ja katoava luonnonvara. Ilman heitä ei tapahtuisi mitään. Taloyhtiösi piha ei haravoituisi eikä lapsesi pääsisi luokkaretkelleen. Intomieli-puuhailijat voivat olla:

a) Taitavia ja osaavia tekijöitä, joilla on jonkinlainen haju johtajuudesta ja töiden jakamisesta. Tai sitten he ovat muuten vain kilttejä ja hienoja ihmisiä vailla persoonallisuushäiriöitä.

b) Päsmäri-natseja, eli kovaäänisiä tärkeilijöitä, jotka yhdistävät sääntöjen ehdottoman noudattamisen omavaltaiseen sekoiluun. Päsmäri-natsi ei neuvottele tai tee myönnytyksiä, saati ikinä peräänny siitä paikasta, johon on jalallaan astunut.

2) Tunnolliset no-jos-mä-nyt-sitten-kun-ei-kukaan-muu -ihmiset
Nämä lupautuvat fudisturnauksen järjestelyihin, vaikka heillä olisi kahdet juhlat samana päivänä. Terveemmät tunnolliset toki osaavat kieltäytyä tarpeen vaatiessa. No-jos-mä-nyt-sitten-kun-ei-kukaan-muu –ihmiset suhtautuvat pakkonakkiinsa:

a) aidon tunnollisesti ja saavat tehtävästään stressiä ja joskus mahdollisesti työniloa.
b) vähätellen: ”Emmä niinku mitään osaa”. Tekeytyvät aivokuolleiksi juuri sillä hetkellä, kun pitäisi osata painaa kahvinkeittimen napista.

3) Häpeälliset siipeilijät
Nykypäivänä valitettava enemmistö, joka on äärimmäisen ponnetonta porukkaa tekemään yhtään mitään. Sitä vastoin he ovat erittäin aloitekykyisiä vaatimaan  ja kärkkäitä arvostelemaan muiden toimia. Siipeilijöissä on niitä,

a) jotka edes tajuavat hävetä, kun vuodesta toiseen teettävät työn muilla ja itse loisivat. Jos heitä yritetään innostaa mukaan toimintaan, niin heillepä ilmaantuu oitis jokin kekseliäs este (mummo/selkä/naapuri/koira on kipeä), joka lamaannuttaa täysin kaiken muun toimintamahdollisuuden.
b) jotka siekailematta ja täysin rinnoin nauttivat palveluista ja eduista, joita muut ovat raadannallaan heille mahdollistaneet.

Pientä stressiä ilmassa siis, kun esikoisen perinteinen kevätturnaus on tulossa. Hetkellisessä mielenhäiriössäni, tunnollisena ja kunnollisena fudisvanhempana ilmoittauduin buffetvastaavaksi esikoisen turnausjärjestelyihin. Olen hoitanut homman ennenkin, eikä tehtävä ole vaativa. Kaikki ylimääräinen säätäminen vakityön ja äidin viran ohessa syövät kuitenkin yllättävän paljon aikaa ja mielenterveyttä.

stress

Että seuraavan kerran kun tulen vastaan ja minulta puuttuu raajoja, niin johtuu vain stressistä. Ei sen ihmeellisempää. Turnauksen aattona, näihin hilpeisiin tunnelmiin:

stressiä