Teini-suomi sanastoa

teens

Sanotaan, että vanhemmuus kasvattaa ja viimeistään teinien kanssa vanhemmat löytävät heikkoutensa. Ja jos eivät löydä, niin teinit kyllä kertovat.

Totta. Viimeisin saavutukseni on teinikielen koodin murtaminen. Ainakin osittain.

 

”Ihan kohta” = ei tapahdu nyt eikä huomenna

”Mä käyn ensin äkkiä vessassa” = lukittaudun kännykän tai tabletin kanssa kylpyhuoneeseen pelaamaan vähintään tunniksi

”Itke lisää” = tiedän, että olet oikeassa, joten ole hiljaa.

”Luin fysiikan kokeeseen” = katsoin fudista netistä samalla pelaten kännykällä. Fysiikan kirja oli vieressäni pöydällä.

”Tartten varmaan uudet housut kevätjuhliin” = kasvoin viime viikolla ulos kaikista vaatteistani ja kasvan ainakin 15 cm lisää seuraavan kuukauden aikana

”Mä teen sen huomenna” = En tee sitä ikinä

”Kyllä mä jätin muillekin keksejä” = Pikkuveli sai yhden keksin paketista.

”Miks mun pitää aina tehdä kaikki?” = Vein viikko sitten likaiset kalsarini pyykkikoriin.

”Mä kävelen kouluun” = hukkasin bussilippuni

”Mitä me syödään?” = Haluan Paljon ruokaa.

”Koska me syödään?” = Haluan ruokaa HETI.

”Kyllä mä kuuntelin, mä olin vaan ajatuksissani” = Ajattelin seksiä. Ei hajuakaan mitä sanoit

KVG

Mainokset

Kaaosteoriaa käytännössä

Lasten kasvatusoppaista tai pedagogiikan opinnoista en ole äitinä pahemmin hyötynyt. Sen sijaan käytäntö ja ”Siperia” ovat opettaneet.

Siperia on mm. opettanut, että älä hajauta vastuuta. Vikkeläliikkeisen lapsen vahtiminen ei toteudu, jos pyydät lähiomaisiasi pitämään silmällä ikiliikkujaasi ja olet itse samalla paikan päällä.

Olimme äitini kanssa tukussa ruokaostoksilla. Mies kasasi ostoksia kassahihnan alkupäähän ja minä lastasin hihnan toisesta päästä ostoksia autolle kuljetettaviksi. Ostosten lastaamista hankaloitti polven korkuinen herra Vilkastus, joka oli hyvinkin liikkuvainen vihreässä talvihaalarissaan. Äitini lupasi katsoa viikarin perään. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että herkeämättömän lapsen vartioinnin sijaan äiti tunki reviirilleni auttamaan tavaroiden lastaamisessa. Samassa hetkessä vasen silmäni rekisteröi huojuvaa liikettä: Vilkastus oli sännännyt tarkastelemaan tukkuhallin kattoon asti pinottua kylmälaukkurakennelmaa. Silmänräpäyksessä kylmälaukkutorni kaatui rytisten pitkin poikin pakasteosastoa. Mitään henkilö- tai tavaravahinkoja ei sentään koitunut, mutta pahaa silmää ja happamia tuhahduksia jaettiin kosolti joka suunnalta. Olisin mieluusti kadonnut paikalta kuin tokaluokkalaisen avaimet.

 

Viitisenkymmentä tämmöistä kapinetta sai kyytiä vuoden ikäiseltä.

Viitisenkymmentä tämmöistä kapinetta sai kyytiä vuoden ikäiseltä.

Lapsiperheen arki on myös osoittanut, että näkymättömyysviitan tulisi sisältyä äitiyspakkaukseen. Sen suojiin voisi piiloutua, kun jälkikasvu aiheuttaa noloja tilanteita. Viitaten vaikka edelliseen kylmälaukkuepisodiin, julkiseen kondomikeskusteluun tai pippeliteemaan.

näkymättömyysviitta

 

Käytäntö on osoittanut, WC-istuimen supistaja kuuluu lapsiperheiden vaarallisiin esineisiin. Juuri kävelemään oppinut tyttäreni oli ilmeisesti veljensä avustuksella saanut ängettyä WC-istuimen supistajan kaulaansa. En vieläkään ymmärrä miten se oli mahdollista, sillä renkaan poistaminen tytön kaulasta vaikutti mahdottomalta. Kokeilin ruokaöljyä ja ties mitä, mutta rengas ei liikkunut lapsen nenän yli mitenkään. Enkä voinut enää irrottaa lapsestakaan, ettei rengas olisi taittanut horjahtavan lapsen niskaa.

