Totuus on julkisuutta ihmeellisempää

Miksi asioista tulee vasta sitten todellisia, kun ne julkaistaan lehtien lööpeissä? ”Helsingissä on tänä vuonna ilmennyt vain kaksi tapausta, joissa lapsi olisi vahingoittanut toista fyysisesti” (Helsingin Sanomat 27.10.2014). Ilmeisesti vain lööppeihin vuodetut tapaukset tilastoidaan. Väitän, että fyysiset kahnaukset ovat enemmänkin arkipäivää niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Valitettavasti.

Tässä pari esimerkkiä, jotka eivät ylittäneet uutiskynnystä:

Siskoni neljäsluokkalaista oli uhkailtu koulumatkalla puukolla. Puukkojunkkari oli kolmasluokkalainen. Koulun lopullinen kannanotto tapaukseen: ”Uhkailija oli nuorempi, eikä puukko ollut edes kovin suuri. Sitä paitsi siskoni lapsi oli pääsyyllinen, kun oli puheillaan härnännyt pienempäänsä”. Pitääkö tämä nyt tulkita niin, että on hyväksyttävää, jos lapsi kantaa pientä puukkoa mukanaan ja ärtyessään saa sohia sillä isompiaan?

kouluväkivalta

Myönnän ja tiedän, että Vilkastus on aina siellä missä sattuu ja tapahtuu. Tällä kerralla hän sai nyrkistä leukaan, kun yritti estää kuudesluokkalaista kuristamasta tokaluokkalaista kaveriaan. Kuudesluokkalainen oli vielä potkaissut lastani vatsaan, kun oli sitkeästi puolustanut kaveriaan. Olin jokseenkin tyrmistynyt, kun lapseni tuli kotiin mustelmilla, leuka turvoksissa, päänsärkyä valittaen. Soitin rehtorille. Lopullinen kannanotto tähän tapaukseen: ”Erityisluokkalaiselta voi mennä hermot ja kyseistä sälliä tulee vältellä.”

Kyseinen kuudesluokkalainen on ennenkin käyttäytynyt väkivaltaisesti. Tieto ei juuri lohduta.

Puututaanko tähän järjettömyyteen vasta sitten, kun joku vammautuu tai kuolee? Olen sanaton.

kouluväkivalta2

Mainokset

One thought on “Totuus on julkisuutta ihmeellisempää

  1. Päivitysilmoitus: Terveisiä peruskoulusta | Terveisiä anti-strömsööstä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s