Isoveli valvoo

Tytär katseli epäuskoisena Rimaskon fudiskavereiden koheltamista: ”Pelottavaa, että noi saa ajaa autolla parin vuoden kuluttua”. Niinpä.

Viikko sitten langetin Rimaskolle pikkuveljen kirjoitusläksyn valvontatehtävän, kun tiesin kökkiväni töissä normaalia myöhempään. Kuningasajatukseni oli, ettei Vilkastuksen olisi tarvinnut illalla väsyneenä puurtaa vihatun askareen parissa. Musta-aukko tarinan tiimoilta käyty rähinä mielessäni ohjeistin esikoista, että vaatii pikkuveljeään suullisesti kertomaan tarina-aikeensa ennen varsinaista kirjoittamista.

Saavuin töistäni tyhjään kotiin ja tarinavihko oli jätetty pöydälle arvioitavakseni. Tarina näytti juuri siltä kuin olin pelännyt: ”Vartin sutaisu ja äkkiä palloa potkimaan”.

bloki 018

Herrojen palatessa urheilemasta illallispöytään, luetutin tokaluokkalaisen hengentuotteen Rimaskolla. Teini näytti hölmistyneeltä.

– Ei tämä ole se tarina, jonka Vilkastus sanoi kirjoittavansa.

– Et sitten tarkistanut ennen kuin lähditte palloa potkimaan?

– En, kun et pyytänyt.

Valmiin tarinan sijasta sain kuitenkin nähtäväkseni vammoja, joita isoveli oli pienemmälleen fudiskentällä kolhinut. ”Vilkastus on niin taitava, että sitä pitää rikkoa saadakseen pallon”.

bloki 001

Totisesti odotan  henkistä kasvua saapuvaksi kotiimme. Sitä ruumiillista olen ällistellyt viimeisen vuoden aikana.

"Saanks mä ottaa toisenkin kerran lisää?” Ymmärrän, että sienipasta on kevyttä, mutta tämä on kolmas lautasellinen. Ei riitä tämäkään ruokamäärä ilmeisesti aivojen kehitykseen. Ohueen varteen on tosin tullut 14 cm lisää pituutta vuoden aikana.

”Saanks mä ottaa toisenkin kerran lisää?” Ymmärrän, että sienipasta on kevyttä, mutta tämä on kolmas lautasellinen. Ei riitä tämäkään ruokamäärä ilmeisesti aivojen kehitykseen. Ohueen varteen on tosin tullut 14 cm lisää pituutta vuoden aikana.

Ei tarvitse ihmetellä miksi sosiaalinen elämämme rajoittuu kodin seinien sisäpuolelle. Eihän näiden kanssa kehtaa lähteä mihinkään syömään.

 

Kosto ujoudesta

Aamutee purskahti nenästäni, kun Rimasko kertoi veljensä jälleen niittäneen kyseenalaista mainetta. Tukka pystyssä, vielä unesta pohmeloinen teini veljelleen aamupalapöydässä: ”Mun kaverit kertoi, että sä olet ihan pimee. Niillä oli näyttää videokin.” Perheen reaktio oli seuraava:

Minä: Haluanko kuulla tämän?

Rimasko: Et halua.

Vilkastus: Mitä mä taas oon tehny?

Tytär: Voi ei!

Mies: Ei mitään uutta.

Älyhoi

Ysiluokkalaiseni kaverit olivat bussissa kiinnittäneet huomionsa itsekseen höpöttelevään tokaluokkalaiseen. Miehen alut olivat naureskelleet Vilkastuksen yksinpuhelulle ja ottaneet siitä videon. Ylpeä isoveli oli saanut nauttia mielenkiintoisesta videopätkästä koulussa.

Videolta kuulemma näki, kuinka muut matkustajat olivat ihmetelleet pikkumiehen monologia ja vähän taaemmiltakin penkkiriveiltä alkaneet kurkkia, että mitä ihmettä siellä tapahtuu. Nolointa katsottavaa oli vilkastuksen ”ampumisleikki”. Lapsi oli laahannut jonkun kepin mukanaan ja tähtäili sillä bussin ikkunasta, samalla tussahdellen ja  muutakin miehekästä sotamölyä pitäen. Video päättyy, kun Vilkastuksen vieressä istunut mies repeää nauramaan.