Tästä kriisitilanteesta selvisin rautasahalla. Jouduin kuitenkin irrottamaan rautasahan terän, sillä kirotun polypropyleenirenkaan ja lapsen kaulan välissä oli vain pari senttiä tilaa sahailulle. Muistaakseni kulutin elämästäni tunnin tähän riemumieliseen kitkuttamiseen, ennen kuin lapsi vapautui WC-istuimen supistaja-ansasta. On kuulkaa kovaa muovia se!

Siitä lähtien on pärjätty ilmankin supistajaa, eikä Vilkastuskaan pudonnut pönttöön kuin pari kertaa ollessaan pienempi.

Älä laita avattuja konvehtirasioita tarjolle, jos sinulle tulee vieraita! Vain muutama vuosi sitten riihipirumme olivat salaa asioineet suklaarasioilla ja napsineet suihinsa parhaat konvehdit. Maistamisvaiheessa huonoiksi valinnoiksi osoittautuneet konvehdit oli sijoitettu takaisin omiin koloihinsa. Kiikutin rasiat (4 kpl) pois ihmisten silmistä vähin äänin huomatessani esisyödyt suklaat.

puoliksi syöty

Loppuun vielä sekä anopin perimätietona että kokemuksella sisäistetty tosiasia, että (terve) poikalapsi rikkoo keskimäärin 50 euron edestä tavaroita yhden päivän aikana.

Myönnän, kalliiksi on tullut. Vilkastus ei vielä osannut edes kävellä, kun pudotti imurin yläkerrasta alakertaan ja seuraavana päivänä hapsutti upouuden Marimekon pöytäliinan siskonsa askartelusaksilla. Ihailtavaa saksien käyttöä alle vuoden ikäiseltä. Ennusti ehkä tulevaa?

Vaikeimman kautta

Huomaan usein, että olen täysin eri aaltopituudella 8-vuotiaani kanssa. Erityisesti silloin, kun on puhe koulutehtävistä:

Aikuisen logiikalla laatikkoon olisi piirrelty ehkäpä rahoja. Vilkastuksen mukaan antaminen ja henkilöt olivat tärkeitä tapahtumia. Onpahan lasku kuitenkin oikein.

Aikuisen logiikalla laatikkoon olisi piirrelty ehkäpä rahoja. Vilkastuksen mukaan antaminen ja henkilöt olivat tärkeitä tapahtumia. Onpahan lasku kuitenkin oikein.

Tokaluokkalaiseni tuskailee jatkuvasti kirjoitustehtävien kanssa. Koulussa on kuulemma kivaa, mutta kirjoittaminen on ihan kamalaa. Mielenkiintoinen juttu, sillä Vilkastus on yllättäen aika näppärä lukija, vaikka takapuoli ei tuolissa pysykään.

Viime viikonloppuna tokaluokkalaiseni piti kirjoittaa tarina, jossa ohjeen mukaan piti olla päähenkilö, sivuhenkilö, ongelma, ongelman ratkaisu, huippukohta ja lopetus. Hampaitaan kiristellen Vilkastus raapusti tarinaansa reilut kaksi tuntia (käsilläseisonnat yms. heilumiset mukaan lukien):

Käsivaralla alleviivaaminen on sääntö myös matikassa, koska viivotinta käytetään  ihan muihin juttuihin, kuten autoratojen rakenteluun.

Käsivaralla alleviivaaminen on sääntö myös matikassa, koska viivotinta käytetään ihan muihin juttuihin, kuten autoratojen rakenteluun.

Haastattelin lastani:

– Missä on tarinan huippukohta?

– No se ”yhtäkkiä”, et sä tajuu?

– Mitenkä lopetus?

