Ripitystä ja kasvatusta

Jatketaan vielä hetki tällä hengellisellä linjalla, kun Rimasko pääsi ripille viikon vaihteessa. On sangen mielenkiintoista järjestellä rippijuhlia hirveän työ- ja harrastuskiireiden keskellä. Alun perin konfirmaatiolauantai näytti vähintäänkin haasteelliselta:

klo 12: Rimaskon konfirmaatio
klo 13 Vilkastuksen fudispeli
klo 14 tyttären voimistelukisat
klo 17 Rimaskon fudispeli

Sekä siihen päälle kaikki siivoilut, leipomiset yms. sepeämiset, joita myös pienimuotoisiin juhlallisuuksiin yleensä liittyy. Kuten esimerkiksi sopivien vaatteiden löytäminen lapsille, jotka kasvavat salaa yhdessä yössä ulos kaikista vaatteistaan. Toisaalta, lauantain aikataulu näytti melkoisen leppoisalta verrattuna edeltävän arkiviikon ohjelmaan. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että kaikki piti tehdä perjantai-illan klo 20 ja lauantaiaamun klo 10.30 välissä. Jälkikäteen ajatellen, miksi edes imuroida ennen juhlia, kun vieraiden kyläilyn jälkeen kakunmuruset ovat kuitenkin lattioilla?

siivoaminen on arsesta

Monen käänteen jälkeen lauantainen aikatauluruuhka vähän helpottui. Siivoilut ja tarjoilutkin valmistuivat, tosin melkoisen stressaamisen hedelmänä. Stressilläni on ilmeinen vaikutus etenkin lapsiini. Täyteen ahdetussa kirkkosalissa herra Vilkastuksen kärsivällisyys alkoi tulla päätökseensä. Vilkastus oli jäänyt täysin vaille huomiota kaiken sähläämisen keskellä. Ja nytkin rangaistiin: Piti istua hiljaa paikallaan – niin kuin kirkossa.

Konfirmaatiojumalanpalvelusohjelmassa (kiitos suomen kielelle yhdyssanoista!) oli 8 sivua. Sivulla 1 lapsi kysyi ensimmäisen kerran tuskastuneena: ”Kestääks tää vielä kauanki?” Kysymys toistui tästä eteenpäin viiden minuutin välein. Vilkastus kyllä jaksoi olla lähes paikallaan koko puolitoista tuntia. Mitä nyt pyöri ja valui penkillään ja kumarteli tämän tästä poimimaan lattialle pudottamaa onnenrahaansa. Sain useampia paheksuvia silmäyksiä takanamme istuvalta himouskovaiselta kööriltä, joka lausui rukoukset hartaasti väräjävällä äänellä.

Pahaa silmää jakaneille: Siitäs saatte. Ja siitä.

Pahaa silmää jakaneille: Siitäs saatte. Ja siitä.

Lopulta pääsimme kahvittelemaan kotiin. Tarjottavat tekivät erinomaisesti kauppansa, eivätkä (lapsi)vieraatkaan riehaantuneet. Äidin koira ainoastaan vähän tohkeili saamastaan huomiosta (=juusto- ja nakkipaloista). Kristilliset rippibileet saatiin päätökseen hyvissä ajoin ja ripitetty Rimasko ehti fudispeliinsä. Päätimme lähteä koko perhe fudiskentälle, kun ulkoilut olivat jääneet niin vähiin.

Ulkoilu olikin oiva keksintö. Vilkastus ryntäili pari tuntia tauotta ympäriinsä pallon kanssa tai ilman, välillä tehden kärrynpyöriä ja piruetteja. Ystäväperheen rouva ihmetteli Vilkastuksen ehtymättömiä voimavaroja. Samainen nainen kertoi bonganeensa lapsemme eräänä päivänä bussipysäkiltä konttaamasta. Jopas selittyivät mustuneet polvet ja rikkoutuneet hanskat.

