Vanhemmuus on sielunvihollisen aikaansaannosta

Hetken elättelin jo toivoa, että Vilkastus olisi ryhdistäytymässä = laskeutumassa tälle planeetalle. Saan jatkaa toivomista ja Rennien syömistä.

Vuosi sitten lapseni ei tajunnut käsitteitä ”huominen” tai ”eilinen”, saati kellonajoista yhtään mitään. Edelleen ajasta mitään tajuamaton lapseni avasi keskustelun:

– Mun pitää mennä siviiliin.

– Mitä tarkoitat? Mihin siviiliin?

– No sinne mihin joutuu, jos ei voi mennä armeijaan.

– Ai siviilipalvelukseen? Miksi niin?

– No kun mä tanssin isona joka päivä ja esitän rooleja, niin mä en ehdi enkä voi mennä armeijaan.

Tokaluokkalaisella on selkeät suunnitelmat tulevaisuudestaan, vaikka vain hatara aavistus huomisesta, kellonajoista tai ajan kulumisesta.

Matematiikassa suhteellisen näppärä lapseni vajosi tänään epätoivon suohon yrittäessään ratkaista kellonaikalaskuja matematiikassa. ”Mahdotonta! Mä vihaan kelloa!” Jaksoin tunnin neuvoa kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti ohjeistaa tokaluokkalaistani läksyissä, vaikka Vilkastus oli heittäytynyt no-can-do-tilaan. Lopulta otsasuoneni alkoi sykkiä uhkaavasti.

Onneksi en tiennyt, että tämä oli vasta kärsivällisyyteni koettelun alkusoittoa. Muutoin olisin paennut pimeään tilaan ja huojuttanut itseäni edestakaisin silmät ummessa.

Matematiikan läksytaistelun jälkeen Vilkastus kaivoi aapisen esiin kahdessa osassa lukeakseen lukuläksynsä: ensin aapisen vesivahinkoa kohdanneet sisuslehdet ja repun tonkimisen jälkeen myös ydinräjähdyksen kokeneet kannet. Vilkastus huomasi julmistuneen ilmeeni ja kiirehti huomauttamaan: ”Ope on jo nähny tän.”

Vuoropuheluni tokaluokkalaisen kanssa eteni jotenkin tätä rataa:

– Mitä tälle kirjalle on tapahtunut? Sinähän sait tämän uutena!

– Heikkoa tekoa.

– Miten tämä on hajonnut?

– En tiedä. Hajosi vaan.

Ja niin edelleen. Vilkastuksen mukaan aapisen sidonta on hauras ja se on hajonnut itsekseen hänen repussaan. Kirjan hajoamista ei ole voinut mitenkään estää.

Pääsin harrastamaan kirjansidontaa. Siihen vierähti muutama arvokas tovi. Jo valmiiksi äreää mielentilaani maustoi vielä Rimaskon mielenosoitus, kun olin estänyt Netflixin käytön. Huomasin nimittäin viikonloppuna, että isäni Netflix-tunnukset ovat olleet perheemme teinistön ahkerassa ja salaisessa käytössä. Tietenkin ilmoitin isälleni, että vaihtaa salasanansa. Tästä eivät pubertantit juuri ilahtuneet.

Viimeinen pisara ärtymyksen maljani ylivuodattamiseen oli havainto, että Vilkastus hukkasi tänään upouuden hupparinsa ja piponsa. Totean tähän, että eipä ole huolellisuuden polun ruoho lapseni paljosta kulkemisesta litteäksi tamppautunut.

Tämän päivän jälkeen olen suhteellisen varma, että vanhemmuus ja lasten kasvatus ovat pirun keksintöjä.

teinimutsi

Mainokset

3 thoughts on “Vanhemmuus on sielunvihollisen aikaansaannosta

  1. Päivitysilmoitus: Normaalin tuolla puolen | Terveisiä anti-strömsööstä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s