Tokaluokkalaisen mielenmaisemaa. Tiedoksi, että piirtäminen ei ole hiljaista puuhaa, vaan se myös ääninäytellään piirtämisen lomassa.

Tokaluokkalaisen mielenmaisemaa. Tiedoksi, että piirtäminen ei ole hiljaista puuhaa, vaan kaikki räjähdykset ja ties mitkä posahdukset ääninäytellään piirtämisen ohessa.

Vilkastuksella oli käytökseensä selitys valmiina. Tokaluokkalainen oli tajunnut, että isoveljen kaverit huomasivat ja hihittivät hänen yksinpuheluilleen. Niinpä hän oli halunnut naurattaa isoja poikia vielä enemmän. Jostain täysin käsittämättömästä syystä tokaluokkalaiseni on rakastanut esiintymistä aina. Siksi huomionosoitukset pelleilystä vastaavat bensan kaatamista liekkeihin. Videolla taisi ”roihuta” oikein tosissaan. Muut matkustajat tuskin tajusivat, että Vilkastus esiintyi ysiluokkalaisille. En voi muuta kuin vain toivoa, ettei kovin moni tuttu istunut samassa kuljetusvälineessä.

outo

Rimasko huomautti pikkuveljelleen, että ihmiset eivät puhu busseissa itsekseen. Paitsi hullut.

Olen aina pitänyt matalan profiilin ylläpitämistä hyveenä. Ei onnistu tokaluokkalaiseni kanssa. Ikinä. Onko tämä jokin ylemmän voiman kosto omasta ujoudestani?

Terveitä harrastuksia tai sitten ei (osa 2)

Pääsiäisen maalaamisoperaatioon liittyy eräs verenpainetta nostattava juttu. Sulaketaulu.

Sulaketaulu sojottaa nakuna eteisemme seinällä. Varsinainen rumaahinen.

Tällainen harmaa (ei meidän taulu, mutta tästä saa näkemystä)

Tällainen harmaa (ei meidän taulu, mutta tästä saa näkemystä)

Eteisen seinää pestessäni ennen maalaamista silmäilin sulaketaulua. Tiedän, että ne voi piilottaa sulakekaappiin. Ajattelin, että sellainen valkoinen kotelo on oikeastaan yhtä ärsyttävä, että Feng shuit taatusti menee pilalle, jos se kotelo ruuvataan siihen törröttämään.

Sain jostain (ehkä olkapäälläni istuvalta punaiselta sarvipäiseltä tyypiltä, jolla on hiilihanko kädessään) idean, että minäpä maalaan sulaketaulun etulevyn paloauton punaiseksi. ”Jos se kerran on näkyvissä, niin näkyköön kunnolla” –näkemyksellä. Mies siihen, että maalaa, idea hyväksytty.

Irrotin sulaketaulun etulevyn ja hioin sen huolellisesti. Kiersin etsimässä spraymaalia huoltoasemilta pääsiäispyhinä. Ei löytynyt. Totesin, että huoltoasemilla myydään sukkia, kaljaa ja karkkia. Autojen varaosia tai autojen huoltoon liittyviä kapistuksia sen sijaan ei.

Onneksi kaupat aukenivat tiistaina ja sain punaisen maalini. Riensin töiden jälkeen askarteluhuoneeseen maalauspuuhiin.

Maali ei tarttunut typerään sulaketaulun etulevyyn tasaisesti. Siihen jäi reikiä. Sain spraymaalista kuitenkin mojovan päänsäryn.

Vastaava maalaustulos, tosin jonkun poloisen anti-michelangelon jäljiltä ja auton konepelillä.

Vastaava maalaustulos, tosin jonkun poloisen anti-michelangelon jäljiltä ja auton konepelillä.

Keskiviikkona hinkutin levyä uudestaan hiekkapaperilla ja maalasin taas. Maali ei edelleenkään levittynyt kuin Strömsössä. Tätä rataa jatkoin sitkeästi perjantaihin asti. Tuloksena ainoastaan yhä kamalampi päänsärky. Lopulta ronkin internetistä tiedon, että vasaralakan päälle ei voi maalata, jos siinä on silikonia. Kiva tietää.