– Se lukee siinä, että LOPPU!

– Entäpä ongelma ja ongelman ratkaisu?

Vilkastuksen mukaan koko tehtävä kirjoittamisineen oli yhtä ongelmaa alusta loppuun.

Kerroin lapselleni, että tämä ei ihan riitä. Lapseni mukaan olen ilkeä hirviöäiti ja vaadin ehdottomasti likaa. Hirviöäiti-natsimutsi ilmoitti lapselleen, että kaikki viihdetoiminta ja elektroniikka saavat odottaa tarinan valmistumista vaikka maailman loppuun asti. Sotatila tai vastaava ilmentänee kotimme viikonlopun ilmapiiriä.

writing

Mikähän siinä on, että rakkauskirjeitä lapsi kirjoittaisi entiselle opettajalleen, mutta läksyistä kehitetään elämää suurempi tragedia?

Vastaus lienee tässä. Kysymys kuului: ”Mistä sinä erityisesti pidät?”

bloki 010

Levotonta

Otsikko on identtinen Vilkastuksen opettajan lähettämän Wilmaviestin kanssa. Loistava aloitus viikolle! Pitäisi taas vaihteeksi puhua lapseni kanssa, että olisi hiljaa paikoillaan. Ja millähän keinoin viestini menisi perille tällä kerralla? Tästä Vilkastuksen pörräämisestä on puhuttu meillä päivittäin. Huokaus.

Tässä muutama todiste siitä, että viesteilläni ei ole vastaanottajia:

Olen velvoittanut lapseni petaamaan sänkynsä aina esikouluikäisestä alkaen. Viimeksi tänä aamuna muistutin, että petaavat sänkynsä ennen kouluun lähtemistä. Liian monimutkainen viesti? Tai vakavia näkemyseroja, että mikä on pedattu sänky. Tällainen näky odotti kotona:

Armeijan petaus

Märkä pyyhe ja housut näppärästi integroituna tähän armeijamallin petaukseen.

 

Pikkuveli hoiti homman yhtä tyylikkäästi.

Olen myös vaatinut, että treenikamat laitetaan paikoilleen.

Pelipaidan kuivuminen kestää ilmeisesti viikon. Pelikoneen näyttöä voi käyttää näinkin.

Pelipaidan kuivuminen kestää ilmeisesti viikon. Pelikoneen näyttöä voi käyttää näinkin.

Vilkastuksen kävelyreiteistä on ollut puhetta. Paljon. Olen kertonut lapselleni, että kouluun kuljetaan suorinta mahdollista reittiä. Pyysin Vilkastusta kulkemaan täsmälleen sen reitin, jolla hukkasi avaimensa, kun lähdimme avainten etsintäreissulle. Kuvassa opetettu kulkureitti vihreällä ja punaisella katkoviivalla luovan lapseni näkemys ”suorimmasta mahdollisesta reitistä”.

koulumatka

Pääsin kiipeilemään aitojen yli, kahlaamaan ojissa, ryömimään pensaissa ja hyppimään lätäköissä. En enää ihmettele, miten vartin koulumatkaan saa tuhrattua tunnin tai miksi avaimet katosivat. Eivät löytyneet kiipeilyistä huolimatta.

Ainakin se on todistettu, että hetken hiljaiselon (koulun suunnalta) jälkeen sopii odottaa jotain tapahtuvaksi. Mitähän seuraavaksi? En haluaisi tietää.

Normaalin tuolla puolen

Upea ja rentouttava viikonloppu? Ei ollut. Tekisi mieli itkeä ja sulkeutua pimeään tilaan huojuttamaan itseään edestakaisin.

Kysynpä vaan, että mihinkä kohtaan vedetään normaalin raja? Tai paljonko kasvattajan pitää sietää älyttömyyksiä?

Rimasko laittoi jääpallovehkeensä kuivumaan. Miehisellä logiikalla tunkion hajuiset releet kasataan vessan ovensuuhun. ”Hyvihän siitä mahtuu kulkemaan”, tuumasi teini, kun esitin eriävän mielipiteen röykkiön sijainnista. Rimaskon mielestä dramatisoin, kun vaadin toimittamaan hikiset pelivehkeet pesukoneeseen.