Otin Vilkastuksen pään käsieni väliin ja käänsin hänen katseensa ystäväperheen rouvaa kohti.
” Tämä tässä on N.N. Hän näkee sinut, kun kuljailet koulumatkalla typeriä temppujasi. Ja aika moni muukin näkee. Että kannattaisi olla ihmisiksi.”
Vilkastus ei kommentoinut mitään. Kunhan jatkoi liihotteluaan. Eikä aikaakaan, kun huomasin lapseni kierivän alas rapaista mäkeä kyljellään ja konttaavan juuri N.N:n viereen. ”Näiksä mun tempun?”, kysyi  yltä päältä kurainen lapseni kauhistuneelta perheystävältämme.

Miten se nyt olikaan? ”Koko kylä kasvattaa” vai ”kaikkihan apinan tuntee, mutta apina ei tunne ketään.” Kallistun kohdallamme apinaversioon.

Koiramummuus

hyper_dog

Olen joskus vakavassa mielenhäiriössäni harkinnut koiraa orkesterimme jatkoksi. Onneksi olen vain koiramummu. Koiramummuus tarkoittaa, että voit iloita koirasta ilman huolehtimis- ja kasvatusvastuuta. Ja pahimman kriisin koittaessa on joku, joka hakee sudensukuisen eläimensä hoiviinsa.

Äitini koira on aina yhtä sekaisin riemusta meille tullessaan. Laku saa meillä herkeämätöntä huomiota, leikkiä ja rapsutuksia. Laku on meidänkin perheelle niin kovin rakas.

Koiranhankintasuunnitelmani saivat vähän realistisempaa perspektiiviä, kun Laku oli hoidossamme viikonlopun.

Viikonlopun ”koiraohjelma” oli seuraava:

Perjantai klo 16: Laku saapui innosta piukeana. Koira veti hirveät hepulit heti oven avattuani ja juoksi kaikki matot rullalle, kynnet parketilla luistellen noin vartin.

klo 17: Tarjosin Lakulle ruokaa. Petoeläin nielaisi murto-osasekunnissa täyden kulhollisen lihaa ja koiran nappuloita.

klo 17.30: Laku seuraa minua kuin hai laivaa. Itkee oven takana, kun halusin asioida vessassa yksin.

klo 18-20: Jumalattoman pitkä kävelylenkki raikkaassa kaatosateessa, jonka aikana yritin opettaa Lakulle hihnassa nätisti kulkemista. Jäi yrityksen asteelle.

klo 21-22: Mies vei Lakun lenkille. Oli kuulemma eläimessä virtaa vaikka muille jakaa.

klo 23.30: Raotan kerrostalon alaovea yöpukusillani ja pyydän Lakua pissaamaan pusikkoon. Koira tottelee. Pyydän koiraa tulemaan takaisin sisälle. Koira ei tottele. Yöpaitajuoksentelua.

klo 23.40: Näytän Lakulle nukkumapaikan ja kömmin itse peiton alle.

klo 23.40:Kuulen kynsien rapinaa ja koiran hengityksen. Laku istuu ja pöllistelee minua pimeässä.

klo 23.45: Tassut ilmestyvät tyynylleni. Laku pesee kasvoni pontevin nuolaisuin. Äsken se nuoli alakertaansa.

klo 00.10: ”Grrrr”. Joku naapureistamme kulkee rappukäytävässä. Roikutan kättäni sängystä ja paijaan koiraa.

klo 01:10: ”Mrf, GRRRRR!” Naapuri kolistelee tai jotain.

klo 02-05: Totean, että Laku on hyvä liikkeentunnistin. Kaikki naapurien aiheuttamat kolahdukset saavat koiran murisemaan.

Lauantaina aamulla klo 05.30 Laku haluaa pissalle. Koira sekoaa riemusta, kun huomaa herättäneensä minut. Vedän sadekelin vaatteet niskaani ja käytän koiran pienellä aamukierroksella korttelin ympäri. Kyykin pusikossa ja kerään Lakun kakkoja pussiin huomatakseni, että pussissa on reikä. Yök.

Koko lauantain ohjelma on kopio perjantaista, paitsi sataa enemmän ja koiraa ulkoilutetaan koko aamupäivä. Jalkani särkevät pitkistä kävelylenkeistä. Löydän mustia mustinkarvoja joka paikasta, myös ruokalautaseltani.

Yöllä klo 03.10 Laku ilmoittaa naapurin liikkeistä sadannen kerran yön aikana. Mietin, että minulle riittää mainiosti koiramummuus. Omaa ei oteta.