Ostin tänään hiekkapuhaltimen ja kompressorin. Käsi ylös, että kuinka moni naisihminen osti tänään kompressorin?

blogi 007

Vaikka taloyhtiössämme on hiljaisuus vasta illalla kymmeneltä, en iljennyt rytyyttää kompressoria askarteluhuoneessa enää yhdeksän aikaan. Niinpä paholaisen suunnittelema sulkataulun etulevy jäi ”vaiheeseen”. Päänsäryn sijasta sain hiekkaa silmämuniani hiertämään suojalaseista huolimatta.

Etulevyä on "laitettu" pian pari viikkoa.

Etulevyä on ”laitettu” pian pari viikkoa.

Pääsen huomenna jatkamaan tätä uutta rentouttavaa harrastusta. Voi auvoa ja iloa!

Värnikki Stoolin pääsiäistarina

Selvittiinpä sittenkin hengissä pääsiäispyhistä. Viikko sitten torstaina tosin arvelin, että ei selvitä. Loman alku oli nimittäin ylen lupaava siihen ei-vaihtoehtoon. Aloitin lomani konttaamalla pitkin lattioita etsien erinäisiä mystisesti kadonneita kapineita. Kodissamme on jossain salaisessa sijainnissa musta-aukko, joka nielee avaimet, pallopumppujen neulat, sukkien ja hanskojen parit, kynät ja kumit siirtäen ne toiseen ulottuvuuteen.

Tämäkin säilyi ehjänä (ja jopa tallessa) melkein kuukauden.

Tämäkin säilyi ehjänä (ja jopa tallessa) melkein kuukauden.

Jälkikasvu täytti ärtymyksen maljani piripintaan jo heti loman alkumetreillä. En enää muista, että oliko se tokaluokkalaisen hajonnut reppu, pipo, puhelin vai hukattu jalkapallo, joka viimein katkaisi kamelin selän. En ole saamassa ”vuoden äiti” palkintoa kovaäänisestä palautteen jakamisestani.vanhemmuus on hauskaa

Pääsiäisen rattoisaan ”loman” viettoon sisältyi tietenkin remontointia ja siivoamista. Seinien maalaaminen, etenkin vilkasliikkeisten ihmisten läsnä ollessa, on yhtä helppoa kuin mustekalan tunkeminen verkkokassiin niin, etteivät lonkerot roiku kassin ulkopuolella. Maalijalanjälkien ja sormenjälkien luuttuamisen lisäksi yritin taltuttaa eteisen kenkäkaaosta. Ei ole ainakaan meidän asuntomme eteistä suunniteltu viiden ihmisen kenkien tai muiden ulkotamineiden säilyttämiseen. Pistäkääs huviksenne riviin viidet kumisaappaat, viisi pyöräilykypärää ja viidet lenkkarit.

Tässä Rimaskon fudiskenkiä (yksi pari puuttuu kuvasta), joista valta osa jäi pieneksi edellisen yön kasvupyrähdyksen aikana.

Mustan kumipurun siirtimet rivissä.

Mustan kumipurun siirtimet rivissä.

Lisätään tuohon läjään vielä parit talvikengät, kumisaappaat, juoksukengät, vaelluskengät, tennarit, parit kesäkengät, monot ja muutama pari luistimia, niin saadaan kasaan perheemme yhden ihmisen jalkineet. Paitsi että teinit tosiaan kasvavat yhdessä yössä ulos niistä kaikista ja kenkäkaupasta haetaan lisää kenkiä eteistä tukkimaan.

äiti

Ettei nyt ihan valittamiseksi äityisi, niin laitan lopuksi vielä Mikael Agricolan päivän kunniaksi tokaluokkalaisen hengentuotteen.

blogi 013

Värnikki ja knasallislaulu ovat suosikkejani.

Ps. Värnikin lyijykynät eivät sittenkään ole kadonneet mihinkään toiseen ulottuvuuteen, vaan niitä on laidunnettu evääksi.