Huomaa pitkät kalsarit, jotka ryömimässä parhaillaan suihkuun. Saadaksesi autenttisen tunnelman, voit pitää biojäteastiaa nenäsi alla katsoessasi kuvaa.

Huomaa pitkät kalsarit, jotka ryömimässä parhaillaan suihkuun. Virittäytyäksesi autenttiseen tunnelmaan pidä biojäteastiaa nenäsi alla katsoessasi kuvaa.

Vilkastus hukkasi avaimensa miljoonannen kerran. AVAIMET! TAAS! Arvatkaa paljonko minulta on palanut rahaa avainten teettämiseen? Noin kuukauden palkan verran. Läheisten esittämät hyvätahtoiset neuvot ”Kiinnitä lapsen avaimet takkiin / reppuun niin, etteivät irtoa”, herättävät lähinnä ahdistusta. Että tosissanneko kuvittelitte, etten ole kaikkea kokeillut?

Todellisuudessakin tapahtunutta. Tosin vesipysyllä ammuskelua SISÄLLÄ ja poikien ikä 14 ja 7 vuotta.

Näin meilläkin, mutta vesipyssyllä ammuskelua sisätiloissa ja poikien ikä 14 ja 7 vuotta.

Avainepisodin jälkeen Vilkastus kiikutti minulle rypistyneen kirjekuoren koulurepustaan: ”Ai niin, tää oli sulle”. Sain täytettäväkseni ADHD-kartoituslomakkeen.

Voisiko joku tarjoutua puolestani koululääkärin vastaanotolle? Riittää, kun menee sinne naama peruslukemilla sanomaan, että ihan hyvin menee. Edellinen kerta vastaanotolla sujui niin loistavissa merkeissä, että koululääkäri itse ehdotti ADHD-paperin täyttämistä. Tokaluokkalaisen ope oli luullut, että ylihuolehtiva äiti oli pyytänyt oireiden kartoittamista. ”Ei, kun lääkäri veti sen lapun esiin siinä vaiheessa, kun oli neljännen kerran minuutin sisällä kieltänyt Vilkastusta koskemasta verenpainemittariin”. Tämä huvitti opettajaa. Itseäni ei.

ADHD kartoituslomake

Nyt lappua ruksiessani arvioin, että Vilkastus on lähempänä ”normaalia” (mitä ikinä tarkoittaakaan) kuin vuosi sitten, mutta tavaroiden hukkaaminen ja paikallaan pysyminen ovat todellakin normaalin tuolla puolen. Ei riitä kartoituslomakkeen äärilaita ”hyvin paljon” – sarake ilmaisemaan todellisuutta.

Tokaluokkalainen huolehtii tavaroistaan: Takki ja kengät aseteltu vesisateeseen fudiskentän laidalle.

Tokaluokkalainen huolehtii tavaroistaan: Takki ja kengät aseteltu vesisateeseen fudiskentän laidalle.

Varsinaisia oppimisvaikeuksia lapsellani ei ole, mutta kirjoittaminen tuottaa jonkin asteista tuskaa. Erityisesti rivillä pysyminen. Tai tehtävien tekeminen järjestyksessä. Toki voi olla hankalaa, jos tehtävien välissä tekee kärrynpyöriä tai piruetteja.

Kärrynpyörät ja muu härdääminen hieman häiritsevät riveillä pysymistä. Kuuden lauseen kirjoittamiseen saa vierähtämään oheistoimineen yli tunnin.

Kärrynpyörät ja muu härdääminen hieman häiritsevät riveillä pysymistä. Kuuden lauseen kirjoittamiseen kuluu yksi pyyhekumi ja aikaa vierähtää oheisliikuntoineen yli tunti.

Yksi pyyntö vielä loppuun. Säästäkää minut avuliailta neuvoilta, kuten : ”Käske lasta pysymään paikallaan.” En liikutu ilosta kyyneliin ja ajattele, että siinäpä kullanarvoinen neuvo, kas kun ei ole tullut mieleeni!

