Kasvatuspaineita osa3

Ankkuriepisodin jälkeen on ollut ”hiljaista” kolttosrintamalla. Liian hiljaista. Siksipä oikeastaan jo odotin, että pian sattuu tai tapahtuu. Osaisinpa ennustaa yhtä hyvin vaikka lotossa.

Viime perjantaina meillä oli töissä kevätkauden avajaiset terassilla. Juhlistimme työkaverin saavutuksia ja kevättä. Sain puhelun vieraasta numerosta kaiken möykän keskelle (Oi kiitos vain, rakkaat ADHD-työkaverini) puoli viiden aikaan iltapäivällä.

Yläkerran naapurimme soitti ja tiedusteli, että missähän kaikki perheenjäsenemme luuhaavat, kun Vilkastus on siellä hänen hoivissaan, yksinäinen ja kovasti huolissaan.

Vilkastus oli räplinyt puhelimestaan PUK-koodin kyselyn näytölle, eikä voinut itse soittaa. Siksi lapsi oli mennyt naapuriin huolensa kanssa. Ekaluokkalaiselle on toki pitkä aika odottaa iskää kotiin saapuvaksi 16.30, kun itse on päässyt koulusta jo keskipäivällä kotiin. Eikä Vilkastus tietenkään ollut korvaansa lotkauttanut, kun olin kertonut hänelle aamulla moneen kertaan, että viivyn töissä poikkeuksellisesti iltamyöhään…

Oivia kasvatusniksejä meille toistaitoisille.

Oiva kasvatusniksi meille toistaitoisille.

 

Kerroin naapurille ja Vilkastukselle, että y-kromosomillinen huoltaja on näillä minuuteilla kotona. Ei hätää. En tiedä naapurin mielikuvista, mutta puhelun taustalla mölyävät nousuhumalaiset työtoverini  tuskin kiillottivat vanhemmuuden kilpeäni.

Vilkastus osaa järjestää asiansa niin, että tarina sai tänään jatko-osan. Ekaluokkalainen palautti kouluun myymiensä Kevätpörriäisten rahat. Opettaja tilitti lapselleni 3 euroa.

Vilkastus soitti minulle intoa piukassa välittömästi koulusta päästyään, että saisiko hän ostaa karkkia. Minä siihen, että osta nyt sitten, omatpa ovat rahasi.

Noin tunnin kuluttua yläkerran naapurin puhelimesta soitettiin taas. Tällä kertaa äänessä oli Vilkastus: ”Kun mä olin siellä kaupassa, niin mun puhelin katosi.”

– Siis hukkasit puhelimesi? Onko mitään tietoa tai havaintoa, että mihin?

– Ei ole. Putosi kai mun taskusta. Ehkä. Tai sitten se jäi sinne bussiin. En tiedä. Voitko soittaa sinne bussiin? Tai sinne, mihin aina soitat niistä bussilipuistakin?

En yrittänyt tavoittaa bussia. Mutta lapseni numeroon yritin soittaa monta kertaa. Numero oli suljettu. Ilmoitin miehelleni, että sulkee liittymän, joka on hänen vastuullaan. Mies lupasi hoitaa asian, kunhan pääsee kotiin.

Oma työpäiväni venyi ja olin reilusti miestä myöhemmin kotona. Tiedustelin puhelimen kohtaloa pojaltani ja mieheltäni liittymäasiaa. Ihan kuin olisin puhunut vierasta kieltä tai maininnut asiasta ensimmäistä kertaa: ”Puhelin? Mikä puhelin? Mikä liittymä?”

Lopulta mies sai aikaiseksi liittymän sulkemisen. Puheluerittely tosin paljasti, että Vilkastuksen liittymästä oli jo ehditty soittamaan… ta-ta-daa: Kongoon! Tiedoksi, että suuntanumero sinne on 243, jos jollakulla sattuu olemaan akuuttia asiaa Kinshasaan, esimerkiksi Suomen kunniakonsulille,Nicholas B. Davenportille.

Kongopuhelu

1 thought on “Kasvatuspaineita osa3

  1. Päivitysilmoitus: Levotonta | Terveisiä anti-strömsööstä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s