Tokaluokkalaisen parhaat kirjoitusvälineet.

Tokaluokkalaisen parhaat kirjoitusvälineet.

Kaaosteoriaa käytännössä

Lasten kasvatusoppaista tai pedagogiikan opinnoista en ole äitinä pahemmin hyötynyt. Sen sijaan käytäntö ja ”Siperia” ovat opettaneet.

Siperia on mm. opettanut, että älä hajauta vastuuta. Vikkeläliikkeisen lapsen vahtiminen ei toteudu, jos pyydät lähiomaisiasi pitämään silmällä ikiliikkujaasi ja olet itse samalla paikan päällä.

Olimme äitini kanssa tukussa ruokaostoksilla. Mies kasasi ostoksia kassahihnan alkupäähän ja minä lastasin hihnan toisesta päästä ostoksia autolle kuljetettaviksi. Ostosten lastaamista hankaloitti polven korkuinen herra Vilkastus, joka oli hyvinkin liikkuvainen vihreässä talvihaalarissaan. Äitini lupasi katsoa viikarin perään. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että herkeämättömän lapsen vartioinnin sijaan äiti tunki reviirilleni auttamaan tavaroiden lastaamisessa. Samassa hetkessä vasen silmäni rekisteröi huojuvaa liikettä: Vilkastus oli sännännyt tarkastelemaan tukkuhallin kattoon asti pinottua kylmälaukkurakennelmaa. Silmänräpäyksessä kylmälaukkutorni kaatui rytisten pitkin poikin pakasteosastoa. Mitään henkilö- tai tavaravahinkoja ei sentään koitunut, mutta pahaa silmää ja happamia tuhahduksia jaettiin kosolti joka suunnalta. Olisin mieluusti kadonnut paikalta kuin tokaluokkalaisen avaimet.

 

Viitisenkymmentä tämmöistä kapinetta sai kyytiä vuoden ikäiseltä.

Viitisenkymmentä tämmöistä kapinetta sai kyytiä vuoden ikäiseltä.

Lapsiperheen arki on myös osoittanut, että näkymättömyysviitan tulisi sisältyä äitiyspakkaukseen. Sen suojiin voisi piiloutua, kun jälkikasvu aiheuttaa noloja tilanteita. Viitaten vaikka edelliseen kylmälaukkuepisodiin, julkiseen kondomikeskusteluun tai pippeliteemaan.

näkymättömyysviitta

 

Käytäntö on osoittanut, WC-istuimen supistaja kuuluu lapsiperheiden vaarallisiin esineisiin. Juuri kävelemään oppinut tyttäreni oli ilmeisesti veljensä avustuksella saanut ängettyä WC-istuimen supistajan kaulaansa. En vieläkään ymmärrä miten se oli mahdollista, sillä renkaan poistaminen tytön kaulasta vaikutti mahdottomalta. Kokeilin ruokaöljyä ja ties mitä, mutta rengas ei liikkunut lapsen nenän yli mitenkään. Enkä voinut enää irrottaa lapsestakaan, ettei rengas olisi taittanut horjahtavan lapsen niskaa.

Tästä kriisitilanteesta selvisin rautasahalla. Jouduin kuitenkin irrottamaan rautasahan terän, sillä kirotun polypropyleenirenkaan ja lapsen kaulan välissä oli vain pari senttiä tilaa sahailulle. Muistaakseni kulutin elämästäni tunnin tähän riemumieliseen kitkuttamiseen, ennen kuin lapsi vapautui WC-istuimen supistaja-ansasta. On kuulkaa kovaa muovia se!

Siitä lähtien on pärjätty ilmankin supistajaa, eikä Vilkastuskaan pudonnut pönttöön kuin pari kertaa ollessaan pienempi.

Älä laita avattuja konvehtirasioita tarjolle, jos sinulle tulee vieraita! Vain muutama vuosi sitten riihipirumme olivat salaa asioineet suklaarasioilla ja napsineet suihinsa parhaat konvehdit. Maistamisvaiheessa huonoiksi valinnoiksi osoittautuneet konvehdit oli sijoitettu takaisin omiin koloihinsa. Kiikutin rasiat (4 kpl) pois ihmisten silmistä vähin äänin huomatessani esisyödyt suklaat.

puoliksi syöty

Loppuun vielä sekä anopin perimätietona että kokemuksella sisäistetty tosiasia, että (terve) poikalapsi rikkoo keskimäärin 50 euron edestä tavaroita yhden päivän aikana.