Pedagogiikan perusteet pissimiseen

Olen jo jonkin aikaa opiskellut pedagogiikan ihmeitä. On kuulkaa luonnontieteilijän hirmu vaikea ymmärtää, että yhden asian tai teorian esittämiseen tarvitaan sivutolkulla tekstiä. Ja miksi ihmeessä jokaiseen lauseeseen pitää sulloa hankalankuuloisia termejä? Reflektio- konstruktiivinen linjakkuus-metakognitio! Miksi maalaisjärjellä ymmärrettävästä asiasta halutaan tehdä niin monimutkaista? Voisi luulla, että helposti ymmärrettävä teksti olisi kaikkien etu.

No, itse asiaan. Miesvaltaisessa perheyhteisössä elävät tietävät, että tietyt arkipäiväiset asiat ovat ylivoimaisia. Kuten vessanpönttöön osuminen.

Teoriatasolla miesväkeni oppimistaso on tässä aiheessa korkea, kun verrataan esimerkiksi humanistien luokittelemiin oppimistasoihin (nk. Bloomin taksonomia):

Tietäminen: osataan ulkoa lause, ”Älä pissi pöntön ohi”

Ymmärtäminen: ymmärretään, mistä syystä vessaa siivotaan jatkuvasti

Soveltaminen: osataan laskea, miten paljon voidaan pissiä lattialle, ennen kuin äiti sekoaa.

Analysointi: voidaan opitun perusteella itse päätellä, miksi samanaikainen konsolin pelaaminen ja pissalla käynti johtavat huonompaan tähtäystulokseen.

Syntetisointi: oivalletaan itsenäisesti kaikenlaisen sotkemisen seurauksia (esim. kannattaa ensisijassa syyttää muita = ”ensemäollu” välttyäkseen siivouspuuhilta).

Arviointi: osataan arvioida, että taloudessa asuva naisihminen saa raivarin, jos roiskeita ei siivota vuorokauden kuluessa niiden ilmaantumisesta.

 

Käytännössä oppimistasot eivät näy. En todellakaan tiedä pippelin käsittelyn vaikeudesta, mutta työlästä näyttäisi olevan. Ehkä tähtäysongelma voi olla silkkaa luonnontiedettä, alitajuista reviirin merkitsemistä? Tai sitten miehet ovat vain sen luontoisia ja pissiminen on miesten hauska tarkkuusleikki ja pönttöön osuminen kuuluu no-can-do kategoriaan.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Kasvatuksen puutteessa

Mikähän kirous piilee pedagogiikan opinnoissa? Mitä enemmän olen sitä opiskellut sitä huonommin ohjeistukseni ja kasvatukseni tarttuvat lapsiini.

Tämä viikko on ainakin alkanut varsinaisten vanhemmuuden tähtihetkien merkeissä. Olen saanut ammattikasvattajilta palautetta koko katraasta. Seuraavassa yhteenveto koulupalautteesta ikäjärjestyksessä. Aika hyvin, kun viikko on hädin tuskin alkanut.

1) Wilmaviesti matikanopelta: ”Läksy tekemättä. Yritti epärehellisesti näyttää aiemmin tekemäänsä eri tehtävää kotitehtävän tilalla (oli vaihtanut aiemmin tekemänsä tehtävän numeron kotitehtävän numeroksi).”

2) Huolestunut kuraattori haluaa tavata ylisuorittaja yläkoululaiseni.

3) Teemana vaihteeksi tokaluokkalaisen äidinkielentaidot ja tavaroista huolehtiminen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Tärkeiden papereiden kansio.

Tärkeiden papereiden kansiota on kohdannut selittämätön onnettomuus.

Kirjoitusvälineet. Onkohan lapseni nälkäinen?

Kirjoitusvälineet.

Tehtävänä  kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan. Luovaa.

Tehtävänä kirjoittaa yhdyssanoja. Käsi & ne. Onhan siinä kaksi sanaa, tuumasi lapsi ärtyneenä, kun pyysin korjaamaan.

"Isä sulkee verihanan" Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

”Isä sulkee verihanan” Mitä lie ope ajatellut tämän lukiessaan.

Viikon stressiannoksen kruunaa Leville lähtevä mies. Raskaan työviikon päätteeksi yksinhuoltajan rooliin sukeltaminen on vähemmän upeaa.

teinikuiskaaja

Vanhemmuus on sielunvihollisen aikaansaannosta

Hetken elättelin jo toivoa, että Vilkastus olisi ryhdistäytymässä = laskeutumassa tälle planeetalle. Saan jatkaa toivomista ja Rennien syömistä.

Vuosi sitten lapseni ei tajunnut käsitteitä ”huominen” tai ”eilinen”, saati kellonajoista yhtään mitään. Edelleen ajasta mitään tajuamaton lapseni avasi keskustelun:

– Mun pitää mennä siviiliin.

– Mitä tarkoitat? Mihin siviiliin?

– No sinne mihin joutuu, jos ei voi mennä armeijaan.

– Ai siviilipalvelukseen? Miksi niin?

– No kun mä tanssin isona joka päivä ja esitän rooleja, niin mä en ehdi enkä voi mennä armeijaan.

Tokaluokkalaisella on selkeät suunnitelmat tulevaisuudestaan, vaikka vain hatara aavistus huomisesta, kellonajoista tai ajan kulumisesta.

Matematiikassa suhteellisen näppärä lapseni vajosi tänään epätoivon suohon yrittäessään ratkaista kellonaikalaskuja matematiikassa. ”Mahdotonta! Mä vihaan kelloa!” Jaksoin tunnin neuvoa kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti ohjeistaa tokaluokkalaistani läksyissä, vaikka Vilkastus oli heittäytynyt no-can-do-tilaan. Lopulta otsasuoneni alkoi sykkiä uhkaavasti.

Onneksi en tiennyt, että tämä oli vasta kärsivällisyyteni koettelun alkusoittoa. Muutoin olisin paennut pimeään tilaan ja huojuttanut itseäni edestakaisin silmät ummessa.

Matematiikan läksytaistelun jälkeen Vilkastus kaivoi aapisen esiin kahdessa osassa lukeakseen lukuläksynsä: ensin aapisen vesivahinkoa kohdanneet sisuslehdet ja repun tonkimisen jälkeen myös ydinräjähdyksen kokeneet kannet. Vilkastus huomasi julmistuneen ilmeeni ja kiirehti huomauttamaan: ”Ope on jo nähny tän.”

Vuoropuheluni tokaluokkalaisen kanssa eteni jotenkin tätä rataa:

– Mitä tälle kirjalle on tapahtunut? Sinähän sait tämän uutena!

– Heikkoa tekoa.

– Miten tämä on hajonnut?

– En tiedä. Hajosi vaan.

Ja niin edelleen. Vilkastuksen mukaan aapisen sidonta on hauras ja se on hajonnut itsekseen hänen repussaan. Kirjan hajoamista ei ole voinut mitenkään estää.

Pääsin harrastamaan kirjansidontaa. Siihen vierähti muutama arvokas tovi. Jo valmiiksi äreää mielentilaani maustoi vielä Rimaskon mielenosoitus, kun olin estänyt Netflixin käytön. Huomasin nimittäin viikonloppuna, että isäni Netflix-tunnukset ovat olleet perheemme teinistön ahkerassa ja salaisessa käytössä. Tietenkin ilmoitin isälleni, että vaihtaa salasanansa. Tästä eivät pubertantit juuri ilahtuneet.

Viimeinen pisara ärtymyksen maljani ylivuodattamiseen oli havainto, että Vilkastus hukkasi tänään upouuden hupparinsa ja piponsa. Totean tähän, että eipä ole huolellisuuden polun ruoho lapseni paljosta kulkemisesta litteäksi tamppautunut.

Tämän päivän jälkeen olen suhteellisen varma, että vanhemmuus ja lasten kasvatus ovat pirun keksintöjä.

teinimutsi

Miehisiä ratkaisuja osa 3

Vilkastus ilmoitti (taas vaihteeksi) hukanneensa bussilippunsa, kun hain hänet tanssiharjoituksistansa. ”Mutta se on on kotona”, kiirehti lapsi huomauttamaan, kun näki kiivastuneen ilmeeni. Minä siihen, että mitenkäs sinä tänne olet päässyt ilman lippua?

”Mä sanoin, että mä olen kuus”, tuumasi miehen alku ylpeänä ratkaisustaan.