Myönnän, kalliiksi on tullut. Vilkastus ei vielä osannut edes kävellä, kun pudotti imurin yläkerrasta alakertaan ja seuraavana päivänä hapsutti upouuden Marimekon pöytäliinan siskonsa askartelusaksilla. Ihailtavaa saksien käyttöä alle vuoden ikäiseltä. Ennusti ehkä tulevaa?

Vaikeimman kautta

Huomaan usein, että olen täysin eri aaltopituudella 8-vuotiaani kanssa. Erityisesti silloin, kun on puhe koulutehtävistä:

Aikuisen logiikalla laatikkoon olisi piirrelty ehkäpä rahoja. Vilkastuksen mukaan antaminen ja henkilöt olivat tärkeitä tapahtumia. Onpahan lasku kuitenkin oikein.

Aikuisen logiikalla laatikkoon olisi piirrelty ehkäpä rahoja. Vilkastuksen mukaan antaminen ja henkilöt olivat tärkeitä tapahtumia. Onpahan lasku kuitenkin oikein.

Tokaluokkalaiseni tuskailee jatkuvasti kirjoitustehtävien kanssa. Koulussa on kuulemma kivaa, mutta kirjoittaminen on ihan kamalaa. Mielenkiintoinen juttu, sillä Vilkastus on yllättäen aika näppärä lukija, vaikka takapuoli ei tuolissa pysykään.

Viime viikonloppuna tokaluokkalaiseni piti kirjoittaa tarina, jossa ohjeen mukaan piti olla päähenkilö, sivuhenkilö, ongelma, ongelman ratkaisu, huippukohta ja lopetus. Hampaitaan kiristellen Vilkastus raapusti tarinaansa reilut kaksi tuntia (käsilläseisonnat yms. heilumiset mukaan lukien):

Käsivaralla alleviivaaminen on sääntö myös matikassa, koska viivotinta käytetään  ihan muihin juttuihin, kuten autoratojen rakenteluun.

Käsivaralla alleviivaaminen on sääntö myös matikassa, koska viivotinta käytetään ihan muihin juttuihin, kuten autoratojen rakenteluun.

Haastattelin lastani:

– Missä on tarinan huippukohta?

– No se ”yhtäkkiä”, et sä tajuu?

– Mitenkä lopetus?

– Se lukee siinä, että LOPPU!

– Entäpä ongelma ja ongelman ratkaisu?

Vilkastuksen mukaan koko tehtävä kirjoittamisineen oli yhtä ongelmaa alusta loppuun.

Kerroin lapselleni, että tämä ei ihan riitä. Lapseni mukaan olen ilkeä hirviöäiti ja vaadin ehdottomasti likaa. Hirviöäiti-natsimutsi ilmoitti lapselleen, että kaikki viihdetoiminta ja elektroniikka saavat odottaa tarinan valmistumista vaikka maailman loppuun asti. Sotatila tai vastaava ilmentänee kotimme viikonlopun ilmapiiriä.

writing

Mikähän siinä on, että rakkauskirjeitä lapsi kirjoittaisi entiselle opettajalleen, mutta läksyistä kehitetään elämää suurempi tragedia?

Vastaus lienee tässä. Kysymys kuului: ”Mistä sinä erityisesti pidät?”

bloki 010

Levotonta

Otsikko on identtinen Vilkastuksen opettajan lähettämän Wilmaviestin kanssa. Loistava aloitus viikolle! Pitäisi taas vaihteeksi puhua lapseni kanssa, että olisi hiljaa paikoillaan. Ja millähän keinoin viestini menisi perille tällä kerralla? Tästä Vilkastuksen pörräämisestä on puhuttu meillä päivittäin. Huokaus.