Kotiutuessani haistoin välittömästi, että biojätteessä muhi edellisen illan kalanperkeet. Jostain syystä kaamea mädän löyhkä hälveni, kun lähestyin keittiötä. Kurkkasin biojäteastiaan vain havaitakseni, että mies oli älynnyt jo viedä sen menneessään aamulla töihin. Pisteet siitä.

Peruutin takaisin eteiseen ja kummastelin pilaantuneen kalan hajua. Kyykistyin haistelemaan mattoa, jos vaikka biojätepussi olisi vuotanut mätää kalamehua mattoon. Matto oli viaton.

Seurasin nenääni. Ikkunat härmistävä löyhkä tulikin Rimaskon huoneesta. Kääntelin tavaroita ja ihmettelin silmät vetistellen kammottavaa hajua. Lopulta silmäni osuivat fudiskassiin. Olisin tarvinnut kassin avaamisessa hengityssuojainta. Fudissukat ne vain ”haisivat voimalle”, kuten miespuoliset yleensä mainostavat pukuhuoneidensakin katkua.

Nuoren miehen logiikalla ilmeisesti odotetaan, että sukat kirjaimellisesti ryömivät itsekseen pyykkiin.

En edes odottanut, että Rimasko tulisi kotiin ja kiikuttaisi itse sukkansa pyykkikoriin. Tungin keinokuituiset sukat ja kaiken muunkin herran urheilukassista suoraan pesukoneeseen. Enkä todellakaan noudattanut 40 asteen hienopesumerkintää.

Tästä päästäänkin tämän aamuiseen. Pesitkö sä mun sukat? Missä ne on? Missä mun paita on? Entä mun säärisuojat? Ja sitä rataa. Lopulta ärsyynnyin kysymystulvasta ja viittasin mieheen, että kysykää välillä isältänne  ja kiiruhdin vessaan. Vähän ajan kuluttua kuulin, kuinka Vilkastus toteutti pyyntöni ja kysyi isältään: Missä äiti on?

sukat haisee

Uusavuton kasvattaja ilmoittautuu

Päivittäinen vatvominen: ”Mitä tänään syödään” on ärsyttävää. Joka päivälle pitäisi keksiä jotakin ravitsevaa (ja mielellään terveellistäkin) apetta kasvaville lapsille ja luuviulumiehelle. Asiaa toki helpottaa se, että KAIKKI syötäväksi luokiteltava  katoaa nälkäisiin suihin. Olen yrittänyt suunnitella ruokalistoja etukäteen ja varannut kotiin viikon ruokatarpeet. Ei onnistu.

blogix 003

Nälkäinen heinäsirkkaparvi on asioinut paketilla. Kolmesta levystä ei saa aikaiseksi  lasagnea viidelle hengelle. Sitä paitsi meillä pitää laskea 10 hengen mukaan, kun  Rimaskoon katoaa 4 ihmisen annos.

Mitähän mahtaisi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tuumata, kun näkisi lasteni  koulun jälkeisen ”ruokailun”? Jos lihapullien pakkauksesta syöminen on syntiä ja uusavuttomuutta, niin mitä tämä sitten on?

Haluaisin palkata osa-aikaisen sijaismurehtijan huolehtimaan ruokahuollon  suunnittelusta. Varsinkin, kun avoimeen virkaan ei ole ilmoittautunut hakijoita  loistavasta palkkausjärjestelmästä huolimatta.

Sijaismurehtija voisi samalla hoitaa yövalvomiset. Kuvittelin, että kouluikäisten huoltaja  voisi jo nukkua yönsä. Ei voi! Ensin heräät lapsen yskimiseen. Kuuntelet hakkaavaa ja kimeää yskimistä yön pimeydessä, kunnes nouset pikkutunneilla lääkitsemään lastasi. Lisälääkityksellä lapsi hiljenee, jonka jälkeen ravaat tarkistamassa, että lapsi on elossa. Näppärää.

Onneksi nestemäinen työlounaani on pitänyt myös päivisin hereillä nämä viimeiset  viikot. Kertooko kuva tulevasta mahahaavasta vai tolkuttomasta univelasta?