Tässä muutama todiste siitä, että viesteilläni ei ole vastaanottajia:

Olen velvoittanut lapseni petaamaan sänkynsä aina esikouluikäisestä alkaen. Viimeksi tänä aamuna muistutin, että petaavat sänkynsä ennen kouluun lähtemistä. Liian monimutkainen viesti? Tai vakavia näkemyseroja, että mikä on pedattu sänky. Tällainen näky odotti kotona:

Armeijan petaus

Märkä pyyhe ja housut näppärästi integroituna tähän armeijamallin petaukseen.

 

Pikkuveli hoiti homman yhtä tyylikkäästi.

Olen myös vaatinut, että treenikamat laitetaan paikoilleen.

Pelipaidan kuivuminen kestää ilmeisesti viikon. Pelikoneen näyttöä voi käyttää näinkin.

Pelipaidan kuivuminen kestää ilmeisesti viikon. Pelikoneen näyttöä voi käyttää näinkin.

Vilkastuksen kävelyreiteistä on ollut puhetta. Paljon. Olen kertonut lapselleni, että kouluun kuljetaan suorinta mahdollista reittiä. Pyysin Vilkastusta kulkemaan täsmälleen sen reitin, jolla hukkasi avaimensa, kun lähdimme avainten etsintäreissulle. Kuvassa opetettu kulkureitti vihreällä ja punaisella katkoviivalla luovan lapseni näkemys ”suorimmasta mahdollisesta reitistä”.

koulumatka

Pääsin kiipeilemään aitojen yli, kahlaamaan ojissa, ryömimään pensaissa ja hyppimään lätäköissä. En enää ihmettele, miten vartin koulumatkaan saa tuhrattua tunnin tai miksi avaimet katosivat. Eivät löytyneet kiipeilyistä huolimatta.

Ainakin se on todistettu, että hetken hiljaiselon (koulun suunnalta) jälkeen sopii odottaa jotain tapahtuvaksi. Mitähän seuraavaksi? En haluaisi tietää.

Normaalin tuolla puolen

Upea ja rentouttava viikonloppu? Ei ollut. Tekisi mieli itkeä ja sulkeutua pimeään tilaan huojuttamaan itseään edestakaisin.

Kysynpä vaan, että mihinkä kohtaan vedetään normaalin raja? Tai paljonko kasvattajan pitää sietää älyttömyyksiä?

Rimasko laittoi jääpallovehkeensä kuivumaan. Miehisellä logiikalla tunkion hajuiset releet kasataan vessan ovensuuhun. ”Hyvihän siitä mahtuu kulkemaan”, tuumasi teini, kun esitin eriävän mielipiteen röykkiön sijainnista. Rimaskon mielestä dramatisoin, kun vaadin toimittamaan hikiset pelivehkeet pesukoneeseen.

Huomaa pitkät kalsarit, jotka ryömimässä parhaillaan suihkuun. Saadaksesi autenttisen tunnelman, voit pitää biojäteastiaa nenäsi alla katsoessasi kuvaa.

Huomaa pitkät kalsarit, jotka ryömimässä parhaillaan suihkuun. Virittäytyäksesi autenttiseen tunnelmaan pidä biojäteastiaa nenäsi alla katsoessasi kuvaa.

Vilkastus hukkasi avaimensa miljoonannen kerran. AVAIMET! TAAS! Arvatkaa paljonko minulta on palanut rahaa avainten teettämiseen? Noin kuukauden palkan verran. Läheisten esittämät hyvätahtoiset neuvot ”Kiinnitä lapsen avaimet takkiin / reppuun niin, etteivät irtoa”, herättävät lähinnä ahdistusta. Että tosissanneko kuvittelitte, etten ole kaikkea kokeillut?

Todellisuudessakin tapahtunutta. Tosin vesipysyllä ammuskelua SISÄLLÄ ja poikien ikä 14 ja 7 vuotta.

Näin meilläkin, mutta vesipyssyllä ammuskelua sisätiloissa ja poikien ikä 14 ja 7 vuotta.

Avainepisodin jälkeen Vilkastus kiikutti minulle rypistyneen kirjekuoren koulurepustaan: ”Ai niin, tää oli sulle”. Sain täytettäväkseni ADHD-kartoituslomakkeen.

Voisiko joku tarjoutua puolestani koululääkärin vastaanotolle? Riittää, kun menee sinne naama peruslukemilla sanomaan, että ihan hyvin menee. Edellinen kerta vastaanotolla sujui niin loistavissa merkeissä, että koululääkäri itse ehdotti ADHD-paperin täyttämistä. Tokaluokkalaisen ope oli luullut, että ylihuolehtiva äiti oli pyytänyt oireiden kartoittamista. ”Ei, kun lääkäri veti sen lapun esiin siinä vaiheessa, kun oli neljännen kerran minuutin sisällä kieltänyt Vilkastusta koskemasta verenpainemittariin”. Tämä huvitti opettajaa. Itseäni ei.

ADHD kartoituslomake

Nyt lappua ruksiessani arvioin, että Vilkastus on lähempänä ”normaalia” (mitä ikinä tarkoittaakaan) kuin vuosi sitten, mutta tavaroiden hukkaaminen ja paikallaan pysyminen ovat todellakin normaalin tuolla puolen. Ei riitä kartoituslomakkeen äärilaita ”hyvin paljon” – sarake ilmaisemaan todellisuutta.

Tokaluokkalainen huolehtii tavaroistaan: Takki ja kengät aseteltu vesisateeseen fudiskentän laidalle.

Tokaluokkalainen huolehtii tavaroistaan: Takki ja kengät aseteltu vesisateeseen fudiskentän laidalle.

Varsinaisia oppimisvaikeuksia lapsellani ei ole, mutta kirjoittaminen tuottaa jonkin asteista tuskaa. Erityisesti rivillä pysyminen. Tai tehtävien tekeminen järjestyksessä. Toki voi olla hankalaa, jos tehtävien välissä tekee kärrynpyöriä tai piruetteja.

Kärrynpyörät ja muu härdääminen hieman häiritsevät riveillä pysymistä. Kuuden lauseen kirjoittamiseen saa vierähtämään oheistoimineen yli tunnin.

Kärrynpyörät ja muu härdääminen hieman häiritsevät riveillä pysymistä. Kuuden lauseen kirjoittamiseen kuluu yksi pyyhekumi ja aikaa vierähtää oheisliikuntoineen yli tunti.

Yksi pyyntö vielä loppuun. Säästäkää minut avuliailta neuvoilta, kuten : ”Käske lasta pysymään paikallaan.” En liikutu ilosta kyyneliin ja ajattele, että siinäpä kullanarvoinen neuvo, kas kun ei ole tullut mieleeni!

Pedagogiikan perusteet pissimiseen

Olen jo jonkin aikaa opiskellut pedagogiikan ihmeitä. On kuulkaa luonnontieteilijän hirmu vaikea ymmärtää, että yhden asian tai teorian esittämiseen tarvitaan sivutolkulla tekstiä. Ja miksi ihmeessä jokaiseen lauseeseen pitää sulloa hankalankuuloisia termejä? Reflektio- konstruktiivinen linjakkuus-metakognitio! Miksi maalaisjärjellä ymmärrettävästä asiasta halutaan tehdä niin monimutkaista? Voisi luulla, että helposti ymmärrettävä teksti olisi kaikkien etu.

No, itse asiaan. Miesvaltaisessa perheyhteisössä elävät tietävät, että tietyt arkipäiväiset asiat ovat ylivoimaisia. Kuten vessanpönttöön osuminen.

Teoriatasolla miesväkeni oppimistaso on tässä aiheessa korkea, kun verrataan esimerkiksi humanistien luokittelemiin oppimistasoihin (nk. Bloomin taksonomia):

Tietäminen: osataan ulkoa lause, ”Älä pissi pöntön ohi”

Ymmärtäminen: ymmärretään, mistä syystä vessaa siivotaan jatkuvasti

Soveltaminen: osataan laskea, miten paljon voidaan pissiä lattialle, ennen kuin äiti sekoaa.

Analysointi: voidaan opitun perusteella itse päätellä, miksi samanaikainen konsolin pelaaminen ja pissalla käynti johtavat huonompaan tähtäystulokseen.

Syntetisointi: oivalletaan itsenäisesti kaikenlaisen sotkemisen seurauksia (esim. kannattaa ensisijassa syyttää muita = ”ensemäollu” välttyäkseen siivouspuuhilta).

Arviointi: osataan arvioida, että taloudessa asuva naisihminen saa raivarin, jos roiskeita ei siivota vuorokauden kuluessa niiden ilmaantumisesta.

 

Käytännössä oppimistasot eivät näy. En todellakaan tiedä pippelin käsittelyn vaikeudesta, mutta työlästä näyttäisi olevan. Ehkä tähtäysongelma voi olla silkkaa luonnontiedettä, alitajuista reviirin merkitsemistä? Tai sitten miehet ovat vain sen luontoisia ja pissiminen on miesten hauska tarkkuusleikki ja pönttöön osuminen kuuluu no-can-do kategoriaan.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Seuraavaksi voisin kokeilla tätä.

Valas näkyvissä!

laardiaOlen aina kokenut, että olen iso. Siis sellainen romuluinen, kirveellä veistetty ja vähemmän naisellinen henkilö. Hirsistä veistetty kaappikello tai venäläinen traktori ovat aika hyviä ilmauksia. Usein (nais)seurassa olen porukan pisin henkilö, joka langettaa varjonsa muiden ylle. Lisätään vielä, että puolisollani ja minulla on lähes samankokoinen kengännumero. Monet ystäväni ovat vakuutelleet, että olen kehittänyt norsukompleksini pääni sisällä. Ei pidä paikkaansa. Tällä kertaa reaalimaailma ja kuvitelmat kohtaavat. Seuraavat esimerkit kumoavat kollegani väitteen, että minäkuvani olisi jotenkin häiriintynyt:

1) Sain miestenpuolen avaimen aina uimahallissa ollessani 14-18 vuotias, ellen asiasta erikseen huomauttanut.

2) En millään meinaa löytää istuvia vaatteita naistenvaateosastolta. Etsin jokunen aika sitten juhlamekkoa ja pyysin äitini makutuomariksi, joka ei tarjoa mitään vilpillisiä mekkokehuja, kuten muut. Kun olin saanut kiskottua ensimmäisen koltun päälleni sovitustarkoituksessa,  katseli äitini sitä kauheaa mekkoa ja hartioitani: ”Ei todellakaan hyvä, näytät ihan transvestiitille.”

Pari viikkoa sitten olin taas kirotussa sovituskopissa ja tavoitteenani oli löytää ”joku kiva mekko” teatteri-iltaa varten. En löytänyt, enkä tule löytämään. Jos sain sullottua tissit ja hartiat vaatekappaleen sisään, niin pukineen loppuosa liehui telttana ympärilläni. Joka ikisessä mekossa sama look: ”Näin saat itsesi näyttämään vieläkin isommalta”.

3) Sopivia ja hyvin istuvia rintaliivejä ei löydy, varsinkin, jos haluan muun kuin maksamakkaran väriset.

4) Esimiehen neuvo, kun olimme menossa heikoille jäille näytteenottoon: Anna Y:n (miespuoleinen) mennä edeltä, kun se on pienempi.

5) Olin pitänyt kongressissa puheen ja miespuoleinen kollegani tuli innoissaan juttelemaan:

– Sun esitystäs kehuttiin!

– Ai, kiva kuulla. Miten?

– No, yksi unkarilainen tutkija tuli kysymään multa, että mikä sen teikäläisen blondin nimi oli, joka piti hyvän esityksen.

– Mistäs tiedät, että se tarkoitti minua. Mehän ollaan kaikki blondeja.

– Nii-in samaa minäkin kysyin, että kuka niistä ja se vastasi, että se ISO.

– Ja siitä keksit, että tarkoitti minua?

– No tietenkin! (Tämä lause vielä hämmästyneellä ilmeellä)

 

6) Lapseni katsoi minua hätääntyneenä aamulla: ”Äiti, sun pitäis vähentyä!”

Että silleen. Kun seuraavan kerran uutislööpeistä luette, että ryhävalas on nähty Suomen rannikolla, niin eipä innostuta liikaa. Kävin uimassa.

laihis